Tutussa lasten evankeliumissa kerrotaan siitä, miten Jeesuksen luokse tuotiin lapsia. Opetuslapset moittivat tuojia, mutta sen huomatessaan Jeesus sanoi heille: ” Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.” Mark.10:14. Jeesus otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä. Lapset ovat Jeesukselle tärkeitä.
Jeesus jopa asetti lapsen esimerkiksi aikuisille. Kun Jeesuksen opetuslapset kysyivät Jeesukselta, kuka on suurin taivasten valtakunnassa, Jeesus kutsui luokseen lapsen.
Voimme miettiä, voisimmeko luottaa kuin lapsi Raamatun kertomaan ilosanomaan Jeesuksesta, Vapahtajasta. Voisinko luottaa, että Jeesus on tullut maailmaan Vapahtajaksi juuri minuakin varten. Saamme luottaa lapsen lailla, että Taivaan Isä rakastaa meitä, saamme olla Hänen hoidossaan elämän vaikeimpinakin hetkinä.
On turvallista, että Jumala, Taivaan Isä, joka on kaikkea suurempi ja vahvempi, kaikkivaltias, pitää meistä huolta.
Tuodaan mekin lapsia Jeesuksen luokse! Tuodaan lapsia Jeesuksen luokse saamaan kuulla Hänestä. Kun lapsi saa kuulla ja oppia luottamaan, että hän on tärkeä ja rakas Jeesukselle, se voi tuoda vahvaa turvaa lapselle hänen kasvaessaan ja vielä pitkälle eteenpäin elämän eri vaiheissa.
Elämän myrskyissäkin kantaa se, että voi turvautua Taivaan Isän huolenpitoon. On myös hieno mahdollisuus, että voimme rukoilla lastemme ja lähellämme elävien lasten puolesta. Voimme pyytää, että Jeesus siunaisi heitä ja olisi heidän turvanaan joka päivä.
Oletko sinä oppinut lapsena iltarukouksen? Muistatko, millainen lapsuutesi iltarukous oli? Haluaisitko opettaa iltarukouksen lapsillesi, lapsenlapsillesi tai lähelläsi oleville lapsille? Iltarukous muistuttaa rukouksen mahdollisuudesta, saamme turvautua Taivaan Isän huolenpitoon. Olisiko sinulla mahdollisuus jossakin hetkessä lukea jollekin lapselle lasten Raamattua tai vaikkapa lähteä lapsen kanssa seurakunnan tapahtumaan?
Kun näin tuomme lapsia Jeesuksen luokse, sillä voi olla lapselle valtavan iso merkitys. Me suuret ja pienet saamme olla Taivaan Isän lapsia, luottaa siihen, että olemme Hänelle tärkeitä ja rakkaita. ”Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen.” Psalmi 90:1 ”Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa kuin on kuin tähti taivahalla, lintu emon siiven alla.” Virsi 397:1

Irmeli Hietapelto.
Irmeli Hietapelto, perhetyöntekijä, Iin seurakunta


