Kolum­ni: Arvaa­ma­ton Venäjä

Mart­ti Asunmaa.

Venä­jän arvaa­mat­to­muus ja sen joh­don kar­mea dik­ta­tuu­ri ovat tämän päi­vän huo­len- ja puhee­nai­hei­ta kaik­kial­la maa­il­mas­sa. Yri­tän taus­toit­taa nii­tä kir­ja­tie­doil­la ja omil­la koke­muk­sil­la­ni Venä­jäs­tä 1940-luvul­ta lähtien.

Ennen nykyis­tä slaa­vi­lais­ta Venä­jää Suo­men itä­puo­lel­la oli Nov­go­ro­din tasa­val­ta ja län­nes­sä Ruot­sin kunin­gas­kun­ta, johon Suo­mi­kin kuu­lui 1100-luvul­ta alkaen. Ruot­sin val­lan aika­na uudi­sa­suk­kai­ta muut­ti Perä­me­ren alu­eel­le muu­al­ta Suo­mes­ta, mitä itäi­nen naa­pu­ri yrit­ti estää.

Päh­ki­nä­saa­ren rau­has­sa vuon­na 1323 sovit­tiin itä­ra­jas­ta ensim­mäi­sen ker­ran, mut­ta suo­ma­lai­nen asu­tus­vir­ta yhtei­sil­le alueil­le poh­joi­ses­sa jat­kui. Uuden Venä­jän kans­sa sovit­tiin Täys­si­näs­sä vuon­na 1595 rajas­ta, joka oli pal­jon idem­pä­nä. Venä­jän jou­dut­tua sisäi­siin rii­toi­hin. 1600-luvun alus­sa Suo­men alue vie­lä kas­voi. Se oli­kin ainoa aika, jol­loin Venä­jäl­tä oli­si voi­tu jotain valloittaa.

Suu­ri­ruh­ti­nas Iiva­na III:n ja hänen seu­raa­jien­sa toi­mes­ta Venä­jä alkoi pyr­kiä merien ran­ni­koil­le. Se pää­si Euroo­pas­sa Laa­to­kal­le ja Aasias­sa Tyy­nel­le val­ta­me­rel­le jo 1500-luvul­la. Kuu­lui­san kei­sa­rin­sa Pie­ta­rin Suu­ren joh­ta­ma­na se voit­ti 1700-–1721 sil­loi­sen suur­val­lan Ruot­sin. Tuol­loin Suo­mi jou­tui Venä­jän mie­hit­tä­mäk­si. Tämä vai­he tun­ne­taan iso­vi­ha­na, jota on pidet­ty Suo­men his­to­rian kau­heim­pa­na aika­na. Sitä on nyt ver­rat­tu veri­löy­lyyn, joka alkoi vii­me vuon­na Ukrainassa.

Venä­jäs­tä on parem­pia­kin muis­to­ja. Sen kei­sa­ri itse­val­tias Alek­san­te­ri I oli nuo­re­na libe­ra­lis­ti­nen. Hänen otet­tu­aan sodas­sa Ruot­sil­ta Suo­men vuon­na 1808 hän antoi maal­lem­me itse­hal­lin­non ja säi­lyt­ti Suo­mes­sa Ruot­sin val­lan aikui­set län­si­mai­set yhteis­kun­ta­muo­dot, ruot­sin kie­len ja lute­ri­lai­sen uskon­non. Näis­tä pää­tök­sis­tä oli hyö­tyä sekä Venä­jäl­le että iloa Suo­mel­le: Venä­jä sai län­teen luo­tet­ta­van pie­nen naa­pu­ri­kan­san ja Suo­mes­sa väes­tön enem­mis­tön kie­li sai kehittyä.

Venä­jän kan­nal­ta oli edul­lis­ta, että län­sieu­roop­pa­lais­ta kumous­lii­keh­din­tää hal­lit­si­joi­ta vas­taan ei tapah­tu­nut Suo­mes­sa. Myö­hem­pi kei­sa­ri Alek­san­te­ri II pal­kit­si Suo­mea vuon­na 1863 lisää­mäl­lä maam­me Suo­men itse­hal­lin­toa. Kii­tol­li­suus täs­tä näkyy vie­lä­kin sii­nä, että kei­sa­rin pat­sas on saa­nut olla alku­pe­räi­sel­lä pai­kal­la itse­näis­ty­nees­sä Suo­mes­sa­kin Hel­sin­gin suur­kir­kon edes­sä eli par­haim­mal­la paikalla.

1800-luvun lop­pues­sa kei­sa­rin val­ta alkoi hor­jua, kun ensik­si Venä­jän natio­na­lis­tit ja sit­ten bol­se­vi­kit pää­si­vät mää­räi­le­mään kei­sa­ria val­tion asiois­ta. Ensim­mäi­nen sor­to­kausi alkoi 1899, mut­ta se ei ollut kovin väki­val­tai­nen. Se päät­tyi Venä­jän sota­tap­pioi­den takia, ja nuo­ren suo­ma­lais­mie­hen sur­mat­tua kei­sa­rin edus­ta­jan Niko­lai Bobri­ko­vin vuon­na 1904.

Venä­jän kei­sa­ri syr­jäy­tet­tiin maa­lis­kuus­sa 1917 ja jo sama­na vuon­na bol­se­vi­kit kaap­pa­si­vat joh­don itsel­leen kei­sa­rin val­taa käyt­tä­neel­tä väliai­kai­sel­ta hal­li­tuk­sel­ta. Samaan aikaan oli käyn­nis­sä I maa­il­man­so­ta, jos­sa Venä­jä kär­si jäl­leen tap­pioi­ta. Suo­mel­le tuli hyvä tilai­suus itse­näis­tyä 6.12.1917.

Toi­ses­sa maa­iman­so­das­sa Venä­jä pyr­ki uudes­taan val­taa­maan menet­tä­män­sä naa­pu­rin. Tär­ke­ää sil­le oli pääs­tä Perä­me­ren­kin ran­taan. Sii­tä ker­too Raat­teen tiel­lä kaa­tu­neen vihol­lis­so­ti­laan tas­kus­ta otet­tu yleis­kart­ta, johon oli lisät­ty kylien nimiä venä­jän kie­lel­lä. Kart­ta käsit­tää myös Oulun ympä­ris­tön Tur­to­laan saak­ka ja sisäl­tää myös talo­jen nimiä Ran­ta­poh­jan­kin alu­eel­ta. Saam­me kiit­tää väis­ty­vää suku­pol­vea sii­tä, että tämä hyök­käys pys­tyt­tiin nopeas­ti torjumaan.

Nyt puhu­taan, että kau­hea Ukrai­nan sota vai­kut­taa sii­hen, että Venä­jän kans­sa on mah­do­ton­ta olla enää rau­han­omai­sis­sa väleis­sä. Van­hat kat­ke­rat muis­tot­kin nouse­vat mie­liin, ehkä sekin, että vihan­pi­to on ajan mit­taan jää­nyt taka-alal­le, kuten kävi auto­no­mian ja yya-sopi­muk­sen aika­na. Niil­lä suo­ma­lai­sil­la, jot­ka rau­han aika­na ystä­vys­tyi­vät venä­läis­ten kans­sa ja koki­vat venä­läis­tä elä­män­me­noa – sekä suur­ta vie­raan­va­rai­suut­ta että tiuk­kaa byro­kra­ti­aa, ei ole juu­ri pahaa sanot­ta­vaa taval­li­sis­ta kansalaisista.

Län­nen impe­ria­lis­ten val­to­jen val­ta pyr­ki­myk­set näky­vät enää vain tele­vi­sion his­to­ri­aa näyt­tä­vis­sä ohjel­mis­sa. Nii­den on ollut pak­ko luo­pua meren­ta­kai­sis­ta siir­to­mais­taan. Sik­si on Venä­jän­kin syy­tä lopet­taa omat val­loi­tus­pyr­ki­myk­sen­sä ja omak­sua kan­so­jen itse­mää­rää­mi­soi­keus, jota se kan­nat­ti 1900-luvun alussa

Maa­il­ma tar­vit­see nyt entis­tä tiu­kem­mat kan­sain­vä­li­set sään­nöt, joi­den mukaan hyök­kää­jä­val­tiot eivät sai­si osal­lis­tua sel­lai­siin yhtei­siin tapah­tu­miin kuin urhei­lu- ja kult­tuu­ri­ti­lai­suu­det. Lisäk­si jokai­sel­la val­tiol­la pitäi­si olla oikeus vali­ta omat kump­pa­nin­sa. Nyt itse­val­tai­sis­ta val­tiois­ta pakoon pyr­ki­vät kan­sa­lai­set halua­vat siir­tyä vapaam­piin oloihin.

Oli­si parem­pi, jos itä­ra­jam­me taka­na oli­si taas pie­nem­pi tasa­val­ta, mie­luum­min usea.

Mart­ti Asunmaa

Tutus­tu Ran­ta­poh­jan tilaus­tar­jouk­siin täs­tä!