Poh­jan­poi­ka saa­vut­ti ja Ina­rin­jär­ven paa­lut­ti. Oli myös Veto, kuin kau­nis tal­vi­nen keto. Ote pal­kit­si, kun ohjas­ta­ja sen hal­lit­si. Ote oli piuk­ka, kun kisa oli tiuk­ka. Mikä oli Jätin tal­li, se poro­ku­nin­kaan mal­li. Renu ei kul­ke­nut, liek­kö tal­li oven sul­ke­nut. Sivu­vää­rä lisä­si toi­vet­ta, ei ollut menos­sa moi­tet­ta. Vasa oli kui­ke­lo, kuin näl­kä­vuo­den rui­pe­lo. Säm­py­lä hur­ma­si juok­sul­laan, nai­set haju­ve­den tuoksullaan. 

Aika­naan koti­seu­tu- ja kult­tuu­riyh­tei­söis­sä teh­tä­vää työ­tä seu­ran­nee­na haluai­sin herät­tää kes­kus­te­lua sii­tä, mitä täl­le vuo­del­le tuli­si huo­mioi­da Oulun ja muka­na ole­vien aluei­den vai­ku­tuk­sis­ta euroop­pa­lais­ten kiin­nos­tuk­seen tul­la tutus­tu­maan ja pereh­ty­mään van­haan ja nykyi­seen kult­tuu­riym­pä­ris­tööm­me. Tah­to ja teko meil­lä tulee olla, että vuo­si kiin­nos­tai­si kaik­kea elä­määm­me liit­ty­vää alkaen jopa sato­jen vuo­sien takaa.