Vuon­na 2017 Oulun kau­pun­gin­val­tuus­to kokoon­tui Suo­mi 100 ‑juh­la­ko­kouk­seen ja teki yksi­mie­li­sen pää­tök­sen läh­teä tavoit­te­le­maan Euroo­pan kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki­vuot­ta. Tuol­loin pää­tös saat­toi tun­tua roh­keal­ta, kau­kai­sel­ta­kin. Kah­dek­san vuot­ta myö­hem­min voi­daan kysyä: tie­si­vät­kö­hän sen ajan val­tuu­te­tut, kuin­ka kau­as­kan­toi­sen rat­kai­sun he teki­vät? Nyt me tie­däm­me enemmän.

Olem­me vas­ti­kään viet­tä­neet kirk­ko­vuo­den suu­rin­ta juh­laa pää­siäis­tä. Samal­la kevät­tä koh­ti men­täes­sä valon mää­rä on lisään­ty­nyt, ja ilma­kin on läm­men­nyt pit­kän pak­kas­kau­den jälkeen. 

Poh­jois-Poh­jan­maan hyvin­voin­tia­lue sai vii­me vuon­na Val­vi­ral­ta (sosi­aa­li- ja ter­vey­den­huol­lon lupa­vi­ran­omai­nen) kol­men mil­joo­nan euron uhka­sa­kon lait­to­mien eri­kois­sai­raan­hoi­don hoi­to­jo­no­jen tilan­tees­ta. Meil­lä oli jonos­sa tuhan­sia ihmi­siä odot­ta­mas­sa leik­kaus­ta tai toi­men­pi­det­tä jopa usei­ta vuosia.

Vas­ta vuo­si­kym­me­niä elet­tyä­ni olen tajun­nut ja älyn­nyt sodan vai­ku­tuk­sen omas­sa elä­mäs­sä. Tal­vi- ja jat­ko­so­ta vai­kut­ti­vat sota-aika­na ja sen jäl­keen syn­ty­nei­siin monil­la vaih­te­le­vil­la tavoil­la. Viet­na­min sodan loput­tua 1975 toi­vek­kuus maa­il­man rau­has­ta kas­voi. Bal­ka­nin sota 1990-luvul­la sekä Venä­jän val­loi­tus­so­dat 2014 ja eten­kin 2022 Ukrai­nas­sa las­ki­vat uskoa rau­haan maailmassa. 

Olet­ko käy­nyt jos­kus kalas­sa? Mil­tä tun­tuu, kun on sit­keäs­ti kalas­ta­nut tun­te­ja ilman tulos­ta? Tyh­jin käsin kotiin palan­neen olo on mah­ta­nut olla mel­ko turhautunut. 

Oulun ”kuu­ma peru­na” täl­lä het­kel­lä lie­nee pal­ve­lu­verk­ko­sel­vi­tys ja sitä kos­ke­va esi­tys, koros­tan esi­tys! Sil­lä sitä­hän se on kesä­kuun alkuun asti, jol­loin se muut­tuu val­tuu­tet­tu­jen teke­mäk­si päätökseksi.

Tämä pää­siäi­nen on Oulun kau­pun­gis­sa eri­tyi­nen, sil­lä Oulun seu­ra­kun­nat tuo­vat osa­na Euroo­pan kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki­vuo­den ohjel­maa Via Crucis ‑katu­näy­tel­män Oulun toril­le. Via Crucis – ris­tin tie – on ikiai­kai­nen Kris­tuk­sen kär­si­mys­tie­tä seu­raa­va pää­siäis­näy­tel­mä. Sitä on esi­tet­ty Kes­ki-Euroo­pan kau­pun­geis­sa jo kes­kia­jal­ta läh­tien. Se on yksi maa­il­man esi­te­tyim­mis­tä draamoista.

Oulun kau­pun­gil­la on val­mis­te­lus­sa sivis­tys- ja kult­tuu­ri­pal­ve­lui­den pal­ve­lu­verk­ko­sel­vi­tyk­set. Pal­ve­lu­verk­ko­sel­vi­tyk­set sisäl­tä­vät toi­min­ta­ta­pa­muu­tok­sia, kuten eri pal­ve­lui­den kokoa­mis­ta saman katon alle ja pal­ve­lui­den digitalisaatiota. 

Rukoil­kaam­me maam­me, rau­han ja toi­nen toi­sem­me puo­les­ta, tutun vir­ren 577 sanoin: Sun kätes, Her­ra, voimakkaan/suo olla tur­va Suomenmaan/niin sodas­sa kuin rauhassa/ ja mur­heen, onnen aikana.

Olen aikoi­naan kuul­lut talou­del­li­siin asioi­hin ja pää­tök­sen­te­koon liit­ty­vän sanon­nan: ”Men­nään­kö Ladal­la tai­vaa­seen vai Mer­sul­la hel­vet­tiin?” Kysy­mys on aja­tuk­sia herät­te­le­vä, hie­man humo­ris­ti­nen­kin. Mut­ta tar­kem­min aja­tel­len asias­ta on huu­mo­ri kau­ka­na. Iin talou­del­li­sen tilan­teen suh­teen on kysy­mys sii­tä, kul­jem­me­ko täs­sä tum­mien pil­vien ympä­röi­mäs­sä ajas­sa muka­vuuk­sis­ta tin­kien vai yri­täm­me­kö kyn­sin ham­pain säi­lyt­tää ne. 

Viran­hal­ti­jat ovat alku­vuon­na teh­neet esi­tyk­sen­sä pal­ve­lu­ver­kos­ta kos­kien koko kau­pun­gin aluet­ta. Esi­tys on puhut­ta­nut ja har­mi­tut­ta­nut kun­ta­lai­sia pal­jon ja laa­jal­ti. Tulee huo­mioi­da, että kysees­sä on viran­hal­ti­jae­si­tys. Päät­tä­jät ovat nyt pures­ke­le­mas­sa esi­tys­tä. Voin tode­ta niin omas­ta kuin monen muun­kin päät­tä­jän osal­ta, että pure­mat­ta esi­tys­tä ei niel­lä sellaisenaan.