Nakit ja perunasalaatti
Vuosi 2022 päättyi osaltani varsin perinteisesti nakeilla ja perunasalaatilla. Uuden mausteen juhlintaan antoi Oulun kaupungin vesi- ja valonäytös, joka korvasi…
Lue lisääVuosi 2022 päättyi osaltani varsin perinteisesti nakeilla ja perunasalaatilla. Uuden mausteen juhlintaan antoi Oulun kaupungin vesi- ja valonäytös, joka korvasi…
Lue lisääEri sukupolvet viettivät uuden vuoden juhlaa Kiimingin Urheilijoiden Kimmokkeella vuoden 2022 viimeisen päivän iltana. Paikalle kokoontui runsaasti varsinkin perheitä sekä isovanhempia lapsineen. Tunnelma oli vesi- ja räntäsateesta huolimatta hyvä ja pulkkamäki oli luistava. KiimU:n ja Kiiminki-Seuran järjestämä yhteistapahtuma päättyi näyttävään tuliesitykseen.
Ylikiiminkiläisen erikoiskonttien ja ‑ajoneuvojen kehittämiseen erikoistuneen Conlog Oy:n rekrytoinnit ovat toimitusjohtaja Juha Moision mukaan nyt alkamassa. Uusia työntekijöitä tarvitaan, sillä yhtiö teki Puolustusvoimien kanssa yli 39 miljoonan euron kaupat.
Alakylän palaneen koulun tilalle rakennettavan uuden koulun arkkitehtuurikilpailu on päättynyt ja kilpailun voittajaksi valittiin oululaisen Alt Arkkitehdit Oy:n ehdotus. Suunnittelutyötä käynnistellään parhaillaan Oulun kaupungin edustajan mukaan. Aiheesta tiedotetaan lisää heti vuoden 2023 tammikuussa.
Ylikiimingin Nuijamiehet ei suotta arkaillut historiikkinsa kokoamisen kanssa juhlavuotenaan, vaan laittoi pystyyn historiikkityöryhmän, johon kuuluivat Piia Parkkinen ja Lasse Haapamäki. Teoksen toimittajaksi valittiin oululainen Antti Tarumaa, jonka kädenjälki kirjassa näkyy upeasti. Teos ei ole pelkästään urheiluseuran historiaan perehtyvä, vaan se tarjoaa laajemman näkemyksen ylikiiminkiläisestä elämänmenosta vuosikymmenten ajalta.
Tuleva vuosi asettaa Oulun kaupungin yhteisötoiminnan uusiin puitteisiin. Se, mihin ollaan menossa on yhteisötoiminnan päällikkö Pasi Laukan mukaan vielä umpilatu, määränpää on tiedossa, mutta polkuja sinne on tarjolla monia. Suurimmat haasteet synnyttää yhteistyö Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohteen kanssa ja isoimmat mahdollisuudet kumpuavat uudesta hyvinvointi‑, kulttuuri- ja liikuntalautakunnasta, jonka alle Oulun yhteisötoiminta ja osallisuus siirtyy, pois sivistys-ja kulttuurilautakunnan alaisuudesta, ja osin koulumaailman varjosta.
Poroajelua, joulupukki, visailua joulupolun tunnelmassa, metsäneläinten joulurauhan julistus, makkaraa, glögiä ja tuttavien kohtaamisia. Metsäkeskus esittelemässä metsänomistajille suuntaamaansa LuoPPo-hankettaan. Näistä aineksista koostui nyt ensimmäistä kertaa Ylikiimingin Pylkönaholla järjestetty joulupolku, joka oli usean eri yhdistyksen yhdessä järjestämä joulunodottelu-tapahtuma, josta 4H:n Miia Konttinen toivoo muotoutuvan perinteen tulevillekin vuosille.
MLL:n Pohjois-Pohjanmaan piiri toteutti syksyn aikana Yli-Iissä lapsiperheiden kokemustiedon kartoituksen, jonka avulla selvitettiin muun muassa arjen sujuvuutta, hyvinvointia edistäviä ja haastavia tekijöitä sekä Yli-Iin viihtyisyyteen, arjen tukeen ja palveluihin liittyviä asioita. Samalla kyseltiin myös toiveita oman asuinalueen kehittämiseen liittyen. Vastaavia kyselyitä on toteutettu aiemmin myös muualla Rantapohjan alueella.
Yli-iiläinen kaupunginvaltuutettu Risto Päkkilä (kesk.) nosti valtuustoaloittessaan tikun nokkaan Oulun kaupungin rakennusvalvonnan toimet lyhytaikaiseen majoittamiseen eli niin sanottu airbnb-toimintaan puuttumisessa. Aloitteessaan hän peräänkuuluttaa eri toimijoiden yhdenvertaista kohtelua, Oulun kaupungin elinvoimaisuuden kehittämistä sekä majoitustoimintaohjeen muuttamista voimassa olevan lainsäädännön ja oikeuskäytäntöjen mukaiseksi.
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta jakoi noin 50 miljoonaa euron niin sanotut joululahjarahat ensi vuoden budjettiin kaikkiaan yli 170 kohteelle, jotka ovat hyvin moninaisia elämän eri osa-alueilta. Suurimpia avustussummia saivat muun muassa Liikkuva varhaiskasvatus –ohjelma, 1,5 miljoonaa euroa ja Taidetestaajat-toiminta miljoona euroa. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi esittävän taiteen esityksiin ja vierailuihin päiväkodeissa ja kouluissa miljoona euroa.