Hei­ton­kan­kaal­la sil­vot­tu puita

Hei­ton­kan­kaan asuk­kaal­ta tuli vink­ki toi­mi­tuk­seen Hei­ton­kan­kaan met­sien sil­vo­tuis­ta puis­ta ja toi­mi­tuk­ses­ta käy­tiin pai­kan pääl­lä kat­so­mas­sa tilan­net­ta. Alu­eel­la kul­kee pal­jon ulkoi­lu­reit­te­jä, jot­ka ovat ahke­ras­sa käy­tös­sä ja alu­eel­la liik­kuu pal­jon myös nuo­ria viet­tä­mäs­sä aikaa. Pui­ta on sil­vot­tu pit­käl­tä mat­kal­ta pol­ku­jen var­rel­ta ja osa on kat­kot­tu koko­naan. Näyt­tää sil­tä, että pol­ku­jen lähei­set puut ovat saa­neet kokea isoim­mat kat­ko­mi­set ja syvem­mäl­lä met­säs­sä ole­vat puut on jätet­ty rauhaan.

Asu­kas huo­ma­si pui­den tuhoa­mi­sen ensim­mäi­sen ker­ran vii­me tal­ve­na, jol­loin lumes­sa näkyi myös pie­nem­pien ken­kien jäl­kiä. Sii­tä asti pui­den sil­po­mi­nen on jat­ku­nut tähän päi­vään saakka.

Toden­nä­köi­ses­ti pui­den oksia on sil­vot­tu vesu­ril­la ja oksia on kat­kot­tu toden­nä­köi­ses­ti sii­hen asti mihin on yllet­ty. Osas­sa pui­ta on edel­leen lat­va­kas­vus­to pai­koil­laan, mut­ta osa lyhyem­mis­tä puis­ta on kat­kot­tu koko­naan. Näky on aika sur­kea. Asuk­kaan toi­vee­na on, että van­hem­mat ker­toi­si­vat jäl­ki­kas­vul­le, miten luon­toa tuli­si kun­nioit­taa sekä alu­eel­la liik­ku­vien tie­toi­suu­den lisääminen.

Osas­sa met­sää on teh­ty met­sä­no­mis­ta­jien toi­mes­ta met­sän­hoi­toon kuu­lu­via har­ven­nus­hak­kui­ta, mut­ta sil­vo­tut puut tus­kin ovat met­sä­no­mis­ta­jien käsia­laa. Har­ven­nus­hak­kuis­sa ylei­ses­ti pois­te­taan val­ta­pui­ta pie­nem­män puut sekä vial­li­set, huo­no­laa­tui­set ja heik­ko­kun­toi­set puut koko­naan, eikä siten, että kat­ko­taan oksia siel­tä tääl­tä ja jäte­tään ne puo­lek­si irron­nei­na roik­ku­maan. Täy­si­kas­vui­sis­ta puis­ta pois­te­taan yleen­sä vain kuol­leet ja vau­rioi­tu­neet oksat ja leik­kaus on aina rasi­tus puul­le. Sik­si sii­hen tuli­si ryh­tyä vain, jos se on vält­tä­mä­tön­tä ja monet puut eivät vaa­di leik­kaus­ta lainkaan.

Maan­mit­taus­lai­tok­sel­ta sel­vi­ää, että moni Hei­ton­kan­kaan met­sis­tä on peri­kun­nan tai yksi­tyis­hen­ki­lön omis­tuk­ses­sa. Alu­een met­sien kun­nos­ta huo­lis­saan ole­va pai­kal­li­nen toi­voo­kin, että vies­ti met­sien kun­nos­ta tavoit­tai­si met­sien omis­ta­jat, jot­ta hekin voi­vat rea­goi­da tilan­tee­seen. Joka­mie­hen oikeuk­siin kuu­luu, että met­sis­tä saa kerä­tä jo pudon­nei­ta oksia ja käpy­jä omiin tar­pei­siin, mut­ta toi­sen omis­ta­man met­sän oksia ei kui­ten­kaan ole kenel­lä­kään lupaa kat­koa tai harventaa.

Met­sät ovat tär­keä osa ihmi­se­loa, sil­lä ne pois­ta­vat hii­li­diok­si­dia ilma­ke­häs­tä, tasaa­vat läm­pö­ti­lae­ro­ja, suo­dat­ta­vat ilmaa ja sito­vat sade­vet­tä ja sula­vaa lun­ta. Lisäk­si ne tie­ten­kin mah­dol­lis­ta­va myös meil­le ihmi­sil­le vir­kis­tys­toi­min­taa ja Hei­ton­kan­kaal­la­kin kovas­sa käy­tös­sä ole­vat luontopolut.