Koulumaailma on ollut murroksessa viime vuodet. Opetussuunnitelmia on uudistettu tiiviiseen tahtiin. Herää kuitenkin kysymys, ovatko uudistajat olleet ajan tasalla – vai ajastaan edellä tai jäljessä. Ilmiöpohjainen oppiminen ja avoimet oppimisympäristöt ”seinättömine” suurkouluineen sopivat omatoimiselle, keskittymiskykyiselle ja oppimishaluiselle lapselle ja nuorelle. Valtaosa oppilaista onkin näitä ihannetapauksia, mutta yhä suurempi vähemmistö ei ole. Onko siis uudistajien mielessä ollut entinen kiltti ja tottelevainen hymypoika tai ‑tyttö, vai tulevaisuuden multitaskaava ylisuorittaja-superihminen.
Viime vuosikymmenen kehitys on johtanut siihen, että kiusaamisen välineet ovat parantuneet ja tulleet entistä paljon salakavalammiksi. Kyllähän ennenkin nahistiin ja syrjittiin, mutta, kun pääsi koulusta kotiin, sai olla suhteellisen turvassa. Nyt kiusaaminen voi jatkua ympäri vuorokauden. Lasten ja nuorten käyttäytymisessä tapahtui selvä muutos, kun älypuhelimet tulivat markkinoille. Koulussa sen huomasi yksin puhelintaan näpräävien määrän huimana kasvuna. Puhelin vei lasten keskittymiskyvyn ja lisäsi rauhattomuutta oppitunneilla. Kun tähän vielä lisätään jatkuvat opetussuunnitelmien uudistukset ja koulutuksen leikkaukset inkluusioineen, joista Pentti Autere kirjoitti ansiokkaasti Kalevassa 18.02.2023, ei koulumaailma ole säästynyt ikäviltä seurauksilta.
Televisio- ja internet-viihteen lisäännyttyä rajusti ja muututtua entistä väkivaltaisemmaksi ja koukuttavammaksi, lopputulos alkaa olla selvä. Esim. lastenohjelmat, ns. piirretyt ja elokuvat, ovat hurjaa kohellusta ja väkivaltaa täynnä. Hyvähän niissä voittaa pahan, mutta aina taistellaan, usein tuhotaan ja tapetaan. Vanhemmille nuorille on tarjolla sitten kauhua ja jännitystä ylen määrin. Tietokonepeleissä ja TV-sarjoissa lähes poikkeuksetta joku tapetaan tai on tapettu. Kirjaston uutuushyllykin on täynnä jännitystä ja tappamista. Eihän tämä voi olla pitemmän päälle vaikuttamatta ihmiseen. Tutkimuksissa on usein todettu, että väkivaltaviihde tai ‑pelit eivät lisää itsessään väkivaltaa. No eivät lisääkään varmaan suoraan, mutta minkälaisen henkisen ilmapiirin ne saavat aikaan? Nuorten ahdistuneisuus on lisääntynyt, ja kun mielenterveyspalvelut ontuvat, moni nuori ajautuu epätoivoisiinkin tekoihin. Pahaa oloa puretaan sitten toisiin ihmisiin.
Nuorten ahdistuneisuudesta kuulee silloin tällöin syytettävän myös ilmasto- ja ympäristöaktivismia. Tämä on jokseenkin absurdi väite, koska imaston muutos ja luontokato ovat faktoja ja uhkaavat meitä, mutta ahdistus tulee kyllä siitä, että nuoret kokevat, että asialle ei tehdä mitään, vaikka kyllä voitaisiin tehdä. Heillehän tämä sotku jää siivottavaksi.
Kiva koulu ‑hanke on yksi viime vuosien keino puuttua asiaan. Kalevassa 4.2.2023 ilmestyneessä artikkelissa ”Miksi tietyistä asioista Hävityksessä ei puhuta” kirjailija Iida Rauma kuitenkin sanoo: ” — - jos ihmiset eivät ole millään tavalla samanvertaisessa asemassa, on naurettavaa laittaa heidät keskustelemaan tasavertaisesti.” Usein kiusaajia on useita ja sovittelukeskustelun jälkeen tilanne näyttää sovittelijan kannalta muuttuneen, mutta todellisuudessa kiusaaminen jatkuu. Tällainen menettely toimii, jos siinä ovat mukana aidosti sekä kiusatun että kiusaajan vanhemmat ja koko koulun henkilökunta.
Puhetta on riittänyt vuosien saatossa, mutta teot ovat jäänet pieniksi. Ratkaisu voisi löytyä siitä, että entistä enemmän tehtäisiin asioista yhdessä, kaikki mukaan ‑periaatteela. Opettajat ja vanhemmat ovat tässä avainasemassa, hehän kasvattavat aina uuden sukupolven. Ja uudistajilta pitäisi vaatia enemmän koulun arjen tuntemusta.
Teijo Liedes
Iin kunnanvaltuutettu
kunnanhallituksen vpj, (vas.)