Myö­hem­mäl­lä iäl­lä tai­tei­li­jak­si ryh­ty­nyt Alpo Ala­kop­sa: “Pysyy parem­min hen­gis­sä, kun jota­kin tekee”

Alpo Ala­kop­sa, 92 oli ollut tois­ta vuot­ta eläk­keel­lä, kun hän ensi ker­taa tart­tui pens­se­liin ja ryh­tyi maa­laa­maan öljy­vä­reil­lä tau­lu­ja. Hän läh­ti Lii­sa Paa­vo­lan ohjaa­maan Hau­ki­pu­taan tai­de­pii­rin, mut­ta opet­ta­ja sanoi, ettet sinä Alpo pal­jon neu­vo­ja tar­vit­se. Ensim­mäi­sen maa­lauk­sen aihe vuon­na 1989 oli oma suomenpystykorva.

Ala­kop­san käsis­sä on ajan saa­tos­sa syn­ty­nyt lukui­sia maa­lauk­sia, muo­to­ku­via, pie­nois­veis­tok­sia ja relie­fe­jä. Aihei­na ovat mai­se­mat, hen­ki­löt ja eläi­met, jois­ta mie­lui­sim­pi­na hevo­set. Hän on eri­kois­tu­nut maa­laa­maan myös omia ver­sioi­taan maa­il­man­kuu­luis­ta teok­sis­ta. Niis­sä monis­sa mal­li­na on ollut hänen sisa­ren­sa museois­sa otta­mia valokuvia.

Heru­kas­sa Ala­kop­san kodis­sa olo­huo­neen sei­näl­lä on koo­kas kol­mio­sai­nen maa­laus Akse­li Gal­len-Kal­le­lan Aino-tarus­ta. Hie­man sivum­mal­la sei­näl­lä hymyi­lee arvoi­tuk­sel­lis­ta hymy­ään Mona Lisa. Tasoil­le on ase­tel­tu pie­nois­veis­tok­sia ja relie­fe­jä, joi­den mate­ri­aa­li­na on kip­si, beto­ni tai kirjasinmetalli.

Veis­tok­sis­saan hän on kuvan­nut nais­var­ta­loi­ta, eläin­hah­mo­ja kuten lei­jo­nia ja pant­te­rei­ta. Pää­pat­saat hän on teh­nyt muun muas­sa appiu­kos­taan ja Johan­nes Viro­lai­ses­ta. Muo­to­ku­va­maa­lauk­sia on syn­ty­nyt merkkihenkilöistä.

Maa­laa­mi­nen ja väri­maa­il­ma Alpo Ala­kop­sal­le tuli tutuk­si hänen työs­sään raken­nus­maa­la­ri­na. Jo aivan nuo­re­na poi­ka­na oli läh­det­tä­vä tie­nes­tiin met­sä­töi­hin, jot­ka vei­vät Ruot­sin puo­lel­le­kin. Kou­luai­ka­na hän tyk­kä­si piir­tää, mut­ta myö­hem­min työ vei aina kou­lun­käyn­tiä suu­rem­man mie­len­kiin­non. Urhei­lu oli veris­sä ja lajeis­ta hiih­dos­sa tuli hyviä saavutuksia.

Yksi Ala­kop­san tau­luis­ta kuvaa mai­se­maa Pet­sa­mos­sa. Hänel­le on ker­rot­tu, että äiti kan­toi hän­tä vuo­den ikäi­se­nä sylis­sään tau­lus­sa kuva­tun sil­lan yli luos­ta­rin­mäel­le. Luos­ta­rin sit­ten sak­sa­lai­set hävit­ti­vät sodan temmellyksessä.

Parik­ka­las­sa syn­ty­neel­le Ala­kop­sal­le lap­suus­vuo­det oli­vat hyvin värik­käät ja vaih­te­le­vat, sil­lä isän työn peräs­sä muu­tet­tiin paik­ka­kun­nal­ta toi­sel­le tiu­haan tah­tiin. Hel­sin­gin suur­pom­mi­tuk­sen jäl­keen tul­tiin Kem­pe­lee­seen, mis­sä Ala­kop­sa kävi rip­pi­kou­lun. Sodat käy­neen isän­sä esi­mer­kis­tä hän oppi myös veneen­teon. Asuin­paik­koi­na oli­vat myös Tui­ra ja Kello.

Ala­kop­sat pää­tyi­vät Oulun poh­jois­puo­lel­le Heruk­kao­jan var­teen van­hem­pien han­kit­tua siel­tä maa­pa­lan, jol­le raken­net­tiin tur­ve­mök­ki ja myö­hem­min asuin­ra­ken­nus. Samoil­la sijoil­la Alpo Ala­kop­sa asuu edel­leen­kin vai­mon­sa, Yli-Olha­vas­ta kotoi­sin ole­van Ker­tun kans­sa. Per­hee­seen syn­tyi kak­si poikaa.

Alpo Ala­kop­sa tai­tei­lee kodin yhtey­des­sä auto­tal­liin teh­dys­sä vers­tas-atel­jees­saan. Paras­ta aikaa kun­nos­tet­ta­va­na on hänen ensim­mäi­nen kip­si­veis­tok­sen­sa ja kes­ke­ne­räi­siä töi­tä on useita.

– Tääl­lä aika kuluu kuin sii­vil­lä, vii­si­kin tun­tia ker­ral­laan aivan huo­maa­mat­ta. Kyl­lä sitä pysyy parem­min hen­gis­sä, kun jota­kin aina tekee. Toi­von mukaan kesän koit­taes­sa pää­see myös enem­män ulkoi­le­maan ja käve­lyl­le rol­laat­to­rin tur­vin, suun­nit­te­lee Alakopsa.

92-vuo­tias Alpo Ala­kop­sa ja taus­tal­la hänen maa­laa­man­sa ver­sio Akse­li Gal­len-Gal­le­lan Aino-tirp­tyy­kis­tä. Teok­seen hän on liit­tä­nyt tari­na­teks­tit Kalevalasta.

Tutus­tu Ran­ta­poh­jan tilaus­tar­jouk­siin täs­tä.