Jou­lu­ter­veh­dys: Kris­tus syn­tyy – kiittäkää!

Met­ro­po­liit­ta Elia.

Lop­pu­vuo­den kes­kel­le, sen pimeim­pään aikaan, koit­taa valo juh­lies­sam­me Her­ram­me ja Vapah­ta­jam-me Kris­tuk­sen syntymää.

Juh­lan kes­kiös­sä on Juma­lan lihak­si­tu­le­mi­sen ihmeel­li­nen salai­suus – ennen aiko­jen alkua Isäs­tä syn­ty­neen Juma­lan Pojan ajal­li­nen syn­ty­mä äidis­tä, pyhäs­tä Neit­sees­tä Marias­ta. Tämä Kris­tuk­sen lihak­si tule­mi­nen ja syn­ty­mi­nen ihmi­sek­si korot­taa jokai­sen ihmi­sen aivan eri­tyi­seen ase­maan. Orto­dok­si­nen kirk­ko tun­tee suu­ren jou­kon pyhiä, jot­ka ovat selit­tä­neet Kris­tuk­sen syn­ty­män juh­lan tapah­tu­mia. Pyhä Efraim Syy­ria­lai­nen (+373) piti Kris­tuk­sen syn­ty­mis­tä neit­seen Marian kaut­ta tapah­tu­ma­na, jon­ka myö­tä Kris­tus tuli monien vel­jek­si antaen siten ihmi­sel­le mah­dol­li­suu­den syn­tyä juma­luu­des­ta ja Hen­ges­tä vas­toin luon­toam­me. Jou­lun ihme on siten myös koko ihmis­kun­nan yhtei­nen ilon ja ihme­tyk-sen aihe.

Kir­kon upeat juh­la­vei­sut kuvaa­vat oival­li­ses­ti tätä yhteis­tä iloa. Jou­lun kon­tak­ki julis­taa, kuin­ka ”tänä päi­vä­nä Neit­syt ylio­len­nol­li­sen syn­nyt­tää, ja maa tar­jo­aa luo­lan lähes­ty­mät­tö­mäl­le. Enke­lit pai­men­ten kans­sa ylis-tys­tä vei­saa­vat. Tie­tä­jät täh­den muka­na vael­ta­vat, sil­lä mei­dän täh­tem­me on syn­ty­nyt Lap­su­kai­nen, ian­kaik­ki­nen Juma­la”. Kon­ta­kis­sa upeas­ti vas­ta­koh­dat yhdis­ty­vät toi­siin­sa, kuin­ka neit­syt syn­nyt­tää meil­le ihmeel­li-sen Juma­lan lap­su­kai­sek­si, ja enke­lit yhdes­sä pai­men­ten kans­sa ylis­tä­vät tapahtunutta.

Kris­tus on ole­muk­sel­taan ihmi­nen mut­ta samal­la Hän on myös Juma­la, joka tuli pelas­ta­maan mei­dät. Kun kris­tit­ty tekee ris­tin­mer­kin tun­nus­taa hän Kris­tuk­sen juma­luu­den. Täs­tä muis­tut­taa myös toi­sen jou­lu­päi­vän aamu­pal­ve­luk­sen vei­su, joka samal­la kiteyt­tää kris­til­li­sen kak­si­luon­to-opin: ”Tänään toteu­tuu outo ihme! Luon­to uudis­tuu ja Juma­la tulee ihmi­sek­si. Hän pysyi sinä, mikä oli, ja otti omak­sen­sa sen, mitä ei ollut kär­si­mät­tä sekoi­tus­ta tai jakaantumista.”

Täs­sä ajas­sa jou­lus­sa koros­tuu yhä har­vem­min Kris­tus, kun uskon­nol­li­sia ele­ment­te­jä häi­vy­te­tään pois. Samal­la myös Jee­suk­sen juma­lal­lis­ta alku­pe­rää pyri­tään häi­vyt­tä­mään poh­ti­mal­la Hänen his­to­rial­lis­ta toden­mu­kai­suut­taan. Jäl­kim­mäi­nen on sinän­sä ymmär­ret­tä­vää, sil­lä meil­le ihmi­sil­le on luon­nol­lis­ta yrit­tää etsiä jär­ki­syi­tä ihmeel­li­siin asioi­hin. Tämä ei kui­ten­kaan ole mikään uusi ilmiö, sil­lä jo pyhä Efraim opet­ti 300-luvul­la, että ”jos joku kiel­tää Hänen syn­ty­män­sä, sen kumo­aa Hänen ris­tin­sä, ja jos joku olet­taa Hänen alkun­sa ole­van Marias­sa, sen ohjaa oike­aan se tosia­sia, että Hänen juma­luu­ten­sa on ennen kaik­kea muuta”.

Näi­nä aikoi­na on eri­tyi­sen tär­ke­ää muis­taa, mis­tä jou­lus­sa on kyse, kun maa­il­mal­la ihmi­sar­vo on las­kus­sa, ja on dik­ta­tuu­ri­sia mai­ta, jois­sa ihmi­siä käy­te­tään val­lan väli­nei­nä. Kir­kon ope­tus on kui­ten­kin sel­vä. Jokai­nen ihmi­nen on pyhä ja jokais­ta tuli­si koh­del­la ja rakas­taa niin kuin itseään.

Toi­von, että tänä jou­lu­na muis­tai­sim­me kaik­kein vähä­osai­sim­pia ja aut­tai­sim­me hei­tä kukin par­haam-me mukaan, sil­lä ”mei­dän täh­tem­me on syn­ty­nyt Lap­su­kai­nen, ian­kaik­ki­nen Jumala”.

”Kris­tus syn­tyy, kiit­tä­kää! Kris­tus tai­vaas­ta vas­taan otta­kaa! Kris­tus maan pääl­lä ylet­kää kor­keu­teen! Vei­sat­koon Her­ral­le koko maa, ja ihmi­set rie­mui­ten ylis­tä­kööt Hän­tä, sil­lä Hän on kun­nioi­tet­tu!” (Jou­lu­ka­no­nin 1. vei­sun irmossi)

Elia, Oulun metropoliitta