Päät­tä­jäl­tä: Sivistystä

Oulu valit­tiin Euroo­pan Unio­nin kult­tuu­ri­pää­kau­pun­gik­si 2026. Iin kun­ta on sitou­tu­nut ole­maan muka­na ja tuke­maan tätä han­ket­ta – mekin saam­me sii­tä osam­me kult­tuu­ri­ta­pah­tu­mi­na ja rahoi­tuk­se­na­kin. Kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki­han­ke on yhtei­nen pon­nis­tus Oulun seu­dun kun­nil­le, ja hank­kees­sa on sel­lai­nen hyvä puo­li, että mukaan toi­min­taan pyri­tään saa­maan laa­jas­ti kan­san­jou­kot ja siten saa­maan aikaan kult­tuu­ri-ilmas­ton­muu­tos, kuten hank­keen kes­kei­nen tee­ma kuu­luu. Tie­tääk­se­ni Ilmas­toA­ree­na-fes­ti­vaa­li ja Art Ii ‑bien­naa­li aina­kin ovat muka­na hank­keen tapah­tu­mis­sa, mut­ta pal­jon muu­ta­kin pöhi­nää han­ke tuo Iihinkin. 

Kult­tuu­riin kyt­key­tyy lähei­ses­ti myös sivis­tyk­sen käsi­te. Kun filo­so­fias­sa vuo­si­sa­to­jen mit­taan kitey­ty­neet arvot totuu­del­li­suus, hyvyys ja kau­neus lii­te­tään sivis­tyk­seen, saa­daan hyvä kuva sii­tä, mitä sivis­tys poh­jim­mil­taan on.

Totuu­del­li­suus on sitä, että ihmi­nen pyr­kii saa­maan ja välit­tä­mään hän­tä ympä­röi­väs­tä todel­li­suu­des­ta oikean kuvan. Eli ihmi­nen kehit­tää tai­to­ja ja väli­nei­tä tut­kia luon­toa ja halu­aa saa­da val­lit­se­vis­ta olo­suh­teis­ta oikean käsi­tyk­sen – onko esim. ilmas­ton­muu­tos oikeas­ti tapah­tu­mas­sa ja onko se ihmi­sen aikaan­saa­ma. Voi olla, että sivis­tyk­sen tämä puo­li on jo lii­kaa­kin koros­tu­nut kou­lu- ja tie­de­maa­il­mas­sa, ei niin, ettei­kö kaik­kea mah­dol­lis­ta tie­toa tar­vit­tai­si, vaan sii­nä mie­les­sä, että voi­tai­siin poh­tia myös sitä, mihin tie­toa käy­te­tään ja miten.

Toi­nen puo­li sivis­tys­tä poh­jau­tuu hyvyy­teen, sii­hen, mikä on hyvää ja eet­ti­ses­ti oikein. Aivan kuten totuu­del­li­suus vaa­tii opet­ta­mis­ta, eet­ti­syys vaa­tii ihmi­sen kas­vat­ta­mis­ta tai kas­va­mis­ta yhtei­sön jäse­nek­si. Syvim­mäl­tään tämä tar­koit­taa sitä, että opim­me ymmär­tä­mään toi­sen ihmi­sen ajat­te­lua ja toi­min­nan perus­tei­ta. Siis empa­tia­ky­kyä. Mei­dän ei tar­vit­se olla samaa miel­tä kuin toi­set, mut­ta mei­dän täy­tyy oppia ymmär­tä­mään toi­sen eri miel­tä ole­mi­sen perus­tei­ta, jot­ta voi­sim­me sivis­ty­nees­ti hoi­taa yhtei­siä asioi­ta yhtei­sön par­haak­si. Sie­tää poh­tia, onko eet­ti­syy­teen kas­vat­ta­mi­nen jää­nyt ope­tus­suun­ni­tel­mis­sa tie­dol­li­sen kas­va­tuk­sen jalkoihin.

Yksi par­hai­ta edel­lä mai­nit­tua empa­tia­ky­kyä kehit­tä­vä tai­teen laji on kir­jal­li­suus. Pait­si että kir­jal­li­suus lisää tie­toi­suut­ta sii­tä, mil­lai­nen maa­il­ma on muu­al­la, se myös aut­taa ymmär­tä­mään tois­ten teko­jen motii­ve­ja ja sivis­tää sil­lä taval­la. Suo­mes­sa kun­tien kir­jas­toil­la on ollut sivis­tyk­sen tuot­ta­ji­na aivan kes­kei­nen ase­ma, jota tuli­si kai­kin kei­noin mie­les­tä­ni puolustaa.

Kol­mas puo­li sivis­tys­tä poh­jau­tuu kau­neu­teen. Kau­neu­del­la ei nyt tar­koi­te­ta hyvän­nä­köi­syyt­tä, kuten arki­kie­les­sä, vaan esteet­tis­tä arvoa. Se on sitä, että ihmi­nen osaa pysäh­tyä sel­lais­ten ilmiöi­den äärel­le, jot­ka lii­kut­ta­vat, saa­vat aikaan tun­tei­ta ja poh­dis­ke­lua, aut­ta­vat näke­mään maa­il­mas­sa jotain sel­lais­ta, jota arki­päi­väs­sä ei huo­maa edes aja­tel­la. Täs­sä tai­teel­la on eri­tyis­teh­tä­vä. Tai­de­kas­va­tus opet­taa ihmi­sen tun­nis­ta­maan kau­neu­den ja par­haim­mil­laan her­kis­tää kau­neu­del­le, sil­le että teos saa aikaan myös ahaa-elä­myk­siä ja oival­luk­sia, ehkä­pä vain kau­niin värien har­mo­nian ais­ti­muk­si­na, mut­ta myös kan­taa­ot­ta­va­na sano­ma­na. Kou­lu­jen ope­tus­oh­jel­mis­sa on eet­ti­syys­kas­va­tuk­sen ohel­la myös tai­de­kas­va­tus jää­nyt tie­dol­li­sen kas­va­tuk­sen jal­koi­hin. Ymmär­rän hyvin tie­teen ja yli­pää­tään tie­don mer­ki­tyk­sen, mut­ta huo­le­ni on kova sii­tä, mil­lai­sia ihmi­siä nykyi­nen kou­lu tuottaa.

Kun­nal­la on tai­de­kas­va­tuk­ses­sa­kin tär­keä teh­tä­vä. Iis­sä Tai­de­kou­lu ja Kult­tuu­ri­Kaup­pi­la sekä kan­sa­lais­opis­to teke­vät täs­sä suh­tees­sa todel­la tär­ke­ää työ­tä. SOTE-uudis­tuk­ses­sa kun­nal­le jää kes­kei­ses­ti juu­ri hyvin­voin­ti­teh­tä­vä, siis sivis­tyk­sen tuot­ta­mi­nen. Kun hae­taan sääs­tö­jä, kat­seet kään­ty­vät hel­pos­ti ns. ei laki­sää­tei­siin teh­tä­viin, ja sii­hen, miten laki­sää­tei­siä­kin kun­ta jär­jes­tää. Riit­tää­kö esim. Iis­sä yksi kir­jas­to ja sen­kin aukio­loai­ko­jen ja aineis­ton supis­ta­mi­nen tai kan­sa­lais­opis­to pie­ne­ne­vi­ne tun­ti­mää­ri­neen tuot­ta­maan sivis­tyk­sen kan­nal­ta hyvät palvelut?

Ei kai kukaan halua, että Iis­sä ele­tään sivis­ty­mät­tö­mäs­ti. Ajat­te­len niin, että sivis­tys, jos­sa yhdis­ty­vät siis totuu­del­li­suus, hyvyys ja kau­neus, on ihmi­sen osa täs­sä maa­il­mas­sa. Miten me muu­ten kyke­ni­sim­me pelas­ta­maan kau­niis­ta pla­nee­tas­tam­me, mitä pelas­tet­ta­vis­sa on? Ja miten me muu­ten voi­sim­me aut­taa maa­il­man ihmi­siä ihmi­sar­voi­seen elä­mään, vaik­ka he tuli­si­vat toi­sen­lai­ses­ta kulttuurista?

Tei­jo Lie­des, Ii, Kun­nan­hal­li­tuk­sen 1. vpj (Vas)