Toi­mit­ta­jal­ta: Maja­kois­ta valaistunut

Olen vii­me aikoi­na alka­nut kiin­nos­tua maja­kois­ta. Se on sikä­li itsel­le­ni­kin yllät­tä­vää, että saa­res­sa syn­ty­nee­nä maa­kra­pu­na tyk­kään mie­lui­ten olla vesil­lä niin, että ran­ta on lähel­lä. Saa­vut­taak­seen meri­mer­kin on taas mones­ti men­tä­vä vähän kauemmas.

Kaik­ki alkoi vii­me­syk­syi­ses­tä jut­tu­reis­sus­ta­ni Suo­men Majak­ka­seu­ran majak­ka­ret­kel­le Oulu-lai­val­la. Sii­hen asti majak­ka tar­koit­ti minul­le Hai­luo­don Mar­ja­nie­men majak­kaa ja poo­ki Hai­luo­don Kes­ki­nie­men pookia.

Majak­ka­ret­kel­lä tutus­tuin uusiin meri­merk­kei­hin. Kah­la­sin kumi­ve­nees­tä tapaa­maan Hau­ki­pu­taan edus­tal­la koi­vi­kon kes­kel­lä ole­vaa Kes­ki­hiu­ve­tin lois­toa. Kii­ka­roin Lai­ta­ka­rin raket­ti­poo­kia, San­to­sen­ka­rin ylem­pää totee­mi­lois­toa ja Han­hi­ka­rin loistoa.

Tuon ret­ken jäl­keen maja­koi­ta, poo­ke­ja ja lois­to­ja alkoi tul­la vas­taan siel­lä tääl­lä. Ilmiö on tie­tys­ti tut­tu kai­kil­le, jot­ka hurah­ta­vat johon­kin uuteen. Tuo­ta uut­ta asi­aa alkaa bon­gail­la ympä­ris­tös­tään aivan uudel­la tavalla.

Häm­men­tä­vin majak­ka­het­ki oli se, kun sain tal­vel­la kuul­la äidil­tä­ni ole­va­ni poo­kin­hoi­ta­jan tyt­tä­ren­ty­tär. Vaa­ri kuo­li olles­sa­ni 7‑vuotias, enkä muis­ta­nut kos­kaan edes kuul­lee­ni, että hän oli toi­mi­nut Hai­luo­dos­sa poo­kin­hoi­ta­ja­na. Äiti­ni­kin oli saa­nut toi­si­naan asiak­seen käy­dä kou­lu­mat­kal­laan kat­so­mas­sa, onko poo­kis­sa kaa­sua jäl­jel­lä. Jännittävää.

Monet meri­mer­kit ovat käy­neet tar­peet­to­mik­si, joten ne on jätet­ty rapis­tu­maan pai­koil­leen. Meri­merk­kei­nä­kin toi­mi­neet Mar­tin­nie­men ja San­ta­hol­man sahan­pii­put sai­vat jo men­nä Hau­ki­pu­taal­ta. Toi­vot­ta­vas­ti sama koh­ta­lo ei ole edes­sä hie­noil­la merimerkeillämme.