Kolumnit

Suo­mea sano­taan, kum­ma kyl­lä, mones­sa asias­sa koko­aan suu­rem­mak­si maak­si. Mut­ta Suo­mi­han on suu­ri maa! Lai­te­taan­pa maan­tie­teel­li­nen Suo­mi Euroo­pan kar­tal­le. Täl­löin Suo­mi-nei­don hiuk­set huuh­to­vat Itä­mer­ta Sak­san paik­keil­la, virut­taa hameen hel­maa Väli­me­res­sä ja käsi­var­si hipe­löi Iso-Bri­tan­nian ran­taa. Tuo­hon pin­ta-alaan mah­tuu pal­jon metsää. 

Oulun­kin kou­luis­sa on oppi­lai­den kes­kuu­des­sa yleis­ty­nyt ikä­vä ilmiö eli “vape­tus”. Kysees­sä on säh­kö­tu­pa­koin­nin kal­tai­nen tuo­te, jos­sa vape höy­rys­tää nes­tet­tä hengitettäväksi.

Nimit­täin arvio Poh­teen kulu­van vuo­den tulok­ses­ta, joka on täl­lä het­kel­lä n. 60 M€ ali­jää­mäi­nen. Toki tilan­ne elää ja muu­tok­sia voi vie­lä tul­la puo­leen jos toi­seen. Tämä asia mm. nousi esil­le vii­me vii­kon lopul­la pide­tys­sä Poh­jois Poh­jan­maan hyvin­voin­tia­lu­een alue­val­tuus­ton talous­se­mi­naa­ris­sa Raa­hes­sa. Sain mah­dol­li­suu­den osal­lis­tua semi­naa­riin, kos­ka olen alue­val­tuus­to­ryh­mäm­me toi­nen varavaltuutettu.

Kenen isä on vah­vin? Kenen auto kul­kee kai­kis­ta nopeim­min? Ihmis­ten kysy­myk­siä – niin kuin sekin, jon­ka ope­tus­lap­set esit­ti­vät Jee­suk­sel­le: Kuka on suu­rin tai­vas­ten valtakunnassa?

Edel­li­sen kolum­ni­ni kir­joi­tin kesän kyn­nyk­sel­lä, jol­loin kesä ja kesä­lo­ma aika oli alka­nut tai aina­kin lähestymässä.

Kirk­ko­vuo­den aihe vii­me sun­nun­tai­na oli Juma­lan huo­len­pi­to. Meil­lä ihmi­sil­lä on tapa­na mureh­tia ja kan­taa huol­ta kai­kis­ta mah­dol­li­sis­ta asiois­ta. Raa­ma­tus­sa Jee­sus opet­taa, että Juma­laan usko­van ihmi­sen ei tar­vit­se kan­taa mur­het­ta ja huo­leh­tia kai­kes­ta. Kun kul­jem­me elä­mäs­säm­me läpi myrs­ky­jen ja aurin­gon­pais­teen, voim­me olla var­mo­ja yhdes­tä asias­ta: Juma­la pitää huol­ta meistä.

Tors­tai-ilta­na aje­lin kan­sa­lais­opis­ton joo­ga­tun­nil­le Iisi-Aree­nal­le ja mie­tin tämän kir­joi­tuk­sen aihet­ta. Sil­lä het­kel­lä pääl­lim­mäi­se­nä mie­les­sä oli kii­tol­li­suus sii­tä, että pää­sen teke­mään minul­le iloa tuot­ta­vaa asi­aa tääl­lä Iis­sä, puit­teet sii­hen ovat kun­nos­sa, eikä se mak­sa­kaan ihan kama­las­ti. Ehkä meil­lä jotain on ihan hyvin.

Taka­na on tapah­tu­ma­ri­kas, sää­ti­lan­teil­taan vaih­te­le­va ja valoi­sa kesä. Ran­ta­poh­jan alu­eel­la vie­tet­tiin kym­me­niä tapah­tu­mia urhei­lun, kult­tuu­rin, tee­ma­ti­lai­suuk­sien, mark­ki­noi­den ja kyläyh­dis­tys­ten päivien…

Kun aloit­te­lin omaa seu­ra­kun­tau­raa­ni iso­se­na, oli rip­pi­lei­reil­lä tapa­na pitää vie­lä ns. kris­ti­tyn vael­luk­sia. Kysees­sä oli maas­toon narul­la vedet­ty rata, jota pit­kin kul­jet­tiin sil­mät sidot­tu­na. Rei­tin var­rel­la oli eri­lai­sia hen­ki­löi­tä, joi­hin kul­ki­jan piti rea­goi­da. Alus­sa ohjeis­tet­tiin, että mis­sään tilan­tees­sa ei kui­ten­kaan saa pääs­tää irti narusta.