Aasialaisestakin selvittiin
Iiläinen Salme Niemi (s. 1950) kuvailee kirjoituksessaan lapsuusaikaa Kuivaniemellä, jolloin koko perhe sairastui aasialaiseen ja isä sairasti myös sen ajan…
Lue lisääIiläinen Salme Niemi (s. 1950) kuvailee kirjoituksessaan lapsuusaikaa Kuivaniemellä, jolloin koko perhe sairastui aasialaiseen ja isä sairasti myös sen ajan…
Lue lisääOli pieni mökki, jonka pirtissä ja kamarissa asui pieni perhe. Isä, äiti ja 5–7‑vuotiaat lapset nukkuivat kamarissa. Isä nukkui yksin.…..
Lue lisääEtelä-Iilaakson alueelle Iin Pentinkankaalle on tavoitteena sijoittaa teollisuuden lisäksi nykyistä enemmän myös kaupan ja palveluiden toimitiloja. Kunnanhallitus on käynnistänyt alueella.…..
Lue lisääPohjoismaiden suurin hengellinen kesätapahtuma siirtyy vuodella koronaviruspandemian vuoksi. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) johtokunta on tehnyt päätöksen Reisjärven Suviseurojen siirtämisestä vuoteen.…..
Lue lisääIin kunta pitää kalatalousvelvoitteiden tarkistamista ja vaelluskalakantojen palauttamista niiden luonnolliseen elinympäristöön hyvänä asiana. Iin kunnan näkemyksen mukaisesti voimalaitosten yhteyteen rakennettavat…
Oulun pohjoispuolisilla vesistöalueilla lunta on huomattavasti keskimääräistä enemmän. Tulva Ii- ja Kuivajoella tuleekin Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen mukaan olemaan todennäköisesti keskimääräistä suurempi.……
Iin kunnan alueella eiliseen mennessä varmistettujen viiden koronavirustartunnan tartuntaketjut ja altistuneet on pystytty selvittämään. Oulunkaaren kuntayhtymästä kerrotaan, että tartunnat on…
Iissä on otettu käyttöön omaishoidon kehittämisen vuorovaikutteinen toimintatapa, jota Oulussa on toteutettu jo usean vuoden ajan. Kyse on Oulun seudun.…..
Jos iiläisen Martti Backmanin elämäntietä pitää määritellä yhdellä sanalla, se on autoilu. Hänen syntymänsä aikoihin auto oli Iin tapaisella paikkakunnalla.…..
Yli-Olhavan tuulipuiston hankesuunnitelmaa on kehitetty. Osa suunnitelluista voimalapaikoista on poistettu tai siirretty muun muassa muuttolintujen ja muiden luontoarvojen huomioimiseksi. Lisäksi.…..
Iin kunnanhallitus päätti äänestysten jälkeen, että kouluille ei perusteta virka-apulaisrehtorin tehtäviä. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta esitti kunnanhallitukselle, että Haminan ja Valtarin.…..
Iisiverkko on nostanut poikkeusolojen ajaksi maksutta asiakkaidensa valokuituyhteyden suorituskykyä yhdessä operaattorinsa Netplazan kanssa. – Ihmiset tekevät nyt paljon etätöitä ja koululaiset.…..
Uuden päiväkodin rakentamissuunnitelmat ovat etenemässä Iissä. Yhdyskuntalautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että se myöntää Haminan päiväkodin suunnitteluun 100 000.…..
Iin kunta myöntää ateriakorvausta esi- ja perusopetuksen oppilaille huoltajien taloudellisen tilanteen niin vaatiessa. Korvauksen suuruus on kolme euroa oppilasta kohden.…..
Iin kunnanhallitus on päättänyt useista tukitoimenpiteistä, joiden avulla voidaan auttaa paikkakunnan yrityksiä selviytymään koronakriisin yli. Kaikki kunnan yritykset soitetaan läpi ja.…..
Kesän aikana Rantapohjan alueella järjestetään tavallisesti satoja pieniä ja isompia tilaisuuksia. Suurimman väkijoukon kokoavat koolle Kuivaniemen Pitäjämarkkinat sekä Ylikiimingin Tervastiima.……