Kak­si kave­rus­ta koh­taa: ”Moi!” ”No moi! Kiva nähä, mitä kuu­luu?” ”No, ei kai täs­sä ihmeem­piä, entä sul­le?” ”No, mitäs täs­sä, ihan hyvää.”

Jokai­ses­sa kun­nas­sa var­ma kevään tai syk­syn merk­ki on joka­vuo­ti­nen pal­ve­lu­verk­ko­kes­kus­te­lu. Vuo­des­ta vuo­teen käsi­tel­lään päät­tä­jil­le usein samo­ja sääs­tö­koh­tei­ta, joi­ta usein edus­ta­vat kou­lut niin kaa­va-alueil­la kuin maa­seu­tu­mai­sis­sa kylissä. 

Maa­lis­kuus­sa jul­kais­tun kyse­lyn tulos­ten mukaan lähes mil­joo­na suo­ma­lais­ta haluai­si muut­taa maal­le. Moni suo­ma­lai­nen haa­vei­lee asu­mi­ses­ta väl­jem­min ja lähem­pä­nä luontoa.

Vii­me aikoi­na valo ja pimeys ovat olleet jäl­leen monel­la taval­la, ja ihan kon­kreet­ti­ses­ti­kin mie­les­sä­ni. Mei­dän maa­il­mas­sam­me on pal­jon pimeyt­tä, meis­sä on pal­jon pimeyt­tä; Raa­ka sota repii edel­leen Ukrai­naa. Nuo­ri­son jen­giy­ty­mi­nen on kas­va­nut räjäh­dys­mäi­ses­ti maassamme. 

Ker­to­mus Kris­tuk­sen ylös­nouse­muk­ses­ta herät­tää epäi­lyk­siä, mut­ta myös uskoa ja toi­voa. Kris­ti­tyl­le pää­siäi­nen on nime­no­maan uskon juhla.

Pää­siäi­sa­jan kau­neim­piin vir­siin kuu­luu sel­keäs­ti ”Käy yrt­ti­tar­has­ta pol­ku”. Pysäh­dym­me sen kos­ket­ta­van sano­man äärel­le. Jee­sus on tul­lut tus­kai­se­na rukoi­le­maan Get­se­ma­nen puu­tar­haan. Isän tah­dol­le kuu­liai­se­na hän rukoi­lee, että kaik­ki­val­ti­aan Juma­lan tah­to sai­si toteu­tua, vaik­ka tule­va näyt­tää inhi­mil­li­ses­ti mahdottomalta.

Vaa­lit on käy­ty, ja kan­sa on pääs­syt anta­maan äänen­sä. Kam­pan­jois­saan puo­lu­eet käyt­ti­vät kukin mie­les­tään tavoit­tei­taan kuvaa­via isku­lausei­ta. Yksi puo­lue halusi eteen­päin ja toi­sen mie­les­tä tar­vit­tiin suun­nan­muu­tos ja kol­mas halusi pelas­taa Suo­men. Oma puo­lu­ee­ni halusi suo­jel­la elämää.

Suu­rin­ta kris­til­lis­tä juh­laam­me pää­siäis­tä on vie­tet­ty jo kol­me­na vuon­na poik­keuk­sel­li­sis­sa olo­suh­teis­sa. Kris­tuk­sen ylös­nouse­muk­sen rie­mul­lis­ta juh­laa on var­jos­ta­nut maa­il­man, Euroo­pan ja Suo­men tilan­ne ensin pan­de­mian kes­kel­lä ja sit­ten sodan varjossa.

Pal­musun­nun­tai oli lap­se­na tär­keä päi­vä. Jo aamus­ta aloim­me val­mis­tau­tua naa­pu­rin tyt­tö­jen kans­sa vir­po­mis­kier­ros­ta var­ten. Äidin meik­ki­pus­sis­ta saim­me lai­naan väre­jä, joil­la piir­ret­tiin pisa­mia pos­kiin ja vär­jä­sim­me nenää punai­sek­si. Aivan lii­an isot mekot puim­me top­pa­vaat­tei­den pääl­le. Sit­ten etsim­me esi­lii­nat ja hui­vit pää­hän sekä astiat, mihin saim­me vir­po­mi­ses­ta palkat.

Oulun kau­pun­gis­sa on val­mis­te­lus­sa täl­lä het­kel­lä kaik­kien suur­aluei­den pal­ve­lu­verk­ko­suun­ni­tel­mat, jot­ka pitä­vät sisäl­lään myös kouluverkon.