Har­taus: Lähim­mäi­se­nä lähimmäiselle

Muis­tat­ko, miten hyväl­tä tun­tui, kun joku ava­si sinul­le oven, aut­toi löy­tä­mään jotain etsi­mää­si kau­pas­sa tai ken­ties nos­ti pai­na­van kas­sin puo­les­ta­si? Sait sil­loin kokea arki­päi­vän lähimmäisenrakkautta.

Entä­pä se tun­ne, kun sait itse puo­les­ta­si olla aut­ta­mas­sa kans­sa­kul­ki­jaa? Sil­loin pil­vi­nen­kin päi­vä tun­tui muut­tu­van aurin­koi­sek­si, kun sait vil­pit­tö­män kii­tok­sen häneltä.

Mei­dät on luo­tu elä­mään yhdes­sä tois­tem­me kans­sa, me olem­me toi­sil­lem­me tär­kei­tä. Mei­tä on myös keho­tet­tu kan­ta­maan tois­tem­me kuor­mia – isom­pia ja pie­nem­piä. Monet ovat koke­neet, että ovat saa­neet myö­täe­lä­mi­ses­tä ja aut­ta­mi­ses­ta itsel­leen pal­jon kaik­kea elä­mää rikas­tut­ta­vaa. On tul­lut kir­jai­mel­li­ses­ti todek­si se, että on autu­aam­pi antaa kuin ottaa.

Seu­ra­kun­nis­sa vapaa­eh­toi­set teke­vät monen­lai­sia asioi­ta: joku hää­rii keit­tiös­sä, toi­nen jär­jes­te­lee pöy­tiä tapah­tu­mis­sa, joku toi­nen jakaa vir­si­kir­jo­ja kir­kos­sa, on muka­na ver­tais­tu­ki­ryh­mis­sä tai vie­rai­lee van­hus­ten luo­na. Esi­mer­kik­si lau­la­mi­ses­ta innos­tu­neet­kin voi­vat tuo­da iloa toi­sil­le monel­la taval­la. Onpa myös ’kilau­tet­tu kave­ril­le’, siis pidet­ty yhteyt­tä soit­ta­mal­la, kun ei ole voi­tu tava­ta koro­na­ra­joi­tus­ten takia.

Mukaan vapaa­eh­tois­toi­min­taan voi tul­la taval­li­sen ihmi­sen tai­doin, mata­lal­la kyn­nyk­sel­lä: jokai­nen osaa! Ja paras teh­tä­vä itsel­le löy­tyy omien kiin­nos­tuk­sen­koh­tei­den ja omien vah­vuuk­sien kaut­ta. Erään päi­vän sano­ma­leh­des­sä joku oman paik­kan­sa löy­tä­nyt kir­joit­ti teks­ti­vies­ti­pals­tal­la seu­raa­vas­ti: ”Nuo­ret, aikui­set, elä­ke­läi­set, etsi­kää vah­va seu­ra­kun­tayh­tei­sö. Etsiy­ty­kää eri har­ras­tuk­siin, vapaa­eh­tois­työ­hön. Nimi­merk­ki Tur­vaa, tukea ja iloa.” Kir­joit­ta­ja toi­voi vies­tin­sä kan­nus­ta­van mukaan kai­ke­ni­käi­siä, omien hyvien koke­mus­ten­sa rohkaisemana.

Vapaa­eh­toi­seen aut­ta­mi­seen mukaan läh­te­neis­tä useat totea­vat, että kään­täes­sä kat­seen apua tar­vit­se­vaan lähim­mäi­seen on tul­lut aut­ta­neek­si samal­la itse­ään: on voi­nut saa­da hel­po­tus­ta oman elä­män kipu­koh­tiin, ahdis­tuk­seen ja pel­koi­hin­kin. Elä­mäs­sään yksi­näi­syyt­tä koke­nut on voi­nut löy­tää uusia ihmi­siä ympä­ril­leen toi­sis­ta vapaaehtoisista.

Jouk­koon on aina ter­ve­tul­lut, eikä kukaan kyse­le työ­ko­ke­mus­ta, todis­tusar­vo­sa­no­ja eikä edes vakau­mus­ta. Ehkä sinä­kin kai­paat yhtei­söä, jos­sa jokai­nen on arvo­kas oma­na itse­nään? Tie­toa seu­ra­kun­nan ajan­koh­tai­sis­ta tapah­tu­mis­ta, ryh­mis­tä ja toi­min­nas­ta saat leh­des­tä tai netis­tä, ja myös yhteys­tie­dot löy­ty­vät siel­tä. Tapaamisiin!

Anne Huh­ta, vapaa­eh­toi­nen; San­na Karp­pi­nen, dia­ko­nis­sa, Iin seurakunta