Luepa Rantapohjaa näköislehtenä
Rantapohjan näköislehti on tänään auki kaikille. Lehti on muutoinkin erikoisjakelussa alueellaan. Näköislehteä pääsee lukemaan sivun yläosan linkistä Avoimet näköislehdet tai…
Lue lisääRantapohjan näköislehti on tänään auki kaikille. Lehti on muutoinkin erikoisjakelussa alueellaan. Näköislehteä pääsee lukemaan sivun yläosan linkistä Avoimet näköislehdet tai…
Lue lisääKAKS eli Kunnallisalan kehittämissäätiö julkaisee näin kuntavaalien alla kyselytutkimuksen tuloksia siitä, millaisia näkemyksiä asukkailla ja kuntapäättäjillä on tulevasta kuntaelämästä. Samalla on selvitetty esimerkiksi sitä, missä määrin suomalaiset luottavat itse valitsemiinsa päättäjiin.
Onko näkynyt Googlen tai Facebookin toimittajia siellä teillä päin raportoimassa alueen tapahtumista, suunnitelmista tai ihmisiä haastattelemassa. Havaintosi on oikea. Ei ole näkynyt. Ja vaikka olisit huomannut jonkin asuinaluettasi koskevan uutisen esimerkiksi Googlen kautta, ei internetjätti ole maksanut senttiäkään sisällön tuottamisesta. Se ei ole maksanut palkkaa toimittajalle, mutta silti yhtiö on voinut ansaita uutisen julkaisun yhteydessä mainosrahaa. Tämä ei ole reilua eikä oikein.
Rantapohjan tämänpäiväinen numero on kaikkien luettavissa näköislehtenä. Se löytyy verkkosivulta kohdasta Avoimet näköislehdet tai klikkaamalla tästä. Myös painettu Rantapohja on tänään…
Kyllähän me Rantapohjan tekijät tämän tiesimmekin, mutta on hyvä että asiaa on jälleen kerran tutkittu. Suurin osa suomalaista seuraa kotikuntansa asioita paikallisista lehdistä. Jopa 84 prosenttia kuntalaisista saa tietoa kunnista niin sanotusta perinteisestä mediasta. Toki paikallislehdilläkin on nykyään omat digitaaliset palvelunsa mukaan lukien erilaiset somekanavat. Näin on myös Rantapohjalla.
Ikävistäkin asioista voi löytää pohtimalla hyviä puolia. Koronasta niitä ei ikävä kyllä juuri löydy. Yksi sellainen on kuitenkin se, että…
Onko demokratia kaventunut Rantapohjan alueella etenkin niissä pitäjissä, jotka liittyivät Ouluun 2010-luvulla. Vaikea sanoa, mutta jotain voinee päätellä siitä, miltä alueelta Rantapohja saa runsaimmin erilaisia mielipidekirjoituksia. Ehdottomasti eniten niitä – ja railakkaitakin – tulee iiläisiltä. Ennen Oulun suurta kuntaliitosta paikallista päätöksentekoa koskevaa mielipidekirjoittelua oli enemmän myös Haukiputaalta, Kiimingistä, Yli-Iistä ja Ylikiimingistäkin. Voiko tästä havainnosta tehdä sitten päätellä jotain yleispätevää. Ehkä sen, että kun päätöksenteko siirtyy kauemmas, niin kansalaisille voi syntyä tunne että vaikuttaa ei enää voi.
Rantapohjan liikuntatempaus Porukka liikkeelle! keräsi vuonna 2020 ennätyksellisen määrän osanottajia. Meitä oli yhteensä 416 liikuntasuorituksia tehnyttä. Monellahan suoritusten määrä meni…
Uuden vuoden tienoilla on tapana tehdä monenlaisia lupauksia, mutta voiko esittää muutamia toiveita. Miksipä ei?
Rantapohjan tekijät toivottavat hyvää joulua kaikille lehden lukijoille ja yhteistyökumppaneille. Rantapohja ilmestyy seuraavan kerran tiistaina 29.12. ja sen jälkeen torstaina…
Rantapohjan näköislehden tämän päivän numero on kaikkien verkon käyttäjien luettavissa. Lehti on muutoinkin laajassa jakelussa alueellaan. Lehden pariin pääsee klikkaamalla…
Suomeen saapuvia ulkomaalaisia on hämmästyttänyt se, että meillä näyttää lähes jokaisen kauppaliikkeen, kioskin, baarin, huoltoaseman tai ravintolan aula olevan kasino. Niihin on sijoitettu enemmän tai vähemmän Veikkauksen pelikoneita, joitten ääressä eivät suinkaan näytä viihtyvän varakkaimmilta vaikuttavat pukumiehet tai jakkunaiset. Liikkeenhoitaja käy välillä hätistelemässä alaikäisiä pois koneitten kimpusta. Eläkeikäiset saavat nakuttaa koneita vapaasti.
Torstain 10.12. Rantapohja on kaikkien luettavissa näköislehtenä. Sitä pääsee lukemaan sivujen kohdasta AVOIMET NÄKÖISLEHDET tai tästä. Rantapohjan paperilehti on tänään…
Historiankirjoituksen mittakaavassa ei ole kuin silmänräpäys siitä, kun polioepidemia runteli suomalaisia. Yhä vielä keskuudessamme on ihmisiä, jotka 1950-luvulla sairastivat polion ja kärsivät sen aiheuttamasta poliohalvauksesta.
Välirauhan aika alkoi Suomessa keväällä 1940, kun Suomen oli taivuttava raskaisiin talvisodan rauhanehtoihin. Välirauha-nimitystä on alettu käyttää keväästä 1940 kesään 1941 ulottuneesta ajanjaksosta Suomen historiassa vasta jälkeenpäin.
EVAn eli Elinkeinoelämän valtuuskunnan eilen julkaiseman kyselytutkimuken tulos on hämmentävä. Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan suomalaisista vain 23 prosenttia pitää poliitikkojen kansalaisille antamaa tietoa luotettavana. Tulokset perustuvat 2 019 henkilön antamiin vastauksiin. 52 prosenttia vastanneista pitää poliitikkojen antamaan tietoa selkeästi ei-luotettavana.