Lock­down. Brit­ti­sa­na­kir­ja Col­lins on valin­nut sen vuo­den sanak­si, kos­ka se tii­vis­tää mil­jar­dien ihmis­ten yhtei­sen koke­muk­sen, yhteis­kun­nan sul­ke­mi­sen. Sitä on myös mää­ri­tel­ty: ”Tiuk­ko­jen rajoi­tus­ten aset­ta­mi­nen mat­kus­ta­mi­sel­le, sosi­aa­li­sel­le vuo­ro­vai­ku­tuk­sel­le ja pää­syl­le jul­ki­siin tiloihin”.

Koro­na on koe­tel­lut lähes kaik­kia ikä­ryh­miä. Nuor­ten ja ikään­ty­nei­den tun­not ovat jää­neet vähäl­le. Päi­vät vilis­tä­vät sil­mis­sä ja sitä miet­tii, että mil­loin tämä kum­mal­li­nen aika on ohi. Aika on muut­ta­nut muo­to­aan, kun sitä ennen ryt­mit­tä­neet tapah­tu­mat ovat nyt pit­käl­ti pois­sa. Elä­mä rul­laa koti­pii­ris­sä. Työ­tä, ulkoi­lua ja kotoi­lua. Monel­le tämä aika on kui­ten­kin äärim­mäi­sen kuor­mit­ta­va ja stres­saa­va. Eris­täy­ty­mi­nen kotiin saat­taa aiheut­taa ahdis­tus­ta. Yksi­näi­syys voi olla kipeäm­pää kuin koskaan.

Täs­sä val­tuus­to­kau­den vii­mei­ses­sä Päät­tä­jäl­tä ‑kir­joi­tuk­ses­sa ajat­te­lin muis­tel­la kulu­neen kau­den pää­tök­siä omas­ta ja Ran­ta­poh­jan alu­een näkökulmasta.

Pre­si­dent­ti Nii­nis­tön uuden­vuo­den­pu­he oli ansio­kas monel­la tapaa. Mie­les­tä­ni puheen tar­koi­tus on herät­tää kan­sa­lai­sia ajat­te­le­maan omaa osuut­taan yksi­lön ja yhteis­kun­nan hyvin­voin­nin sekä tur­val­li­suu­den näkökulmasta.

Uusi vuo­si on jäl­leen pyö­räh­tä­nyt käyn­tiin. Vuo­den vaih­tues­sa monel­la on tapa­na teh­dä lupauk­sia tule­val­le vuo­del­le, ja kun uut­ta vuot­ta on elet­ty jo pian vii­kon ver­ran, tai­taa moni nois­ta lupauk­sis­ta olla jo kai­kes­sa hil­jai­suu­des­sa hylät­ty ja unohdettu.

Näin vuo­den lähes­tyes­sä lop­pu­aan, on tapa­na hie­man kat­sel­la taak­se­päin men­nyt­tä vuot­ta. Vuo­si 2020 jää var­mas­ti his­to­rian kir­joi­hin hyvin eris­kum­mal­li­se­na vuo­te­na, eri­tyi­ses­ti maa­il­man­laa­jui­sen pan­de­mian tuo­mien asioi­den ja vai­ku­tuk­sien vuoksi.

Jul­ki­ses­sa kes­kus­te­lus­sa, eten­kin poli­tii­kas­sa, on näh­ty pait­si värik­käi­tä ja mehe­viä puheen­vuo­ro­ja myös toi­sen osa­puo­len mol­laa­mis­ta ja vähät­te­lyä. Tämä kes­kus­te­lun pola­ri­soi­tu­mi­nen on käy­nyt vuo­si vuo­del­ta sel­vem­mäk­si. Suun­ta on mie­les­tä­ni vää­rä, eikä sen kään­tä­mi­nen ole help­po tehtävä.

Olem­me elä­neet mitä kum­mal­li­sin­ta adven­tin aikaa. Tämä ajan­koh­ta vuo­des­ta on perin­teis­tä jou­luun val­mis­tau­tu­mi­sen aikaa niin kodeis­sa kuin ihmi­sen sisim­mäs­sä. Advent­tiai­ka­na hakeu­dum­me mukaan tut­tui­hin perin­tei­siin kuten kau­neim­piin jou­lu­lau­lui­hin. Jou­lu­lau­lu­jen lau­la­jis­ta täyt­ty­vät kir­kot ovat tänä vuon­na muis­to ja unel­ma, muis­to men­neil­tä vuo­sil­ta ja unel­ma tule­vis­ta vuosista.

Seu­ra­kun­nan työn­te­ki­jän näkö­kul­mas­ta on kai­hoi­saa raken­taa adven­tin ja jou­lun tilai­suuk­sia tyh­jäs­sä kir­kos­sa strii­mat­ta­vik­si. Olem­me tot­tu­neet muis­te­le­maan yhdes­sä maa­il­man his­to­ri­aa järi­syt­tä­nei­tä ensim­mäi­sen jou­lun tun­nel­mia ja tapahtumia. 

Oulun piis­pan­ta­lon pihal­la on jou­lusei­mi. Sen ohi ei voi kävel­lä pysäh­ty­mät­tä, sil­lä se suo­ras­taan van­git­see katseen.