Poisnukkuneet ja maanpoveen saatetut
Pekka Einari Ellilä Iistä kuoli 1.9. Hän oli 80-vuotias.
Lue lisääPekka Einari Ellilä Iistä kuoli 1.9. Hän oli 80-vuotias.
Lue lisääVäyläviraston Vt 4 Oulu–Kemi ‑hankkeeseen kuuluvalla Kello–Räinänperä-tieosuudella korjataan Kalimenojan ylittävän Törmin sillan päällystevaurioita, kertoo Väylävirasto. Korjaustyöt tehdään 4.–5. lokakuuta ja niistä aiheutuu tilapäisiä liikennejärjestelyjä.
Matkakertomus: Haukiputaan koulun A2-ruotsin lukijat tekivät Nordplus-yhteistyöreissun Luulajaan 11.–15.9.2023
Honkapirtin yhteisötalolla Pateniemessä tehdään parhaillaan korjaustöitä. Korvaavia tiloja Honkapirtille kartoitetaan parhaillaan. Honkapirtin rakennus todettiin syksyllä niin huonokuntoiseksi, että talossa ei…
Iin kunnanvaltuusto tarkasteli syyskauden ensimmäisessä kokouksessaan maanantaina talouden osavuotiskatsausta. Kunnan talous oli kesäkuun loppuun mennessä tarkasteltuna noin 345 000 euroa ylijäämäinen.
Pohjois-Pohjanmaalla oli elokuun lopussa 19 800 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 200 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten. Pohjois-Pohjanmaan työttömistä työnhakijoista kokoaikaisesti lomautettuja oli lähes 1 500.
Iin kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti hyväksyä päätösehdotuksen, jonka mukaan Iin kunta hyväksyy esitetyn Iijoki-sopimuksen 2024–2028 ja sitoutuu rahoittamaan sopimuksen mukaisia toimenpiteitä 11000 euron (+ alv) vuotuisella rahoituksella.
Rantapohjan kesäristikon palkintoarvonta on suoritettu. Rantapohjan vuosikerran voitti Johanna Viitala Kiimingistä ja 50 euron lahjakortin Risto Sipola Iistä. Palkinnot on toimitettu voittajille.
Hanna ja Lasse Hautakangas Haukiputaalta saivat 16.9. tytön, jonka mitat olivat 4 255 grammaa ja 54 senttiä.
Nimittäin arvio Pohteen kuluvan vuoden tuloksesta, joka on tällä hetkellä n. 60 M€ alijäämäinen. Toki tilanne elää ja muutoksia voi vielä tulla puoleen jos toiseen. Tämä asia mm. nousi esille viime viikon lopulla pidetyssä Pohjois Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston talousseminaarissa Raahessa. Sain mahdollisuuden osallistua seminaariin, koska olen aluevaltuustoryhmämme toinen varavaltuutettu.
Rantapohjasta 19.12.1974: Kaksi potilasta istui sairaalan olohuoneessa katselemassa tv:stä jalkapallo-ottelua. Aikansa katsottuaan pelaajien taustelua pallosta tuumasi toinen: “Näyttää käyvän vähäksi yksi pallo noin monelle miehelle.” M.T.Kiiminki
Kenen isä on vahvin? Kenen auto kulkee kaikista nopeimmin? Ihmisten kysymyksiä – niin kuin sekin, jonka opetuslapset esittivät Jeesukselle: Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?
Kulttuuripankki. Olimme onnekkaita ja pääsimme vierailemaan luokkamme kanssa taidenäyttelyyn, johon oli koottu teoksia maailmankuululta Andy Warholilta sekä kotimaiselta rokkitähdeltä Andy McCoylta. Oulun kulttuuripankin näyttely sijaitsi entisen Suomen Pankin tiloissa Lyseon ja Tuomiokirkon naapurissa. Näyttelylippujamme olivat sponsoroineet oululaiset yritykset – kiitokset heille!
Viime viikon perjantaina 22.9. Iin Micropoliksen takapiha suorastaan kuhisi ihmisiä, kun kansa oli saapunut ihailemaan uudistunutta Valokuvaamo Salamaa. Yrittäjä Juho “Salama” Tauriainen oli tilannut paikan päälle J&S Burgerin burgerkärryn, jossa Sanna ja Jussi Savolainen olivat valmistautuneet pyöräyttämään 50 burgeria ensimmäisille saapuneille. Burgerit tarjoiltiin Tauriaisen piikkiin vieraille, ja kaikki 50 burgeria menivät parempiin suihin vain tunnissa.
Kuusamontiellä Honkimaan kohdalla Kiimingissä sattui tänään klo 11.28 henkilöauton ja asuntoauton välinen nokkakolari. Oulun suunnasta tulleen henkilöauton epäillään ajautuneen Kuusamon suunnasta tulleen asuntoauton kaistalle, jonka johdosta tapahtui nokkakolari.
Haukiputaalainen Leena Kokko sai Oulun kaupungin yhteisötoiminnan ja Oulun Tervaporvarien Nuorkauppakamarin järjestämä Tonnin idea ‑kilpailusta 1 500 euroa ideansa toteuttamiseen. Kokon idea idea on kukkajakelu ikääntyneille ‑tempaus. Se toteutetaan niin, että kukkia jaetaan eri puolilla Oulua: Haukiputaan torilla, Höyhtyän ostoskeskuksessa, City-market Ruskossa ja Kaakkurin asukastuvan edessä.