Kes­kus­te­lin val­tuu­tet­tu­ys­tä­vä­ni kans­sa sii­tä, miten Iin kun­ta saa­tai­siin kil­pai­le­maan tule­vis­ta asuk­kais­ta ja pitä­mään nykyi­set asukkaat.

Kris­til­li­sen uskon yksi kes­kei­sis­tä sanois­ta on uskol­li­suus. Eikä se var­ma­na ole yhtään vähäi­sem­pi aivan siel­lä mei­dän arki­ses­sa elä­mäs­säm­me­kään. On hyvä elää sel­lais­ten läheis­ten ja ystä­vien kans­sa, jot­ka tie­tää var­mas­ti uskol­li­sik­si. Sel­lai­siin ihmi­siin on help­po luot­taa. Var­mas­ti ikä­vin koke­mus täs­sä elä­mäs­sä on se, että jou­tuu surul­li­se­na totea­maan, että toi­nen ei ollut uskol­li­nen – ei ollut luot­ta­muk­sen arvoinen.

Lop­pu­ke­säs­tä alka­va met­säs­tys­kausi mer­kit­see toi­sil­le odo­tuk­sen täyt­ty­mis­tä; toi­set eivät asi­aa juu­ri huo­maa. Met­säs­tys on Suo­mes­sa sil­ti var­sin suo­sit­tua, sil­lä maas­sam­me on noin 300 000 metsästäjää.

Kir­kas­tus­sun­nun­tai­ta on vie­tet­ty Suo­mes­sa jo 1500-luvul­ta läh­tien. Kris­tuk­sen kir­kas­tu­mi­nen oli suu­ri het­ki nii­den Jee­suk­sen ope­tus­las­ten elä­mäs­sä, jot­ka pää­si­vät sen näke­mään. Apos­to­lit sai­vat omin sil­min näh­dä hänen juma­lal­li­sen suu­ruu­ten­sa ja kuul­la Juma­lan äänen: ”Tämä on minun rakas Poi­ka­ni, kuul­kaa hän­tä.” Juma­lan kirk­kaus tuli ilmi kaik­ken­sa uhraa­vas­sa Kris­tuk­sen rakkaudessa.