Kes­tä­vyy­des­tä puhu­taan pal­jon ja kes­tä­vyy­den nimeen van­no­taan monis­sa poliit­ti­sis­sa ohjel­mis­sa. Tun­net­tua on, että kes­tä­vyy­des­tä alet­tiin puhua laa­jas­ti jo 1987 ilmes­ty­neen Nor­jan enti­sen pää­mi­nis­te­rin Gro Har­lem Brundt­lan­din komis­sion rapor­tin jul­kai­sun myö­tä. Jo tuol­loin tun­nis­tet­tiin kes­tä­vyy­den ulot­tu­vuu­det: eko­lo­gi­nen, talou­del­li­nen ja sosi­aa­li­nen. Tuo­re tie­to­kir­ja Kes­tä­vyy­den filo­so­fia (Kor­tet­mä­ki ym. Gau­dea­mus 2025) antaa hyvän ja mie­len­kiin­toi­sen kuvan sii­tä, mitä kes­tä­vyy­des­tä aja­tel­laan nyky­ään, ja teok­sen anta­ma kuva on syväl­li­sem­pi kuin se, mitä saam­me lukea mediasta.

Kesä on tul­lut ja pyö­rät ajo­ra­dal­le. Pyö­rä­lii­ken­ne on siir­ty­nyt välil­lä ajo­ra­dal­le, vaik­ka vie­res­sä menee pol­ku­pyö­rä­tie. Se on vii­me vuon­na kunnostettu.

En voi olla puut­tu­mat­ta jo pit­kään vai­van­nee­seen epä­koh­taan. Kysees­sä on Hau­ki­pu­taal­la kou­lun tyköä Vär­jä­no­jaa pit­kin ole­va kun­to­pol­ku, joka nii­te­tään jos­kus kesäl­lä. Kau­huk­se­ni huo­ma­sin, että sii­tä oli kul­ke­nut ras­kaam­pi ajo­neu­vo, joka oli teh­nyt useam­mas­ta koh­din jär­kyt­tä­vää jäl­keä. Oli kuin pot­tu­pel­to. Ennen sii­tä pää­si kun teki risusil­lan yli, kun on muu­ta­ma päi­vä ollut sata­mat­ta. Voi vain kuvi­tel­la, kun se on ojit­ta­mat­ta, niin vesi­kin ker­tyy sii­hen ensim­mäi­se­nä. Koi­raa len­kit­tä­mäs­sä ollut mies­kin mai­nit­si sii­tä. Ja oli­si­han se hyvä, jos koi­raih­mi­set­kin hyö­tyi­si­vät siitä.