Tapah­tu­ma­ri­kas lukio­ai­ka päät­tyi valkolakkeihin

Iin lukion reh­to­ri Tuo­mas Kul­ha tote­si lak­kiais­juh­lan puhees­saan men­neen luku­vuo­den olleen lukios­sa monien tapah­tu­mien ja muu­tos­ten­kin vuosi.

- Kou­lus­sam­me tapah­tui poik­keuk­sel­li­sen pal­jon, ja opet­ta­ja­kun­taan­kin koh­dis­tui taval­lis­ta enem­män vaih­dok­sia. Hen­ki­lö­kun­nas­sa tapah­tu­neet muu­tok­set toi­vat osal­taan vaih­te­lua staat­ti­seen kou­lue­lä­mään ja herät­ti­vät koke­neem­mat­kin työyh­tei­sön jäse­net poh­ti­maan yhtei­söm­me vah­vuuk­sia ja kehit­tä­mis­koh­tei­ta, reh­to­ri summasi.

Hän myös muis­tut­ti, että Iis­sä lukio on ainoa toi­sen asteen oppi­lai­tos, jon­ka kehit­tä­mi­nen on tär­ke­ää jo paik­ka­kun­nan veto­voi­man­kin kan­nal­ta, ja lukios­sa pitää olla myös kil­pai­lu­ky­kyi­nen kurssitarjonta.

– Mak­su­ton toi­nen aste on avan­nut opin­to­kent­tää, ja kil­pai­lu opis­ke­li­jois­ta kiih­tyy, ja sii­nä ohes­sa on myös talous otet­ta­va huo­mioon. Tähän asti olem­me onnis­tu­neet kil­pai­le­maan opis­ke­li­jois­ta onnis­tu­nees­ti, vaik­ka tule­vaan pal­jon eri­lai­sia kysy­myk­siä liittyykin.

Lak­kiais­juh­laan osal­lis­tu­nei­den rie­mu­yli­op­pi­lai­den eli vuon­na 1973 val­ko­lak­kin­sa saa­nei­den puo­les­ta juh­las­sa puhui Jou­ni Kale­va. Hän ker­toi­li nuo­ril­le sil­loi­ses­ta ajas­ta, jol­loin esi­mer­kik­si puhe­lin oli lan­ka­ver­sio, ja sitä saat­toi käyt­tää vain puhu­mi­seen, eikä sitä­kään kaik­kien kodeis­sa vie­lä edes ollut.

– Nykyi­seen ver­rat­tu­na tek­no­lo­gia oli var­sin kehit­ty­mä­tön­tä. Sekä radios­sa että tele­vi­sios­sa oli kum­mas­sa­kin kak­si kana­vaa, ja TV:n kuva useim­mil­la vie­lä mus­ta­val­koi­nen. Sitä oli ohjel­ma­tar­jon­ta­kin, val­tiol­lis­ta virall­lis­ta ohjel­maa joka kanavalla.

Tie­toa sil­loi­set opis­ke­li­jat sai­vat lähin­nä vain kir­jois­ta, jot­ka nekään eivät uudis­tu­neet kovin tiuhaan.

– Yhtei­siä­kin asioi­ta nyky­ai­kaan ver­rat­taes­sa löy­tyy, sil­lä sil­loin­kin käy­tiin sotia eri puo­lil­la maa­il­maa ja oltiin huo­lis­saan hap­po­sa­teis­ta sekä luon­non­va­ro­jen riit­tä­vyy­des­tä, aivan kuten nyt ilmas­ton­muu­tok­ses­ta tai luontokadosta.

Uusia yli­op­pi­lai­ta Kale­va hok­saut­ti suun­taa­maan voi­man­sa itseop­pi­mi­seen, kos­ka itse han­kit­tu tie­to moti­voi eni­ten. Lisäk­si hän muis­tut­ti per­hei­den ja läheis­ten suu­res­ta mer­ki­tyk­ses­tä sekä kehot­ti vaa­li­maan opis­ke­lun aika­na ker­ty­nei­tä ystävyyssuhteita.

Uusien yli­op­pi­lai­den puo­les­ta puhui Hel­mi Han­hi­sa­lo, joka pala­si muis­tois­saan sii­hen päi­vään jol­loin lukion aloit­ti. Hän oli tal­len­ta­nut tun­nel­mi­aan päiväkirjaan.

– Olim­me sitä jouk­koa, joka aloit­ti lukion elo­kuus­sa 2020 koro­na­ra­joi­tus­ten saat­te­le­ma­na. Onnek­sem­me sil­tä osin han­ka­lin vuo­si oli ensim­mäi­sem­me lukios­sa etä­ope­tuk­si­neen ja kii­rei­neen. Toi­se­na vuon­na oli jo hel­pom­paa, ja van­ho­jen tans­sit­kin saim­me tans­sia elä­vän ylei­sön edes­sä, vaik­ka­kaan ei ihan nor­maa­liin aikaan. Har­joit­te­lul­lem­me tans­sien siir­ty­mi­nen oli kyl­lä vain hyväksi.

Kol­man­nen vuo­den Han­hi­sa­lo miel­si omal­ta osal­taan lukio­ajan par­haak­si ja eni­ten opis­ke­li­joi­den yhteis­hen­keä kohot­ta­neek­si sekä run­saas­ti nor­maa­lis­ta kou­lun­käyn­nis­tä poik­kea­via het­kiä tar­jon­neek­si. Niis­tä hän jakoi­kin kii­tos­ta opettajille.

– Kau­an odo­tet­tu päi­vä on nyt mah­dot­to­mal­ta tun­tu­neen mat­kan jäl­keen vih­doin saa­vu­tet­tu, ja tun­nel­mam­me ovat sekä huo­jen­tu­neet että hai­keat, hän tiivisti.