Kolumnit

His­to­rial­li­set alue­vaa­lit on käy­ty ja luot­ta­mus­hen­ki­löt­kin on valit­tu hyvin­voin­tia­luei­den eri toi­mie­li­miin. Nyt kun uudet toi­mie­li­met aloit­ta­vat työn­sä ja suun­nit­te­le­vat tule­vaa, niin haluan nos­taa esil­le ikäih­mi­siä koh­dan­neen huo­len, joka on kyl­lä ollut tie­dos­sa aiemminkin. 

Ensi sun­nun­tain kirk­ko­py­hän aihee­na on rukous ja usko. Aika, jota eläm­me, saa­kin monet meis­tä kään­ty­mään juu­ri näi­den ja Juma­lan puo­leen, kun kaik­ki mitä tie­sim­me ja tun­sim­me, se mihin luo­tim­me, on sor­tu­nut ympä­ril­läm­me. Maa­il­ma muut­tui yhdes­sä yös­sä, eikä van­haan ole enää paluuta. 

Vuo­den alku on ollut tur­bu­lent­ti­nen. Eläm­me edel­leen koro­na-arkea, yri­täm­me pääs­tä nor­maa­liin arjen jär­jes­tyk­seen kiin­ni, kolaam­me ulko­na ennä­tyk­sel­lis­tä lumi­kuor­maa ja seu­raam­me hen­keä pidä­tel­len Euroo­pas­sa käyn­nis­sä ole­vaa sotaa. Tähän pääl­le kuor­ru­tus jokai­sen elä­män ilo­ja ja suruja.

”Tun­gos­ta kuin Tui­ran ase­mal­la” on van­ha oulu­lai­nen sanon­ta. Tui­ran sei­sa­ke ei ole ollut toviin käy­tös­sä, mut­ta junil­la kul­kee taas kas­va­va mää­rä mat­kai­li­joi­ta. Pää­sään­töi­ses­ti junal­la mat­kus­te­taan kau­as, mut­ta Oulun seu­dul­la voi­si olla poten­ti­aa­lia myös lähi­ju­na­lii­ken­tee­seen. Onpa käy­tös­tä pois­tet­tu­ja juna-ase­mia Ran­ta­poh­jan levikkialueellakin.

Iivo Nis­ka­nen on sii­vit­tä­nyt suo­ma­lai­sia olym­pia­hen­keen. Iivon pää­mää­rä voit­taa olym­pia­kul­taan ase­tet­tiin jo 8 vuot­ta sit­ten. Pää­mää­rä­tie­toi­suus on jotain hyvin ihail­ta­vaa. Se on myös kan­nus­ta­vaa: jos oikeas­ti jotain haluam­me, kes­ki­tym­me sii­hen ja usein kau­kai­sel­ta­kin tun­tu­va asia voi olla totta.

Iin kun­nan var­hais­kas­va­tuk­ses­sa vuo­si 2021 oli ennen näke­mä­tön. Lap­sia tuli kun­nal­li­sen var­hais­kas­va­tuk­sen pii­riin vuo­den aika­na enem­män kuin kos­kaan ennen. Tilan­tee­seen vai­kut­ti muun muas­sa elo­kuus­sa alka­nut mak­su­ton kak­si­vuo­ti­sen esio­pe­tuk­sen kokei­lu, kas­va­nut var­hais­kas­va­tuk­sen kysyn­tä sekä vähen­ty­nyt yksi­tyi­sen var­hais­kas­va­tuk­sen tarjonta.

Olen elää kös­sö­tel­lyt tyy­ty­väis­tä elä­ke­läi­sen elä­mää ja arkea. Aamuai­kai­sel­la en ole herän­nyt. On niin makeat unet, ko vain on unen­pääs­tä saa­nut kiin­ni. Kova­na kah­ven kit­taa­ja­na se vain jos­kus vähän pän­nii, ko mei­naa aamu­kah­vet men­nä ohi. Ei sel­lais­ta ket­te­ryyt­tä enää ole, että ehtis puo­lil­ta päi­vin vie­lä aamu­kah­vel­le! Herään usein vas­ta päi­vä­kah­ven aikoi­hin. Ei ole kyl­lä­kään tul­lut ongel­mak­si tämä.