Met­sä­ko­neu­ra­koit­si­jan täy­tyy viih­tyä metsässä

Teemu Aalto on tottunut viettämään aikaa yksinään metsäkoneen ohjaamossa. Samalla hän pääsee seurailemaan myös metsän elämää, sillä monet eläimet, kuten hirvet ja kauriit, tottuvat koneen ääneen melko nopeasti ja alkavat liikuskella normaalisti näköetäisyydellä.Teemu Aalto on tottunut viettämään aikaa yksinään metsäkoneen ohjaamossa. Samalla hän pääsee seurailemaan myös metsän elämää, sillä monet eläimet, kuten hirvet ja kauriit, tottuvat koneen ääneen melko nopeasti ja alkavat liikuskella normaalisti näköetäisyydellä.

Met­sä­ko­ney­rit­tä­jä Tee­mu Aal­to on viih­ty­nyt met­sä­ko­neen pui­kois­sa jo rei­lut kol­me­kym­men­tä vuot­ta ja viih­tyy edel­leen. Hän ryh­tyi jat­ka­maan Pent­ti-isän­sä ja tämän vel­jen Pek­ka Aal­lon perus­ta­maa yri­tys­tä. Met­sä Aal­to Oy:n toi­min­nas­sa on muka­na jo myös Tee­mun omaa jäl­ki­kas­vua kol­men pojan ver­ran, ja myös 15-vuo­tias tytär käy aut­te­le­mas­sa muun muas­sa hallitöissä. 

– Näin ollen jat­ku­vuut­ta näyt­täi­si yri­tyk­sen toi­min­nal­la ole­van näkö­pii­ris­sä, vaik­ka en vie­lä itse­kään suun­nit­te­le näi­tä hom­mia lopet­ta­va­ni, Tee­mu Aal­to toteaa.

Yri­tyk­sen his­to­ria ulot­tuu vuo­teen 1965, jol­loin toi­min­taa käyn­nis­tel­tiin park­kaus­ko­neel­la. Ensim­mäi­set ajo­ko­neet yri­tyk­seen han­kit­tiin vuon­na 1975, jol­loin puut vie­lä kaa­det­tiin metsurityönä.

Pons­sen har­ves­te­rin ohjai­miin Aal­lot pää­si­vät tart­tu­maan ensim­mäi­sen ker­ran vuon­na 1993, ja koh­ti nyky­päi­vää edet­täes­sä on niin konei­den kuin työ­voi­man mää­rä lisään­ty­nyt. Nykyi­sel­lään Met­sä Aal­to ura­koi hak­kui­ta nel­jän kone­ket­jun ja noin kym­me­nen hen­gen voimin. 

Suu­rin osa töis­tä suo­ri­te­taan täl­lä het­kel­lä Sto­ra Enson toi­mek­sian­nos­ta Oulun ja Kui­va­nie­men väli­sel­lä alu­eel­la sekä sii­tä jon­kin ver­ran sisä­maa­han päin kuten Tan­ni­lan ja Kii­min­gin suun­nil­le. Yri­tyk­sen pal­ve­lui­hin lukeu­tu­vat sekä har­ven­nus- että avo­hak­kuut ja ener­gia­puun korjuu. 

Tee­mu Aal­to ker­too nyky­ai­kais­ten konei­den hel­pot­ta­van hak­kuu­työ­tä mer­kit­tä­väs­ti, sil­lä esi­mer­kik­si moton hak­kaa­mien puu­ka­so­jen puu­mää­rät ja luku­mää­rät sekä kaso­jen sijain­ti tal­len­tu­vat pil­vi­pal­ve­li­mel­le, mis­tä tie­to siir­tyy myös ajo­ko­neen järjestelmään.

– Siten ajo­ko­neen kul­jet­ta­ja näkee aina, mon­ta­ko tuk­kia tai kui­tu­puu­ta kus­ta­kin kasas­ta pitäi­si löy­tyä sekä sen, mit­kä min­kin läjän koor­di­naa­tit ovat. Puut siis löy­ty­vät, vaik­ka lumi ehti­si ne teon ja ajon välil­lä peittää.

Tämän tal­ven mit­taan töi­tä on Aal­lon mukaan riit­tä­nyt “ihan niin pal­jon kuin ehdi­tään teke­mään”. Kelio­lo­jen suh­teen tal­vi on myös ollut hyvä, ja töi­tä on pys­tyt­ty teke­mään alueil­la, joil­le sulan maan aika­na ei pääse.

– Ei nyt­kään kum­moi­sia poh­jia ole, sil­lä lumen alla maa on jääs­sä rei­lut kym­me­nen sent­tiä, ei sen enem­pää, kun lun­ta ehti tul­la ennen kovia pak­ka­sia. Tal­vi­hak­kuut onnis­tu­vat­kin nyt lumen tur­vin, sitä kun on tul­lut riit­tä­väs­ti, hän valottaa. 

Yrit­tä­jä ker­too nyt hakat­ta­van juu­ri tal­vi­lei­mi­koi­ta eli oji­tusa­luei­ta ja mui­ta peh­mei­tä mai­ta keli­rik­koon asti. Sit­ten pide­tään muu­ta­man vii­kon tau­ko, kun­nes pääs­tään kesä­lei­mik­ko­jen pariin. 

– Puu­ta riit­tää, ja teol­li­suus sitä tar­vit­see. Hyvä­hän se on maa­seu­dul­le, että met­sät tar­joa­vat työ­tä ja tulo­ja, Aal­to mieltää.

Koko alan ja oman­kin yri­tyk­sen­sä suu­rim­pa­na tule­vai­suu­den haas­tee­na hän näkee kul­jet­ta­jien riit­tä­vyy­den ja osaa­mi­sen, sil­lä met­säs­sä koneen­kul­jet­ta­jan on osat­ta­va viih­tyä yksin sekä pys­tyt­tä­vä itse­näi­siin päätöksiin.

– Kou­lun pen­kil­tä tule­va kul­jet­ta­ja ei ole mis­sään tapauk­ses­sa vie­lä val­mis, vaan työ­tä har­joi­tel­laan ja opis­kel­laan edel­leen hak­kuu­työ­mail­la joka päi­vä, ja uut­ta opit­ta­vaa tulee eteen kai­ken aikaa.