Toimittajalta: Oli kesä, oli mopo
Nuorison käytöstä on aina paheksuttu ja aina nuorista on lopulta tullut keski-ikäisiä ja eläkeläisiä – jotka paheksuvat nuorison käytöstä.
Lue lisääNuorison käytöstä on aina paheksuttu ja aina nuorista on lopulta tullut keski-ikäisiä ja eläkeläisiä – jotka paheksuvat nuorison käytöstä.
Lue lisääOnhan tätä vähän noloa myöntää. Asun noin 30 metrin päässä jokirannasta, ja lähimmälle viralliselle uimarannallekin on matkaa vain vähän toistasataa metriä. Mökillä uintipaikka on vielä lähempänä.
Uusiutuvan energian – etenkin tuulivoiman – rakentaminen on ollut viimeisen vuosikymmenen ajan yksi harvoista kasvualoista Suomessa. Rakentaminen on näkynyt etenkin Pohjois-Suomessa.
Kysymykset 1. Mistä Pohjois-Pohjanmaan kunnasta on kotoisin Maustetytöt ‑niminen duo? 2. Kuka on Kainalniemen Hiki ‑urheiluseuran kuuluisin urheilija? 3. Mille maalle…
Jaahas. Mistähän kaikesta Rantapohja kertookaan tällä viikolla. Tehdäänpä suppea poiminta.
Tällaisia asuinpaikkoja on paljon Rantapohjankin alueella. Ne ovat usein kaava-alueiden ulkopuolella. Pihapiirissä on asuinrakennus, navetta ja pienempi tai suurempi määrä vanhoja talousrakennuksia. On helppo päätellä, että vain asuinrakennus on käytössä. Maatalouden harjoittaminen on päättynyt kenties vuosikymmeniä sitten.
Lähes tasan kolme vuotta sitten kirjoitin tällä paikalla siitä, kuinka aseet eivät Ukrainassa vaikene äitienpäivänäkään. Venäjä oli aloittanut täysimittaisen ja perusteettoman sodan Ukrainaa vastaan 24.2.2022. Sota jatkuu jo neljättä vuotta. Loppua ei näy, vaan erityisesti Venäjä näyttää haluavan jatkaa sitä.
Ei ole tervettä ihmistä, on vain huonosti tutkittuja. Toisinaan terveysuutisointia seuratessa tulee mieleen, että se taitaa olla nyt kansakunnan loppu. Suomalaiset kuolevat liikunnan puutteessa ylipainoisina ja masentuneina sohviensa pohjalle. Ihme, ettei maailman onnellisin kansa ole kadonnut maailmankartalta jo aikoja sitten.
Vaikka kuinka asiaa vääntelisi, niin alue- ja kuntavaalit eivät olleet vain paikalliset vaalit. Kyllä äänestäjien ratkaisuissa näkyi myös yleispoliittinen kannanotto maan hallitusta kohtaan.
Meille suomalaisille on ollut muutaman viime vuoden aikana tarjolla demokratiaa lähes ähkyyn asti.
Minulla on tämä äänestämishomma itse numeroitten piirtämistä vaille valmis. Olen valinnut ehdokkaani molempiin vaaleihin. Sekin on selvää, että kuntavaaleissa äänestän valkoisella lipulla ja aluevaaleissa violetilla. Numeroita ei tarvitse painaa etukäteen mieleen, sillä ne voi tarkistaa vielä äänestyskopissa.
Rantapohjan monikymmenpäinen tutkivan journalismin ryhmä on nyt kyennyt selvittämään sen, missä ovat ne aarteet, joita Juho (Pekka) Vesainen kävi joukkoineen 1500-luvun lopulla hakemassa takaisin Venäjän puolelta. Venäläisjoukothan olivat tuhoamis- ja ryöstöretkillään Iissä ja muuallakin Rantapohjan alueella vieneet mukanaan muun muassa erilaisia arvokkaita kirkkoesineitä ja maanviljelystarpeistoa, esimerkiksi talikkoja. Vesainen joukkoineen kykeni saamaan aarteista ainakin osan takaisin Suomen puolelle.
Olkaapa hyvä. Rantapohja julkaisee tänään ensimmäisen varsinaisen vaaliteemaisen numeronsa. Ainakin itse olen sitä mieltä, että Rantapohjan toimittajat ovat onnistuneet hyvin tiivistämään lukijoille hyvän tietopaketin alue- ja kuntavaaleista. Ja tottahan tarjolla on luettavaksi muutakin kuin vaaliasiaa.
Kirjastot ovat olleet minulle – ja varmasti monelle muullekin – aina tärkeitä paikkoja. Ei ainoastaan siksi, että niistä on voinut saada korvauksetta lainattua mielenkiintoista luettavaa. Vaan siksikin, että pienilläkin paikkakunnilla ne ovat olleet pääsy toisiin maailmoihin ja moniin uusiin ajatuksiin. Pienikin kirjasto on sivistyksen keidas. Ja toiselta nimeltäänhän kirjastot ovat kansan suussa olleet lainasto, joka tiivistää idean siitä että jokainen tulotasosta riippumatta on voinut lainata niistä luettavaa ja muitakin kulttuuriteoksia. Hyvin tasa-arvoista siis
Ainakin ennen sanottiin, että Suomen kesä on lyhyt, mutta vähäluminen. Nykyään sellainen on ehkä talvikin. Ilmatieteen laitos kertoi meille alkuviikosta, että talvi on ohi ja että se oli Suomessa lauha ja vähäluminen.
Rantapohja kertoi tiistaina 25.2. Haukiputaan koulun jokaviikkoisesta kirjakerhosta. Äidinkielen opettajan Tiina Hintikan vetämässä kerhossa luetaan ja jaetaan kirjavinkkejä. Tämä on hieno juttu.