Vii­me vuo­det ovat olleet vai­kei­ta sote-pal­ve­lui­den saral­la maan hal­li­tuk­sen poli­tii­kan takia. Olen yhte­nä Vasem­mis­to­lii­ton alue­val­tuu­te­tuis­ta vään­tä­nyt toi­min­nal­lis­ten sääs­tö­jen puo­les­ta, joil­la Poh­teel­la oli­si nykyis­tä laa­jem­mas­sa mit­ta­kaa­vas­sa otet­tu käyt­töön parem­pia toi­min­ta­mal­le­ja. Toi­von työl­le jatkoa.

Anna oli 85-vuo­tias nai­nen, joka oli sai­ras­ta­nut muis­ti­sai­raut­ta jo useam­man vuo­den ajan. Hän oli asu­nut koto­naan omais­ten huo­leh­ties­sa kaup­pa- ja pank­ki­asiat. Mut­ta sai­rau­den ede­tes­sä hän ei enää pys­ty­nyt elä­mään tur­val­li­ses­ti yksin, ei edes koti­hoi­don pal­ve­lui­den tur­vin. Vii­mein tuli aika hakea paik­kaa pal­ve­lu­ta­los­ta, vaik­ka omais­ten mie­les­tä ympä­ri­vuo­ro­kau­ti­nen hoi­va­ko­ti oli­si ollut parem­pi vaih­toeh­to. Kun Anna sai pai­kan pal­ve­lu­ta­los­ta, omai­sia huo­jen­si aja­tus, että hän sai­si tar­vit­ta­vaa hoi­toa ja huo­len­pi­toa. Pal­ve­lu­ta­los­sa oli kui­ten­kin eri­koi­nen käy­tän­tö: yöl­lä, kel­lo 21–07 välil­lä, siel­lä ei ollut hen­ki­lö­kun­taa paikalla.