Kor­kea­kou­lu­lai­tok­sen kehit­tä­mi­seen liit­tyy erää­nä osa­na Oulun yli­opis­ton paik­ka­ky­syk­sen rat­kai­su. Maa­lis­kuus­sa 1965 ase­tet­tiin eri­tyi­nen nel­jän hen­gen minis­te­ri­va­lio­kun­ta tätä kysy­mys­tä sel­vit­te­le­mään. Tämä kysy­mys muo­dos­tui hyvin visaiseksi.

Hut­tu­ky­län­tien tal­vi­kun­nos­sa­pi­to ei täy­tä min­kään­lai­sia laa­tu­kri­tee­re­jä. Vuo­si toi­sen­sa perään on jou­dut­tu kär­si­mään täs­tä samas­ta ala-arvoi­ses­ta auraamisesta.Tie on vaa­ral­li­sen kapeak­si aurat­tu, polan­net­ta pai­koin 20 cm, syvät urat ties­sä. Mon­ta lähel­tä piti tilannetta.

Kun hoi­de­taan kun­nol­la, on niin help­po olla sai­rai­ta. Täy­tyy kyl­lä myön­tää, että löy­tyy sekä-että ‑poruk­kaa. Toi­set ovat “vaan töis­sä tääl­lä”, eikä aikaa rii­tä edes kuun­nel­la, mitä poti­laal­la on sanot­ta­vaa. Sil­lä­kö se kii­re vähe­nee, että rien­ne­tään pää kol­man­te­na jal­ka­na toi­seen paik­kaan ja sano­taan, että on niin kii­re, ettei jou­da edes antaa tas­kus­ta sär­ky­lää­ket­tä. “Ei jou­da, ei jou­da, pyy­dä toi­sel­ta hoitajalta!”