Pitä­jä­ot­te­lus­sa ei kisa­ta otsa rypyssä

Yli-Iin, Kii­min­gin ja Yli­kii­min­gin välil­lä kisat­ta­val­la ylei­sur­hei­lun pitä­jä­ot­te­lul­la on pit­kät perin­teet, ja se lie­nee­kin Suo­men van­hin — ehkä jopa koko maa­il­man­kin van­hin — vas­taa­va urhei­lu­ta­pah­tu­ma. Kii­min­gin ja Yli­kii­min­gin urhei­li­jat otti­vat ensim­mäi­sen ker­ran mit­taa toi­sis­taan jo vuon­na 1913. Yli-Iin jouk­kue tuli mukaan pal­jon myö­hem­min eli vuon­na 1963, mut­ta muka­na on Yli-Iikin siis ollut jo lähes 60 vuotta.

Pitä­jä­ot­te­lua eivät ole het­kaut­ta­neet kun­ta­lii­tok­set­kaan, ja täl­lä­kin ker­taa otte­lu pääs­tiin vie­mään läpi myös suo­siol­li­ses­sa sääs­sä. Tapah­tu­man tun­nel­ma oli lep­poi­sa, ja lajeis­sa kisail­tiin hyvän urhei­lu­hen­gen mukai­ses­ti. Men­nei­nä vuo­si­kym­me­ni­nä pitä­jien kil­pai­lu on jos­kus ollut huo­mat­ta­vas­ti toti­sem­paa­kin tou­hua, mut­ta nykyi­sin niin urhei­le­maan tul­leet kuin kat­so­jat saa­pu­vat tapah­tu­maan viet­tä­mään muka­vaa aikaa suo­ri­tuk­sia seu­ra­ten ja kisai­li­joi­ta kan­nus­taen. Tänä vuon­na otte­lun jär­jes­tä­mi­ses­tä vas­ta­si Yli-Iin Nase­va, sil­lä mit­te­lön jär­jes­tä­mis­vuo­ro oli Yli-Iil­lä. Perin­tei­ses­ti otte­lu kisa­taan vuo­ro­tel­len eri osanottajapitäjissä.

Kil­paa käy­tiin mies­ten ja nais­ten yleis­ten sar­jo­jen lisäk­si alle vii­den­tois­ta ikäis­ten poi­kien ja tyt­tö­jen sar­jois­sa sekä yli 50-vuo­tiai­den mies­ten sar­jas­sa. Lajit vaih­te­li­vat sar­joit­tain, vain sadan met­rin juok­su kuu­lui jokai­sen sar­jan ohjel­maan. Mui­na lajei­na näh­tiin pituus­hyp­py ja kuu­lan­työn­tö sekä pidem­män mat­kan juok­su, jon­ka pituus vaih­te­li nais­ten sar­jan 800 met­ris­tä mies­ten ylei­sen 1500 met­riin. Lisäk­si mie­het heit­ti­vät kei­häs­tä. Otte­lun päät­ti perin­tei­nen ruot­sa­lais­vies­ti, sekin yksi pitä­jä­ot­te­lun eri­tyi­syyk­sis­tä. Vies­tis­sä juos­taan nel­jä osuut­ta, jot­ka pite­ne­vät vies­tin ede­tes­sä siten, että ensim­mäi­nen vies­tin­vie­jä juok­see sata met­riä ja seu­raa­vat osuu­det ovat kah­den- ja sit­ten kol­men­sa­dan met­rin mit­tai­sia. Ank­ku­rin teh­tä­väk­si jää vetää pisin eli nel­jän­sa­dan met­rin osuus. Yleen­sä pitä­jä­ot­te­lus­sa on hypät­ty kor­keut­ta­kin, mut­ta tämän vuo­den laji­va­li­koi­mas­ta se jou­dut­tiin jät­tä­mään pois, kos­ka Yli-Iin muu­toin hyvä­kun­toi­sen urhei­lu­ken­tän kor­keus­hyp­py­paik­ka on niin huo­nos­sa kun­nos­sa, ettei sii­nä voi­da suo­ri­tuk­sia tur­val­li­ses­ti tehdä.

Otte­lun pis­te­las­ku on saman­tyyp­pi­nen kuin ylei­sur­hei­lun maa­ot­te­luis­sa. Voit­ta­ja saa seit­se­män pis­tet­tä ja toi­sek­si yltä­nyt vii­si. Sii­tä pis­te­mää­rä las­kee, mut­ta vii­mei­sek­si jää­neel­le­kin riit­tää jaet­ta­vak­si yksi pis­te. Pis­teis­sä huo­mioi­daan kak­si paras­ta osal­lis­tu­jaa pitä­jää koh­den. Yli-Iin otte­lus­sa jouk­ku­eet täyt­tyi­vät koh­ta­lai­sen hyvin, mitä jär­jes­tä­jät piti­vät­kin hyvä­nä merk­ki­nä otte­lun tule­vai­suu­den kan­nal­ta, vaik­ka­kin tode­ten, ettei men­nei­den vuo­si­kym­men­ten hui­mien osa­not­ta­ja­mää­rien tasol­le enää nykyi­sin voi­da yltääkään.

Otte­lu­voit­to meni täl­lä ker­taa Yli-Iihin.