Päät­tä­jäl­tä: Hil­jen­ty­mi­sen aika

Ris­to Päkkilä.

Kulu­nut vuo­si on ollut vaih­de­ri­kas mones­sa suh­teen niin koko maa­il­mas­sa kuin kotimaassakin.

Saim­me tänä vuon­na kau­pun­ki­na olla isän­nöi­mäs­sä itse­näi­syys­päi­vän val­ta­kun­nal­lis­ta soti­las­pa­raa­tia, joka oli hie­no tapah­tu­ma. Ja vaik­ka pak­ka­nen pauk­kui, ei se näyt­tä­nyt hait­taa­van paraa­tiin osal­lis­tu­jia eikä myös­kään yleisöä.

Oli muka­va jäl­leen tode­ta kuin­ka puo­lus­tus­voi­mam­me on mie­his­tön ja myös kalus­ton osal­ta kun­nos­sa, vaik­ka näim­me vain pin­ta­si­lauk­sen ole­mas­sa ole­vas­ta mie­his­tös­tä ja kalustosta.

Oli hie­noa seu­ra­ta myös itse­näi­syys­päi­vä­nä Lin­nan juh­lia, ja eten­kin siel­lä ollei­ta vete­raa­ne­ja, kuin­ka he ker­toi­vat ja oli­vat kii­tol­li­sia olos­taan ja elä­mäs­tään, vaik­ka koke­muk­set heil­lä ovat var­mas­ti olleet sodan aika­na, ja sen jäl­keen­kin vai­keat kuten haas­tat­te­luis­sa kuu­lim­me. Voi kun­pa me kaik­ki osai­sim­me suh­tau­tua samal­la taval­la elä­mään ja kans­sa­kul­ki­joi­hin kuin he.

Vete­raa­nien, kes­ki-ikä on 98 vuot­ta, ja jou­kos­sam­me hei­tä on enää 2 500, sotain­va­li­de­ja heis­tä lähes vii­si­sa­taa. Kii­tol­li­suus ja kun­nioi­tus esi-isiäm­me, isiäm­me ja lot­tia koh­taan on erit­täin suu­ri, sil­lä hei­dän ansiois­taan saam­me asua vapaas­sa ja itse­näi­ses­sä maas­sa. He teki­vät omil­la uhrauk­sil­laan mah­dol­li­sek­si sen, jos­ta me jäl­ki­pol­vet saam­me naut­tia tänä­kin päivänä.

Vaik­ka vete­raa­nit vähe­ne­vät niin onnek­si vete­raa­nien työ­tä ja muis­toa vaa­li­taan nyt ja tule­vai­suu­des­sa eri perin­neyh­dis­tys­ten kaut­ta ja uskon, että sii­hen työ­hön olem­me kaik­ki ter­ve­tul­lei­ta. Vete­raa­nien työn kun­nioi­tus­ta ja isän­maal­li­suut­ta osoit­taa myös se, että maan­puo­lus­tus­tah­to on kor­keal­la ja hyvä niin, kos­ka par­hai­ta huo­leh­ti­maan itse­näi­syy­des­täm­me ja puo­lus­tuk­ses­tam­me olem­me me itse, siis me kaikki.

Maa­nan­tai­na kuu­lim­me Ylen aamus­sa Ulko­po­liit­ti­sen ins­ti­tuu­tin joh­ta­van tut­ki­jan Char­ly Salo­nius-Pas­ter­na­kin arvioin, että ”Suo­men reser­vi­läis­ten kan­nat­taa sitou­tua ole­van­sa elä­män­sä kun­nos­sa hen­ki­ses­ti ja fyy­si­ses­ti vuo­den 2025 alkuun men­nes­sä”. Lisäk­si hän kehot­ti ”lait­ta­maan koti­va­ran, kuten ruu­an, lääk­keet ja veden kun­toon jo tänään”.

En tie­dä mitä ulko­po­liit­ti­sen ins­ti­tuu­tin joh­ta­va tut­ki­ja lausun­nol­laan ajoi takaa, kun hän toi­saal­ta tote­si Ylel­lä myös, että ”sota ei Suo­mes­sa ole todennäköinen”.

Toki vaik­ka eläm­me rau­han aikaa rak­kaas­sa isän­maas­sam­me, on uhkia­kin ole­mas­sa, joi­hon kan­nat­taa varau­tua. Aina­han on tie­tys­ti hyvä olla fyy­si­ses­ti ja hen­ki­ses­ti­kin hyväs­sä kun­nos­sa. Myös tie­tyn­lai­nen ”käsi­va­ra” on hyvä säi­lyt­tää ja pitää.

Kuka oli­si vii­si­tois­ta vuot­ta sit­ten arvan­nut, että olem­me osa NATOa ja suh­teem­me itä­naa­pu­riin on sel­lai­nen kuin se täl­lä het­kel­lä on. En usko, että kukaan.

His­to­rial­li­nen muu­tos­ten vuo­si 2023 on koh­ta his­to­ri­aa. Jou­lu on ovel­la ja on aika hil­jen­tyä, viet­tää aikaa läheis­ten, suku­lais­ten ja ystä­vien kans­sa. Jou­lu on myös toi­von, valon ja rau­hoit­tu­mi­sen aikaa. Toi­vo­kaam­me kaik­ki yhdes­sä rau­haa, rak­kaut­ta ja tois­tem­me kun­nioi­tus­ta koko maailmaan.

Toi­vo­tan kai­kil­le hyvää jou­lun aikaa sekä menes­tys­tä ja rau­hal­lis­ta vuot­ta 2024.

Ris­to Päk­ki­lä, Oulun kau­pun­gin­val­tuus­ton 1 vpj., Keskusta