Kirjoitan tätä kolumnia vanhempainvapaan arjen keskeltä. Vanhempainvapaalla vietetty aika pysäyttää muistuttamaan siitä, mikä elämässä ja päätöksenteossa on tärkeää, ja ketä varten päätöksiä tehdään.
Siksi julkisessa keskustelussa esille nousevat esitykset kotihoidon tuen lakkauttamisesta, leikkaamisesta tai rajaamisesta tuntuvat lyhytnäköisiltä. Tätä vaaditaan milloin oikealta, milloin vasemmalta. Päinvastoin, nyt jos koskaan tarvitsemme toimia, jotka tukevat lapsiperheitä, eivätkä lisää niiden kuormitusta.
Syntyvyyden lasku koko Suomessa ja myös meidän seudullamme on ollut huolestuttavaa. Vaikka Oulun seutu on pärjännyt moneen muuhun alueeseen verrattuna paremmin, ikäluokat pienenevät täälläkin. Onneksi pientä kasvua syntyvyydessä on näkynyt, mutta se ei toistaiseksi käännä isoa kuvaa. Yhteiskuntamme tarvitsee kipeästi syntyvyyttä ja toimivia lapsiperhepalveluita. Viesti, jossa kotihoitoa pidetään ongelmana, on täysin väärä.
Hyvä ja laadukas varhaiskasvatus on ehdottomasti tärkeää. Siitä meillä

Pekka Kainua.
kin on kokemusta. Mutta yhtä lailla arvokas vaihtoehto on se, että perhe saa hoitaa pientä lasta kotona. Kyse on valinnanvapaudesta.
Kotihoidon tuki ei ole vain sosiaalietuus, vaan myös taloudellinen järkiteko kunnalle. Yhden lapsen hoitopaikan kustannus varhaiskasvatuksessa on kaupungille yli tuhat euroa kuukaudessa – alle 3‑vuotiaiden osalta vielä enemmän.
Jokainen kotona hoidettu lapsi säästää kaupungin rahaa, vähentää painetta varhaiskasvatuksen ruuhkautuneista ryhmistä ja ajoittaisesta henkilöstöpulasta.
Kaupungin ja yhteiskunnan tehtävänä on luoda sellaiset puitteet, että jokainen perhe voi rakentaa omannäköisensä ja turvallisen arjen. Jos Oulu mielii olla vetovoimainen ja perheystävällinen kaupunki, sen pitää näkyä teoissa, ei vain strategioissa.
Otetaan kuntalisä takaisin käyttöön ja annetaan vanhemmille aito mahdollisuus valita. Lapsissa on tulevaisuutemme – heidän ympärilleen pitää rakentaa joustavuutta, ei pakkopaitaa. Perheiden valinnanvapaudesta ei saa leikata.
Pekka Kainua, kaupunginvaltuutettu, Keskusta, Ylikiiminki


