Har­taus: Pelipaikoilla

Outi Poh­ja­nen.

Innok­kaal­le penk­kiur­hei­li­jal­le jokai­nen vuo­den­ai­ka on elä­män paras­ta aikaa. Kris­ti­tyl­le­kin urhei­lu voi tuot­taa monia kohot­ta­via het­kiä elä­män arvo­jen poh­din­nan äärellä.

Vii­mek­si eri­tyi­ses­ti jää­kiek­koa seu­ra­tes­sa­ni olen palan­nut tois­tu­vas­ti haa­vei­le­maan sii­tä, että kun­pa nuo ken­täl­lä esiin­ty­vät puo­lus­ta­jat löy­tyi­si­vät muis­ta­kin elä­män­pii­reis­tä. Sil­lä luu­len­pa, että jokai­nen on jos­kus toi­vo­nut jon­kun puo­lus­ta­van hän­tä. On jokin epä­rei­luu­den tai yli­voi­man koke­mus, tai ehkä omat sanat ovat kadon­neet eikä itses­tä ole ollut itse­ään edus­ta­maan. Miten hie­noa oli­si, jos jokai­sen elä­mäs­sä oli­si itsel­le nimet­ty puolustaja!

Johan­nek­sen evan­ke­liu­mis­sa Jee­sus lupaa huo­leh­tia, että hänen astut­tu­aan takai­sin tai­vaa­seen Isä antaa seu­raa­jil­leen toi­sen puo­lus­ta­jan. Tämä toi­nen puo­lus­ta­ja on kans­sam­me ikui­ses­ti. Hän on Totuu­den Hen­ki. Hel­lun­tai­na juh­li­taan juu­ri tätä Pyhän Hen­gen saa­pu­mis­ta seu­ra­kun­nan keskelle.

Tämän tai­vaal­li­sen puo­lus­ta­jan peli­kent­tä on laa­ja. Hänen voi­si sanoa ole­van ns. hyök­kää­vä puo­lus­ta­ja, sil­lä hän pelaa moneen suun­taan. Vas­tus­ta­jan maa­lin lähel­lä Pyhä Hen­ki antaa roh­keut­ta pitää kiin­ni Jee­suk­sen sanas­ta. Maa­il­ma yrit­tää vää­ris­tel­lä ja hal­ven­taa sitä, mihin Jee­sus kehot­taa. Tuon keho­tuk­sen sisäl­tö on rakas­taa Juma­laa ja lähim­mäis­tä, ei mikään sen pelot­ta­vam­pi tai sala­pe­räi­sem­pi, ei mikään sala­juo­ni tai aivo­pe­su. Mut­ta rak­kaus voi olla myös pelot­ta­va sana. Se mer­kit­see itsek­kyy­des­tä luo­pu­mis­ta, oman maa­il­man avar­ta­mis­ta isommaksi.

Omas­sa puo­lus­tus­pääs­sä Pyhä Hen­ki puo­lus­taa syn­tis­tä. Ei niin kuin maal­li­nen asia­na­ja­ja lie­ven­tä­viä asian­haa­ro­ja tai lain por­saan­rei­kiä etsien. Vaan vie­den ihmi­sen kat­so­maan ensin teko­jaan ja nii­den seu­rauk­sia sil­mäs­tä sil­mään ja sit­ten ohja­ten etsi­mään Kris­tuk­sen katsetta.

Kris­tus löy­tää kyl­lä itse ne lie­ven­tä­vät asian­haa­rat, hän kun kat­se­lee ihmis­tä aina rak­kau­des­ta käsin. Näin puo­lus­ta­ja joh­dat­taa Lunas­ta­jan luokse.

Kes­ki­ken­täl­lä Puo­lus­ta­ja muis­tut­taa rau­has­ta. Jee­suk­sen mukaan on kah­den­lais­ta rau­haa, sel­lais­ta, jon­ka maa­il­ma antaa, ja sit­ten hänen rau­han­sa. Joil­le­kin rau­ha on oikeut­ta olla omis­sa olois­saan, sitä että naa­pu­rit eivät tun­get­te­li­si piha-aidan yli.

Kris­tuk­sen rau­ha on sitä, että tie­tää kul­ke­van­sa oikeal­la tiel­lä ja sei­so­van­sa kes­tä­väl­lä maal­la, vaik­ka maa­il­ma kysee­na­lais­tai­si valin­nan. Mut­ta myös iloa yhtey­des­tä, vai­val­loi­ses­ta­kin yhtey­des­tä kans­sa­kul­ki­joi­hin. Se on kii­tol­li­suut­ta sitä, että voi pal­vel­la, että on teh­tä­vä. Kris­tuk­sen rau­ha on aktii­vis­ta välit­tä­mis­tä. Usko on arki­rak­kaut­ta, jouk­kue­pe­liä, syöt­tö­jä tois­ten­kin lapaan, onnis­tu­mis­ten levit­tä­mis­tä, voit­to­jen ja tap­pioi­den jaka­mis­ta yhdessä.

Kan­nat­taa vara­ta yksi peli­pai­ta elä­mäs­sä täl­le tär­keim­mäl­le joukkuepelaajalle.

Outi Poh­ja­nen, Hau­ki­pu­taan seu­ra­kun­nan kappalainen