Onko mies­ten mie­len­ter­veys yhä tabu Suomessa?

Mie­len­ter­vey­s­asiois­ta voi­daan kir­joit­taa kaik­kia väes­tö­ryh­miä kos­ke­va­na asia­na, mut­ta kes­ki­tyn nyt täs­sä mies­ten oirei­luun. Mie­len­ter­veys on vält­tä­mä­tön osa ter­veyt­tä ja enna­koi fyy­sis­tä ter­veyt­tä ja vähäi­sem­pää kuol­lei­suut­ta. Vas­taa­vas­ti mie­len­ter­vey­den häi­riöi­hin liit­tyy vah­va ylikuolleisuus. 

On var­sin tun­net­tua, että mies hakee apua vas­ta kun asiat ovat jo pahas­ti sol­mus­sa. Koet­tu häpeä ja opi­tut mie­hen mal­lit estä­vät avun hake­mis­ta. Ahdis­tus voi olla myös niin vaka­vaa, ettei­vät voi­mat rii­tä enää avun hake­mi­seen. Monet eivät luo­ta sii­hen, että hei­tä osat­tai­siin koh­da­ta oikein terveydenhuollossa.

Hil­jat­tain teh­dys­sä tut­ki­muk­ses­sa on sel­vin­nyt, että 85 % suo­ma­lai­sis­ta kokee, ettei mies­ten mie­len­ter­vey­des­tä puhu­ta tar­peek­si jul­ki­suu­des­sa. Mie­li ry on kyse­lyn avul­la sel­vit­tä­nyt sitä, miten avun hake­mi­sen kyn­nys­tä voi­si madal­taa. Kol­me nel­jäs­tä itse­mur­han teh­nees­tä on mie­hiä. Mie­het käyt­tä­vät mie­len­ter­veys­pal­ve­lui­ta lähes puo­let vähem­män kuin naiset.

Aina­kin oman suku­pol­ve­ni aika­na mei­tä on kas­va­tet­tu ajat­te­le­maan, että mie­len­ter­vey­son­gel­mis­ta puhu­mi­nen tai omien tun­tei­den­sa ilmai­su on osoi­tus heik­kou­des­ta. Mie­hil­le tyy­pil­li­siä oirei­ta kuten unet­to­muut­ta, voi­ma­kas­ta ahdis­tus­ta tai ris­ki­käyt­täy­ty­mis­tä ei aina osa­ta yhdis­tää mie­len­ter­vey­den ongel­miin. Myös sota- ja krii­si­uu­ti­set kul­ke­vat muka­na vaik­ka­pa kän­ny­köis­sä. Kiris­ty­nyt maa­il­man­ti­lan­ne ja sota Euroo­pas­sa lisää­vät ahdis­tus­ta, pel­koa sekä huol­ta. Äärim­mil­lään hoi­ta­ma­ton masen­nus voi joh­taa itsemurhaan.

Resi­liens­siä eli psyyk­kis­tä sopeutumis‑, jous­ta­mis- ja palau­tu­mis­ky­ky­jä on pyrit­tä­vä vah­vis­ta­maan. Mie­hen masen­nusoi­rei­ta ovat mm. työ­nar­ko­ma­nia, päih­teet, aggres­sii­vi­suus, väki­val­ta, ris­ki­ha­kui­suus ja kivut. Mies­ten masen­nus on yleis­tä, mut­ta sen diag­no­soin­ti on mones­ti vai­ke­aa. Mei­dän tulee miet­tiä, ovat­ko asiat kai­kis­sa kun­nis­sa lähes­kään hoi­dos­sa. Psy­kiat­reis­ta, psy­ko­lo­geis­ta ja psy­kiat­ri­sis­ta sai­raan­hoi­ta­jis­ta on val­ta­va tar­ve sekä hei­dän virois­taan. Auta mies­tä mäessä.

Eero Anti­kai­nen, Ii