Rus­ka pak­kaa usein­kin lop­pu­maan loka­kuun tait­tees­sa. Illin ran­noil­la rus­ka on vie­lä kau­neim­mil­laan ja hei­jas­tuu jokeen iha­nas­ti. Sta­dio­nin taka­kaar­re lie­nee yksi maa­li­man kau­neim­mis­ta, kun Tohi­lan haa­raa kau­nis­ta­vat kirk­kaan­vä­ri­set koi­vut, haa­vat ja pih­la­jat veteen hei­jas­tuen. Kau­nis näky var­man vedes­tä päin­kin väy­län lahanoille.

Oi mikä iha­na ilta. Voi tapah­tua mitä vaan… oli­si J. Kar­ja­lai­nen lau­lel­lut Mus­tien lasien kans­sa tai ili­man, jos oli­si sat­tu­nut liik­ku­maan kesän toi­sek­si vii­meis­ten Illin­juok­su­jen mai­se­mis­sa. Iha­na­han keli todel­la oli. Aurin­ko kimal­te­li Tohi­lan­haa­ran tyy­nes­sä pin­nas­sa ja kaik­ki muut tyk­kä­si­vät, pait­si nahkiset.