”Bumerangi on Jäälin juttu”
Ravintola Bumerangin ovella kävi kuhina jo lauantaina alkuillasta, kun yli kolme vuosikymmentä Jäälissä palvellut ravintola vietti läksiäisiään. Sana jäähyväisistä oli…
Lue lisääRavintola Bumerangin ovella kävi kuhina jo lauantaina alkuillasta, kun yli kolme vuosikymmentä Jäälissä palvellut ravintola vietti läksiäisiään. Sana jäähyväisistä oli…
Lue lisääMoottorikelkkailu on Rantapohjankin alueella monelle tärkeä talviurheiluharrastus, mutta moni noviisi ei tiedä, miten lajin pariin pääsisi tutustumaan tai minne lähteä…
Nuorittan perinteiset porokisat ajetaan 15.–16.3. Ylikiimingissä, vaikka talvikelit ovatkin haastaneet järjestäjiä. Nuorittan Nuorisoseuran järjestämä tapahtuma kiinnostaa laajalti ja kyselyjä tapahtumasta…
Pudasjärven kaupungin ja Taivalkosken kunnan omistama ja Ylikiimingissäkin toimiva verkkoyhtiö Kairan Kuitu Oy teki voittoa viime vuona reilut 146 000 euroa. Taloudellisesti vuosi oli aiempaa vuotta parempi, sillä yhtiö edellisvuonna tehdyt lainojen uudelleenjärjestelyt vähensivät kustannuksia ja Ylikiimingin verkon rakentaminen mahdollisti liikevaihdon merkittävän kasvun.
Haukiputaan koulu on jo suurilta osin hiljentynyt maanantaisin viimeisten tuntien jälkeen, mutta yläkerran äidinkielen luokasta kuuluu iloinen puheensorina. Jokaviikkoinen kirjakerho on juuri alkanut. Äidinkielenopettaja Tiina Hintikan vetämässä kerhossa jaetaan kirjavinkkejä, luetaan, tehdään postereita kirjastoon ja nautitaan pullakahveista jutellen maailmanmenosta.
Virpiniemessä hiihdettiin viime viikonloppuna sydämien kyllyydestä, kun paikalliset seurat HauVe, HaHe ja KTU järjestivät Oulun kaupungin ja Haukiputaan Ladun kanssa yhteistyössä perinteiset Haukipudashiihdot. Lauantain lasten hiihto oli samalla myös LC Haukipudas/Kellon Leijonahiihto ja jokainen hiihtäjä palkittiin.
Haukiputaan lukion toisen luokan oppilaat tanssivat itsensä koulunsa vanhimmiksi viime perjantaina Jatulin salissa. Tunnelma ennen ensimmäisten tanssien alkua oli aulassa tanssijoiden kesken kutkuttava ja iloinen. Viivi Jukuri, Olivia Hinttala, Elina Huotari ja Eevi Hirvasoja kertoivat odottavansa ilolla päivän tansseja.
Haukiputaan lukion reilut 120 abia nousivat viime torstaina kuorma-autoihin valmiina ajelulle ja karkin heittelylle. Lukion rehtori Sirpa Risteelä kertoi muistavansa omat penkkarinsa etenkin näin abien juhlapäivänä ja muisteli pukeutuneensa itse aikoinaan avaruusteeman mukaan. Neljän tuoreen abin poppoo Niila, Okko, Niila ja Arttu kertoivat päivän sujuneen hyvin, mutta illan jatkosuunnitelmat olivat vielä avoinna. Poliiseiksi pukeutuneet Wilma ja Lotta aikoivat viettää penkkaripäivää ilman erikoisempaa juhlintaa.
Iin keskuskenttä ja luistelukaukalo täyttyivät viime lauantaina monen ikäisestä luistelijasta, kun 10 joukkuetta otti mittaa toisistaan Rumble Winter Classic ‑pipolätkäturnauksessa. Tapahtumassa oli ison urheilujuhlan tuntua, kun kaiuttimista pauhasi musiikki ja Terwa Foodtruck tarjoili lämmikettä pelaajille ja katsojille.
Haukiputaalla jo kahdeksan vuotta palvellut eläinlääkäriasema Herttainen muutti maanantaina uusiin tiloihin Hehkukujalle. Iso rakennusprojekti kesti viitisentoista kuukautta ja nyt uusista tiloista pääsevät nauttimaan henkilökunnan lisäksi asiakkaat ja heidän lemmikkinsä. 2‑vuotias saksanpaimenkoira Unna kävi avajaisten aikaan tutulla eläinlääkärillä Kamila Bernasiewiczilla.
Oulun rakennusvalvonnan johtaja Anu Montin totesi rakentamisillassa, että uuden rakentamislain myötä rakennusvalvonta ei myönnä rakentamislupia kohteisiin, jotka eivät niitä tarvitse.
Reilut parikymmentä vuotta Haukiputaalla sijainnut Teatterikuoppa on saanut brändiuudistuksen myötä uuden ilmeen. Teatterikuopan valomestari Mika Kainua, äänimestari Oskari Pellinen sekä ohjaaja ja Oulu-opiston teatterin ja sanataiteen opettaja Jenni Metso nauravat yhdessä, että vanhat kyltit olivat jo aikakin vaihtaa uusiin.
Vuosikymmeniä voimassa ollut rakennuslaki muuttuu huomattavasti 1.1.2025. Paljon kuulee puhetta siitä, että jatkossa esimerkiksi pihasaunan voi rakentaa melkeinpä mihin haluaa.…
Raksilan uimahalli sulkeutuu 1.3.2025 ja allasaika sekä tilat vähenevät oleellisesti sen siihen saakka, kunnes uusi uimahalli avautuu. Helpotusta tilanteeseen tuo.…..
Vuoden vaihtuessa uuteen on aika muistella menneen vuoden tapahtumia Rantapohjan alueella. Tällä kertaa vuorossa on Ii ja Kuivaniemi.
Keiskan koulun 1.–4. luokkalaiset antoivat joulujuhlassa yleisöllä aihetta niin nauruun kun herkistymiseen. Keiskan koulu lakkautetaan ensi kevätlukukauden jälkeen ja oppilaat siirtyvät Haukiputaan kouluun. Viimeistä joulujuhlaa vietettiin viime torstaina ja yleisössä olleet vanhemmat ja isovanhemmat olivat äimistyneet hienosta showsta.