Har­taus: Kai­ken lop­pu lähestyy

Pek­ka Soronen.

Lähes­tym­me kirk­ko­vuo­den tai­te­koh­taa. Van­ha lop­puu ja uusi alkaa. Vuo­den lopul­la kat­som­me aikaa taak­se­päin ja odo­tam­me uutta.

Taak­se­päin kat­sel­les­sam­me kii­täm­me kai­kes­ta hyväs­tä, jota olem­me koke­neet, Hyvän Juma­lan siu­nauk­ses­ta. Ympä­ril­läm­me näem­me pal­jon myös pahaa, sodan aiheut­ta­maa tuhoa ja kärsimystä.

Juma­la loi ihmi­sen yhtey­teen­sä, omak­si kuvak­seen. Mones­sa asias­sa Juma­lan hyvä tah­to saa toteu­tua, mut­ta siel­lä mis­sä vää­ryys ja väki­val­ta, pahuus vai­kut­taa, ei Juma­lan hyvä­tah­to pää­se toteu­tu­maan. Tämän ajan vir­res­sä 160 kuva­taan: Juma­la koh­taa tur­mel­tu­neen maa­il­man. Ihmi­nen koh­taa kaik­ki­val­ti­aan Juma­lan, van­hurs­kaan tuo­ma­rin. Kirk­ko­vuo­den alus­sa ja lopus­sa on sama sano­ma: Juma­la koh­taa mei­dät Kris­tuk­ses­sa Jee­suk­ses­sa. Olem­me hänen kas­vo­jen­sa edes­sä. Anne­taan­ko täl­le maa­il­mal­le vie­lä hyvän kas­vun ja elä­män aikaa.

Kris­tuk­sen kunin­kuu­den eli tuo­mio­sun­nun­tain sano­ma puhuu meil­le vii­mei­ses­tä tuo­mios­ta. Raa­ma­tun ilmoi­tuk­sen mukaan Her­ra Jee­sus tulee aiko­jen lopus­sa kirk­kau­des­saan ja kun­nias­saan kaik­kien enke­lei­den kans­sa jaka­maan oikeu­den­mu­kai­sen tuo­mion täl­le maa­il­mal­le. Kirk­ko­vuo­den lopun sano­ma kehot­taa mei­tä tark­kai­le­maan aiko­jen merk­ke­jä, elä­mään val­vo­val­la mie­lel­lä. Juma­lan sanan keho­tus­ten ja lupaus­ten alla elä­vän ei tar­vit­se pelok­kaa­na odot­taa tule­vaa aikaa, kun usko ohjaa elä­mää. Apos­to­li kir­joit­taa 2. kor. 5 Mei­dän kaik­kien on tul­ta­va Kris­tuk­sen tuo­miois­tui­men eteen, jot­ta kukin sai­si sen mukaan, mitä ajal­li­ses­sa elä­mäs­sä on teh­nyt, hyvää tai pahaa.

Me ihmi­si­nä olem­me sil­loin kaik­ki­val­ti­aan Juma­lan edes­sä. Juma­lan sanan opas­tus voi­daan ottaa vaka­vas­ti tai suh­tau­tua sii­hen välin­pi­tä­mät­tö­mäs­ti. Mei­tä kehot­taa val­vo­maan omas­sa elä­mäs­sä, ole­maan rait­tiit ja nuh­teet­to­mat. Mei­tä keho­te­taan elä­mään hurs­kaas­ti ja siveäs­ti. Ole­maan valon lap­sia. Oma tur­mel­tu­nut luon­to ei sii­hen pys­ty, vaan tar­vi­taan Juma­lan armoa, joka ohjaa kaik­keen hyvään, oike­aan ja puh­taa­seen. Se ohjaa totuu­teen ja rak­kau­teen Kristuksessa.

Her­ran pyhän nimen edes­sä ja van­hurs­kai­den teko­jen edes­sä saam­me kokea pyhää pel­koa. Vaik­ka Juma­la on ylhäi­nen ja kor­kea, mei­dän aja­tus­tem­me ylä­puo­lel­la, hän on sanan lupaus­ten kaut­ta lähel­lä. Psal­min teki­jän pyyn­tö on, että sinun edes­sä­si yksi­kään ei ole syy­tön. Her­ran seu­ra­kun­nas­sa ei kenen­kään tar­vit­se jää­dä yksin ja pelon alle. Kir­joit­ta­ja tur­val­li­ses­ti tote­aa: sinuun minä tur­vaan, osoi­ta lau­peu­te­si jo aamu­var­hai­ses­ta. Ope­ta minul­le tie, jota kul­kea. Ope­ta minua täyt­tä­mään tah­to­si. Sinun hyvä hen­ke­si joh­dat­ta­koon minua tasais­ta tie­tä. Niil­le, jot­ka tun­te­vat Her­ran nimen edes­sä pyhää pel­koa vää­ryy­den ja syn­tien vuok­si, nousee pelas­tuk­sen aurin­ko ja te paran­nut­te sen sii­pien alla. Juma­lan­val­ta­kun­nan aurin­ko valai­see ja sen evan­ke­liu­mi Jee­suk­sen sovi­tus­työn täh­den hoi­taa ja puhdistaa.

Jee­suk­sen sanat tuo­mio­sun­nun­tain teks­tis­sä ovat koh­ti käy­viä. Ihmi­set ero­te­taan toi­sis­taan, toi­set kunin­kaan oikeal­le puo­lel­le, toi­set vasem­mal­le. Kunin­gas sanoo oikeal­la puo­lel­la ole­vil­le: Tul­kaa tän­ne te isä­ni siu­naa­mat. Te saat­te periä val­ta­kun­nan, joka on ollut tei­tä var­ten maa­il­man alus­ta asti. Kun lähim­mäi­nen kokee janoa tai näl­kää, sitä samaa tun­tee myös elä­män Her­ra. Elä­män kivut koke­nut Her­ra tah­too, että olem­me vai­keuk­sia koke­van rin­nal­la. Siel­lä mis­sä kodi­ton saa kodin, läm­mön ja hoi­van, sil­loin toteu­tuu myös Juma­lan hyvä tah­to ja Kris­tuk­sen mieli.

Her­ran vasem­mal­la puo­lel­la ole­vil­le on tyly tuo­mio. Kun lähim­mäi­sel­lä on ollut näl­kä, huo­li tai hätä elä­mäs­sä, on lähim­mäi­nen men­nyt itsek­kääs­ti ohi. Sil­loin Her­ran sana on hyl­kää­vä, men­kää pois minun luo­ta­ni. Se mikä jäi avun­tar­pees­sa ole­val­le lähim­mäi­sel­le teke­mät­tä, jäi Her­ral­le teke­mät­tä. Kris­tuk­sen seu­raa­jan heik­ko­kin usko saa näkyä hyvän teke­mi­se­nä. Usko vai­kut­taa hyvän teke­mi­sen. Sil­lä emme kui­ten­kaan ansait­se autuut­ta Juma­lan edes­sä. Usko kan­taa peril­le Tai­vaa­seen. Uskol­li­sel­le kil­voit­te­li­jal­le ker­ran lue­taan: Vähäs­sä olit uskol­li­nen, mene Her­ra­si iloon.

Pek­ka Soro­nen, Iin seu­ra­kun­nan kappalainen