Kolumnit

Pal­musun­nun­tai oli lap­se­na tär­keä päi­vä. Jo aamus­ta aloim­me val­mis­tau­tua naa­pu­rin tyt­tö­jen kans­sa vir­po­mis­kier­ros­ta var­ten. Äidin meik­ki­pus­sis­ta saim­me lai­naan väre­jä, joil­la piir­ret­tiin pisa­mia pos­kiin ja vär­jä­sim­me nenää punai­sek­si. Aivan lii­an isot mekot puim­me top­pa­vaat­tei­den pääl­le. Sit­ten etsim­me esi­lii­nat ja hui­vit pää­hän sekä astiat, mihin saim­me vir­po­mi­ses­ta palkat.

Oulun kau­pun­gis­sa on val­mis­te­lus­sa täl­lä het­kel­lä kaik­kien suur­aluei­den pal­ve­lu­verk­ko­suun­ni­tel­mat, jot­ka pitä­vät sisäl­lään myös kouluverkon.

Vie­rai­lin muu­ta­mia viik­ko­ja sit­ten Lapin pää­kau­pun­gis­sa Rova­nie­mel­lä vii­kon­lop­pu­lo­mal­la. Yllä­tyin turis­tien val­ta­van suu­res­ta mää­räs­tä. Kau­pun­ki oli täyn­nä vie­rai­li­joi­ta muun muas­sa eri Aasian mais­ta ja Euroo­pas­ta. Hotel­lit oli­vat lop­puun­myy­ty­jä ja kan­sain­vä­lis­tä ihmis­vi­li­nää oli kau­pun­gin kaduilla.

Suo­men joh­ta­va päih­de­asian­tun­ti­ja Kaar­lo Simo­jo­ki irti­sa­nou­tui hel­mi­kuun lopus­sa teh­tä­väs­tään. Hän toi­mi A‑Klinikka Oy:n lää­ke­tie­teel­li­se­nä joh­ta­ja­na ja toi­mi­tus­joh­ta­ja­na. Simo­jo­ki työs­ken­te­lee edel­leen päih­de­lää­ke­tie­teen työ­elä­mä­pro­fe­so­ri­na Hel­sin­gin yliopistossa. 

Eddie Jaku kir­joit­ti kir­jan Maa­il­man onnel­li­sin mies. Sii­nä hän nyt yli 100-vuo­ti­aa­na ker­too tari­nan­sa sel­viy­tyes­sään eri kes­ki­tys­lei­reil­tä nat­si-Sak­sas­sa. Kos­ket­ta­vaa oli, miten jo ennen pahin­ta sota-aikaa lap­suu­des­saan, hänen suu­rin toi­veen­sa oli saa­da syn­ty­mä­päi­vä­lah­jak­si munia ja lei­pää. Kun pahim­mat vai­not alkoi­vat ja per­he jou­tui pit­käk­si aikaa eril­leen, ja kuin ihmeen kau­pal­la jäl­leen löy­si­vät toi­sen­sa, Eddie Jaku kuvaa tuo­ta lyhyt­tä jak­soa elä­män par­haak­si ajak­si. Tär­kein­tä elä­mäs­sä oli saa­da olla yhdes­sä per­heen kans­sa. Vähän aikaa tuos­ta hänen van­hem­pan­sa kuo­li­vat kaa­suun ja hän itse jou­tui Auswitchiin.

Olen vii­me kuu­kausi­na poh­ti­nut aika pal­jon pää­tök­sen­te­koa. Jokai­nen kun­ta­päät­tä­jä on myös oman kun­tan­sa asu­kas ja oman yhtei­sön­sä jäsen. Pää­täm­me asiois­ta, jot­ka kos­ket­ta­vat toi­si­naan mei­tä kaik­kia, toi­si­naan pie­nem­pää jouk­koa kuntalaisia.

Jos halu­aa näh­dä Suo­men luon­nos­ta poik­kea­via mai­se­mia, kan­nat­taa läh­teä Poh­jois-Nor­jaan, tark­kaan ottaen Suo­men ylä­puo­lel­le, jos­sa on Jää­me­ri, vuo­no­ja, jää­ti­köi­tä ja lumi­huip­pui­sia vuo­ria. Tut­tua siel­lä voi­vat olla suo­ma­lais­pe­räi­set kvee­nit sekä saa­me­lai­set molem­mil­le mail­le sekä loheen ja poroon liit­ty­vät asiat.

”Mil­lon te tuut­ta taas mak­ka­raa tar­ju­aan kau­pal­le?” Näin kysyi ker­ran eräs kylä­läi­nen. No, nyt sitä on taas tar­jol­la pit­kin poi­kin Suo­men maa­ta. Ja pal­jon muutakin.

Muu­ta­ma vuo­si sit­ten luin teks­tin, jos­sa äiti ker­toi erääs­tä päi­väs­tä, jol­loin hän oli kah­des­taan oman lap­sen­sa kans­sa. Hän­kin oli tätä ”ruu­tusu­ku­pol­vea”, jon­ka aika kuluu eri­lais­ten ruu­tu­jen ääressä. 

Meil­lä Suo­mes­sa menee maa­il­man mit­ta­kaa­vas­sa tosi hyvin, onnel­li­sim­mil­la ihmi­sil­lä. Sil­ti puhu­taan kol­mois­krii­sis­tä: ilmas­ton­muu­tos ja luon­to­ka­to, pan­de­mian jäl­ki­vai­ku­tuk­set ja sota Euroo­pas­sa, joka uhkaa jää­tyä uudek­si nor­maa­lik­si. Ja täs­sä vain suu­rim­mat kriisit. 

Tal­ven sel­kä on tait­tu­nut ja ansait­tu tal­vi­lo­ma oppi­lail­la, opis­ke­li­joil­la, opet­ta­jil­la ja mah­dol­li­ses­ti muil­la­kin on menos­sa. Edus­kun­ta­vaa­li­kam­pan­jat ovat Arka­dian­mäel­le pyr­ki­vil­lä täy­des­sä vauh­dis­sa, johon tie­tys­ti muut­kin aktii­vit osal­lis­tu­vat mah­dol­li­suuk­sien­sa mukaan.