Olem­me jäl­leen vuo­den lopun tun­tu­mas­sa. Syk­syn kau­neus on hii­pu­nut, luon­to on käy­mäs­sä lepoon. Päi­vä lyhe­nee lyhe­ne­mis­tään, kun­nes on kak­si pime­ää vastakkain.

Tänä syk­sy­nä olen käy­nyt kah­des­ti Rova­nie­mel­lä. Mat­kai­lu kukois­taa ja vie ohi­men­nen vuo­kra-asun­not pai­kal­li­sil­ta. Kun ei ole paik­kaa, mihin aset­tua asu­maan, jää työ­paik­ka vas­taa­not­ta­mat­ta. Pahi­ten asun­to­pu­las­ta kär­si­vät pie­ni­tu­loi­set ja opiskelijat.

Kir­joit­te­len tätä kolum­nia kun juu­ri saim­me vau­van. Suur­per­heem­me täy­den­tyi pie­nel­lä pojal­la. Miten täy­del­li­nen voi­kaan pie­ni ihmi­nen olla? Ajat­te­len niin, että lap­si ei ole niin­kään itse han­kit­tua tai teh­tyä, vaan lah­ja. Hyväl­tä tuok­su­va, hel­lyt­tä­vä, rakas­tet­ta­va, mut­ta myös vaa­ti­va­kin lahja.

Olet­ko jou­lut­ta­ja (niin kuin minä) ja val­mis­tau­dut hyvis­sä ajoin jou­lun tuloon lait­ta­mal­la ensin jou­lu­va­lo­ja ulos säi­den pime­tes­sä ja sit­ten koris­tei­ta jou­lu­kuun lähes­tyes­sä myös sisäl­le… Kynt­ti­löi­tä­hän ale­taan polt­taa jo syys­kuus­sa! Samal­la kuun­te­let jou­lu­ra­dio­ta ja hifis­te­let kodin hämyi­sää jou­lu­tun­nel­maa kynt­ti­län valos­sa glö­giä juoden.