Artikkelit joiden kirjoittaja on Anu Kauppila
“Jos et muuta saa, niin ota iiläinen”
Hannankoti ei hiljentynytkään
Haukiputaan Simppulan alueella sijaitseva ympärivuorokautinen palveluasumisyksikkö Hannankodin toiminta loppui viime kesänä. Päätös lakkauttamisesta perustui Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohteen tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaan. Hannankodin yksikön säilymisen puolesta vedottiin päättäjiin, mutta yksikön palvelut siirtyivät muihin Oulun alueen yksiköihin.
Pitkä matka demolaulajasta artistiksi
Iin kunta sai tunnustusta hyvinvoinnin edistämisestä
Iin kunta sai eilen keskiviikkona Pohjois-Pohjanmaan liiton myöntämän Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointiteko 2024 ‑tunnustuksen kokonaisvaltaisesta työstä kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi ja elämänhallinnan lisäämiseksi.
Haukiputaalle painimenestystä Koululiikuntaliiton mestaruuskisoista
Iin kunnanvaltuusto hyväksyi hyvinvointikertomuksen
Vintti DC 3 ‑joukkueelle voitto dartsin liigakierroksella
Viime lauantaina otettiin jälleen heittäjistä mittaa dartsin liigakierroksella. Haukiputaan Vintti DC osallistui kolmosdivarin kierrokselle kahden joukkueen voimin. Vintti DC 3:ssa heittivät joukkueen kapteeni Pekka Huru sekä Janne Havana, Janne Nikula ja Sami Rötkönen. Voitto napsahti lukemin 5–3 ja 6–2 Haapaveden 26´ers tikkakerhon joukkuetta vastaan. Vintti DC:n joukkue on tällä hetkellä lohkossaan toisella sijalla. Kapteeni Huru kertoi, että Janne Havana voitti kaikki neljä peliä.
Uimalan avajaisten perusteella Iin uudelle uimalalle löytyy käyttäjiä
Iin kunnanhallitus hyväksyi Seljänperän yleiskaavaluonnoksen
Iin kunnanhallitus hyväksyi 18.11. pidetyssä kokouksessa Seljänperän yleiskaavaluonnoksen ja päätti asettaa yleiskaavaluonnoksen nähtäville 45 vuorokauden ajaksi.
Ensimmäinen kesä jalkapallon parissa lähti ryminällä käyntiin
Iin Energia Oy:n sähkön hinnan nousulla varaudutaan talven hintapiikkeihin
Iin Energia Oy nostaa joulukuussa yleissähkön hintaa neljättä kertaa tänä vuonna. Hinta on nousi alkuvuodesta 8,68 senttiin ja toukokuussa 9,42…
Matalan kynnyksen monipuolista toimintaa Ahmoissa
Haukiputaan Ahmat kehittävät junioripuolen toimintaansa ja tälle kaudelle Leijonakiekkokoulut on räätälöity uusiksi. Haukiputaan jäähallissa järjestettävät Leijonakiekkokoulut on jaettu 3–5 ‑vuotiaiden.…..
Valo-ötököiden loistoa
Hyvää miestenpäivää!
Tänään vietetään kansainvälistä miestenpäivää, jota on juhlittu maailmalla vuodesta 1999 lähtien. Suomessa päivä ei ole vielä päässyt kalenteriin saakka, sillä sitä ei pidetä tarpeeksi vakiintuneena. Itsestäni päivä tuntuu hieman ristiriitaiselta, johtuen viime viikolla julkaistusta tutkimuksesta, jossa selvitettiin miesten asenteita naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kohtaan. Tutkimuksesta selvisi, että joka neljäs alle 35-vuotias suomalainen mies uskoo, että nainen voi ansaita kohtaamansa väkivallan. 36-vuotias mies totesi kyselytutkimuksessa “Uskon, että naiset saisivat vähemmän nokkaansa, kun pitäisivät suunsa kiinni”. Tuntuu käsittämättömälle, että vuonna 2024 maailma ottaa askelia taaksepäin tasa-arvoon ja naisten asemaan liittyvissä asioissa. Irakissa on meneillään lakihanke, joka käytännössä mahdollistaa lapsiavioliitot ja sosiaalisessa mediassa leviää kulovalkean tavoin nuorten miesten tekemät videot, joilla he toteavat naisten paikan olevan makuuhuoneessa ja lapsentekokoneena.
Vuoden yrittäjät palkittiin Iissä
Iin Yrittäjien syyskokous ja pikkujoulu pidettiin viime viikonloppuna Rysällä. Yrittäjät palkitsivat yhdessä Iin kunnan kanssa vuoden yrittäjänä Jussi-Pekka Kuhan, jonka yritys Kalaliike H. Kuha on harjoittanut kalan vähän vähittäismyyntiä, kalanjalostusta ja kalanjakelua yli neljä vuosikymmentä.


