Haukipudas
Virpiniemen golfradalla jo kauden kahdeksas hole in one
Virpiniemessä kauden ensimmäinen hole in one nähtiin jo toukokuun puolella, kun Maarit Pelanne löi rauta kasillaan ensimmäisen holarinsa 14.5. väylällä 15. Karkea todennäköisyysarvio ammattilaisen tekemälle hole in one:lle on yksi 2500:sta ja amatöörin kohdalla luku on kaksinkertainen, eli yksi pallo viidestä tuhannesta. Tarkkaa todennäköisyyttä kullekin reiälle ja olosuhteille on melkein mahdotonta laskea.
Lue lisää120 vuotta ja uudessa loistossaan
120-vuotias Martinniemen Kerhola palvelee edelleen paikallisen yhteisön tarpeita. Lauantaina Kerholassa juhlistettiin 120 vuotta vanhaa rakennusta lasten- ja aikuisten leikkimielisten olympialaisten merkeissä. Kisoissa otettiin mittaa toisistaan niin tulitikun pituusheitossa kuin ämpärin tarkkuusheitossa ja älynystyröitä harjoittavassa jättipalapelissä. Palkinnoiksi voittajat saivat lahjakortit Kerholaan ja aikuisten kisassa palkinnon kruunasi paikan uudenkarhea t‑paita.
Lue lisääHaukiputaan kotiseutumuseo avasi jälleen ovensa
Haukiputaan kotiseutumuseo avasi ovensa heinäkuun 1. päivänä. Haukiputaan kirkon ja seurakuntatalon pihapiirissä sijaitseva vanha, punainen puurakennus vie vierailijan vuoskikymmenten päähän.…..
Lue lisääKesäyrittäjyys tarjoaa vaihtelua perinteisiin kesätöihin
Talous ja nuoret TAT:n Kesäyrittäjä-ohjelma on suunnattu 17–29-vuotiaille oman yrityksen perustamisesta kiinnostuneille nuorille ja nuorille aikuisille. Se tarjoaa maksuttomasti matalan.…..
Tytti Tuppurainen juhlapuhujana Martinniemen kesäjuhlassa
Martinniemen kyläyhdistys järjestää 10.7. kello 12–14 perinteiset kesäjuhlat Kurtinhaudan kalasatamassa. Ohjelmassa on kello 12 alkaen Miska Pressan Katti ‑lastenkonsertti, jonka…
Pramea Elvis-elokuva on maistuvaa hattaraa
Haukiputaan keskustaajaman kiertoliittymä on kunnostettu
Kiertoliittymä Haukiputaan keskustaajamassa Haukiputaantiellä on kunnostettu kauttaaltaan. – Viheralueiden inventoinneissa todettiin, että kiertoliittymä kaipaa normitoimia järeämpää kunnostusta ja kiertoliittymästä laadittiin…
Heiton kesätoiminnassa monipuolista liikuntaa lapsille
Haukiputaan Heitto järjesti kesätoimintaa 4–12-vuotiaille lapsille 6.6.–1.7. maanantaista perjantaihin. Toimintaa järjestettiin Heiton talolla kello 9–15. Lapset viettivät yhdessä aktiivisia päiviä…
Poisnukkuneet ja maanpoveen saatetut
Poisnukkuneet Tellervo Anna Sofia Tikka Haukiputaalta kuoli 3.6.Hän oli 88-vuotias. Antti Heikki Pennala Haukiputaalta kuoli 10.6. Hän oli 40-vuotias. Taisto…
Outo ”tarkastaja” liikkeellä Kiviniemessä
Haluan kertoa tapauksesta Kellon Kiviniemessä liikkeellä olleesta ”tarkastajasta ”ja ”korjaajasta”, tai millä asialla hän olikaan. Asia eteni niin, että ensiksi…
Taksinryöstäjä vielä kadoksissa
Taksinkuljettajaa ampuma-aseella uhannutta ja ryöstänyttä tekijää ei ole vielä saatu kiinni, poliisista kerrottiin maanantaina. Poliisi pyytää edelleen havaintoja henkilöstä. Ryöstö…
Taksiryöstäjää ei ole vielä tavoitettu
Taksinkuljettaja ryöstettiin ampuma-aseella uhaten Huvipolulla Haukiputaalla keskiviikkona 29.6. Poliisista kerrotaan, että tekijää ei ole saatu vielä perjantaihin mennessä kiinni. Vihjeitä…
Taitouinti Pinja Kotisaaren suurena intohimona
17-vuotias Pinja Kotisaari on harrastanut uintia kymmenisen vuotta. Aluksi hän harrasti tavallista uintia, kunnes kiinnostui vanhempien tyttöjen taitouinnista ja päätti…
Koivut kaadettiin Haukiputaan torin reunalta remontien tieltä
Haukiputaan torialue rakennetaan uusiksi tänä kesänä. Tänään kaadettiin Rannantien puoleiset koivut torialueen reunalta. Vihreys katosi, mutta tälle sivustalle on määrä…
TUULI-hanke edistää kestävää tuulivoimarakentamista Pohjois-Pohjanmaalla
Pohjois-Pohjanmaan liiton TUULI-hankkeen selvitykset ovat valmistuneet ja sijainninohjausmalli tunnistaa potentiaaliset tuulivoima-alueet. Hankkeen tuloksena voidaan esittää Pohjois-Pohjanmaan tuulivoimapotentiaali sekä näkemys tuulivoimarakentamiseen.…..



