Oulun ”kuu­ma peru­na” täl­lä het­kel­lä lie­nee pal­ve­lu­verk­ko­sel­vi­tys ja sitä kos­ke­va esi­tys, koros­tan esi­tys! Sil­lä sitä­hän se on kesä­kuun alkuun asti, jol­loin se muut­tuu val­tuu­tet­tu­jen teke­mäk­si päätökseksi.

Tämä pää­siäi­nen on Oulun kau­pun­gis­sa eri­tyi­nen, sil­lä Oulun seu­ra­kun­nat tuo­vat osa­na Euroo­pan kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki­vuo­den ohjel­maa Via Crucis ‑katu­näy­tel­män Oulun toril­le. Via Crucis – ris­tin tie – on ikiai­kai­nen Kris­tuk­sen kär­si­mys­tie­tä seu­raa­va pää­siäis­näy­tel­mä. Sitä on esi­tet­ty Kes­ki-Euroo­pan kau­pun­geis­sa jo kes­kia­jal­ta läh­tien. Se on yksi maa­il­man esi­te­tyim­mis­tä draamoista.

Oulun kau­pun­gil­la on val­mis­te­lus­sa sivis­tys- ja kult­tuu­ri­pal­ve­lui­den pal­ve­lu­verk­ko­sel­vi­tyk­set. Pal­ve­lu­verk­ko­sel­vi­tyk­set sisäl­tä­vät toi­min­ta­ta­pa­muu­tok­sia, kuten eri pal­ve­lui­den kokoa­mis­ta saman katon alle ja pal­ve­lui­den digitalisaatiota. 

Rukoil­kaam­me maam­me, rau­han ja toi­nen toi­sem­me puo­les­ta, tutun vir­ren 577 sanoin: Sun kätes, Her­ra, voimakkaan/suo olla tur­va Suomenmaan/niin sodas­sa kuin rauhassa/ ja mur­heen, onnen aikana.

Olen aikoi­naan kuul­lut talou­del­li­siin asioi­hin ja pää­tök­sen­te­koon liit­ty­vän sanon­nan: ”Men­nään­kö Ladal­la tai­vaa­seen vai Mer­sul­la hel­vet­tiin?” Kysy­mys on aja­tuk­sia herät­te­le­vä, hie­man humo­ris­ti­nen­kin. Mut­ta tar­kem­min aja­tel­len asias­ta on huu­mo­ri kau­ka­na. Iin talou­del­li­sen tilan­teen suh­teen on kysy­mys sii­tä, kul­jem­me­ko täs­sä tum­mien pil­vien ympä­röi­mäs­sä ajas­sa muka­vuuk­sis­ta tin­kien vai yri­täm­me­kö kyn­sin ham­pain säi­lyt­tää ne. 

Viran­hal­ti­jat ovat alku­vuon­na teh­neet esi­tyk­sen­sä pal­ve­lu­ver­kos­ta kos­kien koko kau­pun­gin aluet­ta. Esi­tys on puhut­ta­nut ja har­mi­tut­ta­nut kun­ta­lai­sia pal­jon ja laa­jal­ti. Tulee huo­mioi­da, että kysees­sä on viran­hal­ti­jae­si­tys. Päät­tä­jät ovat nyt pures­ke­le­mas­sa esi­tys­tä. Voin tode­ta niin omas­ta kuin monen muun­kin päät­tä­jän osal­ta, että pure­mat­ta esi­tys­tä ei niel­lä sellaisenaan.

Iin seu­ra­kun­ta­ta­lon sei­näl­lä on teos, joka kuvaa ris­tiä. Ris­ti on kuin har­son taka­na, pii­los­sa, ja kui­ten­kin kaik­kien näh­tä­vil­lä. Ris­tin edes­sä on orjan­tap­pu­rak­ruu­nu, joka tih­kuu veripisaroita. 

Pari vuot­ta sit­ten kir­joi­tin Päät­tä­jäl­tä-kolum­nis­sa­ni vih­reän siir­ty­män mah­dol­li­suuk­sis­ta alu­eel­lam­me. Tuol­loin kir­joi­tuk­se­ni pää­tee­ma­na oli uusiu­tu­van ener­gian saatavuus.

Muis­te­len sil­loin täl­löin tele­vi­sios­ta tul­lut­ta doku­ment­tioh­jel­maa Tava­ra­tai­vas, jos­sa nuo­ri mies tes­taa, kuin­ka monel­la tava­ral­la hän tulee toi­meen. Kun hän hakee…