Ran­ta­poh­jas­ta 4.5.1979: Oli ker­ran mies, joka oli hyvä valeh­te­le­maan. Kirk­ko­her­ra­kin oli kuul­lut täs­tä. Erää­nä päi­vä­nä tämä samai­nen mies pyy­häl­si kovaa kyy­tiä pap­pi­lan ohi. Kirk­ko­her­ra huusi että äläs mene, sano­taan että sinä olet hyvä valeh­te­le­maan, valeh­te­le nyt ker­ran minul­le­kin. – En minä jou­da, kun ran­nas­sa on kalaa mon­ta tuhat­ta kiloa ja sitä saa siel­tä kuka vaan, minä­kin menen hevos­ta nou­ta­maan. Niin pani kirk­ko­her­ra­kin hevo­sen­sa val­jai­siin ja meni ran­taan, mut­ta eihän siel­lä mitään ollut. K.R. Martinniemi

Ran­ta­poh­jas­ta 29.3.1979: Mies herä­si ja huo­ma­si nuk­ku­neen­sa “pon­niin”. Kis­kais­tu­aan vaat­teet pääl­leen hän juok­si autoon­sa, mut­ta syök­syi muu­ta­man sekun­nin pääs­tä takai­sin, soit­ti polii­sil­le ja ilmoit­ti, että hänen autos­taan on ryös­tet­ty rat­ti, jar­rut, kyt­kin, kaa­su­tin ja vaih­de­laa­tik­ko. Vähän ajan kulut­tua hän soit­ti uudel­leen polii­sil­le ja ilmoit­ti, että hän oli kii­reis­sään istu­nut taka­pen­kil­le. I.Y.