Haupan naisille tappio Tampereella
HauPan naiset matkustivat viime sunnuntaina vieraspeliin Ilves/2:n vastustajaksi ja harmittavasti pisteet jäivät Tampereelle. Ottelu päättyi Ilves/2:n 3–0 voittoon.
Lue lisääHauPan naiset matkustivat viime sunnuntaina vieraspeliin Ilves/2:n vastustajaksi ja harmittavasti pisteet jäivät Tampereelle. Ottelu päättyi Ilves/2:n 3–0 voittoon.
Lue lisääViime kesänä Kiiminkijokeen Haukiputaan Alakoskelle tehtiin kutusorakoita joen kalakannan kasvattamiseksi. Nyt hanketta on tarkoitus jatkaa rakentamalla lisää kutusorakoita Alakosken alueelle.
Lue lisääRavintola Navetta Haukiputaan keskustassa avautui jälleen kesäkuussa. Ravintolan liiketoimintaa jatkaa Minna Kuivas, joka jo aiemminkin omistanut kiinteistön veljensä kanssa. Heidän.…..
Lue lisääSuomen riistakeskus Oulu on myöntänyt toimialueensa viidelle hirvitalousalueelle yhteensä 4 184 pyyntilupaa tulevalle hirvenmetsästyskaudelle. Myönnetty lupamäärä on noin 20 prosenttia pienempi kuin vuonna 2020.
Lue lisääHaukiputaan kirjasto on suljettu maanantaista sunnuntaihin 19.–25.7. kiinteistöön tehtävien korjaustöiden vuoksi. Kiinnioloaika saattaa lyhentyä tai jatkua tilanteen mahdollisesti muuttuessa, tiedottaa Oulun kaupunki.
Värisilmä Haukipudas sai alkunsa tasan 40 vuotta sitten. Tuolloin Leo Jämsä avasi Haukiputaan Värin viisikymmentäneliöiseen tilaan niin sanottuun Markuksen taloon. Aiemmin Teknoksen maaliedustajana ja Renlundin Oulun rautakauppavastaavana toiminut Jämsä huomasi samassa tilassa hetken aikaa toimineen edellisen maalikaupan lopettavan ja käytti hyväkseen mahdollisuuden myydä maaleja haukiputaalaisille.
Rantapohjasta 4.9.1980:
Monet tuntevat Lauri Kauppilan tietotekniikka-alan myyntimiehenä ja yhteisten asioiden hoitajana kunnallispolitiikassa tai yhdistyksissä. Jotkut tuntevat myös hänen viehtymyksensä saunoihin. Kauppila sanookin olevansa saunahöperö, jolla on yhtä vaille kohtuullinen määrä saunoja.
– Arto Paasilinna on sanonut, että seitsemän saunaa on kohtuullinen määrä. Minulla ei ole vielä seitsemää, mutta yhdelle olisi vielä tarve.
Keskiviikkoaamuna vantaalainen Aleksi Kareinen heräilee teltasta Haukiputaantien varresta. Hän on yöpynyt Haukiputaalla käveltyään sinne Oulusta tiistai-illan aikana.
– Olin aika yllättynyt siitä, että melkeinpä koko alue kävelymatkani varrella Oulusta tänne oli asuttua. Minulla oli mielikuva pikkukylästä, mutta tämähän on ihan elinvoimaista seutua, Kareinen pohtii.
Eija Hilkka Teppo Iistä kuoli 5.7.2021. Hän oli 66-vuotias.
Ajatus syntyi kuusi vuotta sitten. Haukiputaalaislähtöinen Marianne Kauppila oli kansanopiston kuvataidekurssilla saanut valmiiksi ensimmäisen kuitukärkikynätyönsä, joka esitti korppia. Korpin pään tilalla tosin oli ainoastaan kallo.
- Silloin jo tiesin, että olen löytänyt sen tyylin, jolla haluan tulevaisuudessa vielä kuvittaa Kalevalan, Kauppila kertoo.
Anniina ja Matias Mikkola Yli-Iistä saivat 8.6. tyttövauvan, jonka mitat olivat 4 004 grammaa ja 52 senttiä.
14-vuotias Joona Karjalainen on päättänyt alkaa jo nuorena luomaan uraansa, ja on iästään huolimatta perustanut oman valokuvausyrityksen. Yritys toimii nimellä Jokakuvax.
Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan kesäkuu oli suurimmassa osassa maata ennätyksellisen tai poikkeuksellisen lämmin. Lähinnä vain osassa Lappia kesäkuu oli harvinaisen lämmin eli siellä vastaava lämpö toistuu keskimäärin kerran 10–30 vuodessa.
Rantapohjasta 29.3.1979: Vaari on ollut kaupungissa asioillaan ja on palaamassa sieltä taksiautolla kotiinsa. Päätiestä haarautuva kylätie on kuitenkin siinä määrin heikossa kunnossa että kuski ei suostu ajamaan perille. Vaari ei ole tästä moksiskaan, tuumasipahan vain: ”Mutta tämän autonhan pitäis olla johtotähti kaikilla teillä.” Nimim. Iiläinen
Haukiputaan Pallon naiset kohtasivat viime lauantaina kotonaan rovaniemeläisen RoPS:n. Ottelu päättyi vierailijoiden 1–2 ‑voittoon.