Toimittajalta: Ajamattomat kilometrit
Erään ystäväni innostamana laskin, paljonko on jäänyt työmatka-ajoja ja työajoja ajamatta sinä aikana, kun koronan vuoksi olen tehnyt töitä etänä…
Lue lisääErään ystäväni innostamana laskin, paljonko on jäänyt työmatka-ajoja ja työajoja ajamatta sinä aikana, kun koronan vuoksi olen tehnyt töitä etänä…
Lue lisääYli-Iin kirjaston lattiaremontti jatkuu ainakin elokuun loppuun saakka. Aiemmin ilmoitettiin, että kirjasto pääsisi mahdollisesti aukeamaan jo elokuun alussa. Kirjojen eräpäiviä…
Lue lisääTyöpörssin työkokeilupaikat ovat kesätauon päätyttyä jälleen haettavissa keskiviikosta 29.7. alkaen. Työkokeilupaikkoja on tarjolla monipuolisesti eri aloilla, esimerkiksi Haukiputaan ja Kiimingin…
Lue lisääHeinäkuu oli tavanomaista viileämpi ja vähähelteisempi. Heinäkuussa myös satoi paljon. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan heinäkuu oli suuressa osassa Suomea 1–2…
Lue lisääPohjois-Pohjanmaalla alkaa hanke, jolla luodaan maakuntaan kansainvälisen residenssitoiminnan arktinen keskittymä. Hankkeessa luodaan uudenlaista liiketoimintaa ja yhteistyötä taiteen ja kulttuurin alalle.…
Nelostien tietyöalueella Iissä lähellä Haukiputaan rajaa kaahaillut autoilija menetti korttinsa sunnuntai-iltapäivällä. Pohjois-Suomesta kotoisin oleva nuorehko mies ajoi henkilöautolla tietyömaan kohdalla…
Haukiputaalla sijaitsevan Vesi-Jatulin uima-altaat ja muut uimatilat on jouduttu sulkemaan vedenpuhdistusjärjestelmän teknisen vian vuoksi. Kristian Sumén Oulun tilapalveluista kertoo, että…
Kysymykset 1. Mikä on justeeri? 2. Mihin korttipeliin liittyy termi slammi? 3. Missä maanosassa on Patagonia? 4. Missä maassa saasteet…
Kiimingin Yrittäjien torstaina 30.7. ilmestynyt Kiiminki-lehti on helposti luettavissa myös sähköisenä versiona. Lehti löytyy Rantapohjan verkkosivulta kohdasta Erikoislehdet tai suoraan…
Nostalgiaa, kovia otteluita, nyrkkeilytreeniä ja paikallisia nuoria iskijöitä nähdään elokuun toisena viikonloppuna Kiimingissä ja Jäälissä, kun jo 17. kerran järjestettävä…