Suppailu on uusi jooga
Stand up padling eli seisaaltaan melominen on loistava tapa tutustua vesistöihin ja maisemiin rauhassa ja leppoisasti. Laji on surffauksen kantamuoto,.…..
Lue lisääStand up padling eli seisaaltaan melominen on loistava tapa tutustua vesistöihin ja maisemiin rauhassa ja leppoisasti. Laji on surffauksen kantamuoto,.…..
Lue lisääKuivaniemeläiset alakoululaiset Anu-Riikka Härkönen ja Laura Kehus ovat lintujen tarkkailusta ja valokuvaamisesta kiinnostuneita nuoria. Huhtikuussa he olivat Kuivajoen jäällä joutsenia.…..
Muiden kesän yleisötapahtumien tavoin on Iin Laulupelimannien Huilingin lavalla vetämät yhteislauluillat peruttu koronan vuoksi tältä kesältä, mutta eipä hätää: Pelimannien…
Pidetään Ii siistinä ‑kampanjan puitteissa on jo muutamina vuosina kerätty keväisin roskia Iin taajaman teiden varsilta eri puolilla kylää. Tälläkin.…..
Vaikka Oijärven vedenkorkeus ei ennustettuihin ennätyslukemiin yltänytkään, olivat venesataman alue sekä järven ympäristö alavimmilta osiltaan laajalti veden vallassa loppuviikolla. Korkeimmillaan.…..
Hätäkeskus sai keskiviikkona hieman iltakahdeksan jälkeen ilmoituksen Iin Oijärventiellä Väli-Olhavassa tapahtuneesta henkilöauton ulosajosta. Farmarimallinen henkilöauto oli tulossa Oijärven suunnalta, kun…
Etenkin rannikon läheisyydessä on koko talvi ollut varsin vähäluminen sekä pääosin leuto, minkä vuoksi myös kevään tulo on edennyt monin…
Pohjoismaiden suurin hengellinen kesätapahtuma siirtyy vuodella koronaviruspandemian vuoksi. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) johtokunta on tehnyt päätöksen Reisjärven Suviseurojen siirtämisestä vuoteen.…..
Lapin ELY-keskus kalatalousviranomaisena vaatii Iijoen kalatalousvelvoitteen muuttamista. Vaatimuksen keskeisenä sisältönä on, että voimalaitosten yhteyteen on rakennettava toimivat kalatiet ja laskeutuville.…..
Rantapohjasta 29.1.1981: Kylään lähdössä ollut tyttönen sai äidiltä ohjeita, että pitää muistaa kiittää, jos täti jotain antaa. Tyttö tuli kylästä…