Näinkö Ii palkitsee vireän ja toimeliaan kylän?
Nyt olisi Iin valtuutetuilla otollinen hetki näyttää, ovatko ennen vaaleja annetut puheet ja lupaukset todenperäisiä, vai onko valtuustopaikan saaminen muuttanut…
Lue lisääNyt olisi Iin valtuutetuilla otollinen hetki näyttää, ovatko ennen vaaleja annetut puheet ja lupaukset todenperäisiä, vai onko valtuustopaikan saaminen muuttanut…
Lue lisääSuPer Iijoki Seudun ammattiosasto 202 juhlisti syyskokouksensa yhteydessä osaston neljäkymmentä vuotta kestänyttä toimintaa. Viime perjantai-iltana järjestetyn tilaisuuden ohjelmaan sisältyi hyvän ruoan ja täytekakkukahvien ohella ansiomerkkien jakoa sekä entisten ja nykyisten aktiivitoimijoiden kukitusta. Ammattiliiton puheenjohtaja Silja Paavola puhui etänä, ja juhlan päätteeksi tanssahdeltiin elävän musiikin tahdissa. Syyskokouksessa käsiteltiin sääntömääräisiä asioita, ja päätettiin muun muassa, että vuodesta 2013 osaston puheenjohtajana toiminut Anne Huovinen jatkaa tehtävässä tulevanakin vuonna. Juhlan osallistujamäärä nousi mittaviin lukemiin, sillä paikalla oli noin kuusikymmentä henkeä. Iijoki Seudun ammattiosaston jäsenet työskentelevät pääosin Iin kunnan, Oulunkaaren kuntayhtymän sekä Yli-Iissä Oulun kaupungin palveluksessa, ja heitä on kaikkiaan yli kaksisataa. Juhlankin aikana osa jäsenistöstä oli myös työvuorossa.
Lue lisääKansainvälisen maisemapäivän virtuaalinen maisemakävely vei osallistujat tutustumaan kohteisiin, joissa on hyödynnetty puuta virkistysrakenteissa.
Suomen metsäkeskuksen Puuta seinästä siltaan ‑hankkeen tavoitteena on aktivoida puun käytön lisäämistä kerrostalo- ja julkisissa rakennuskohteissa, maatila- ja maaseuturakentamisessa sekä infrarakentamisessa.
Lue lisääArvo Veli Pyörälä Iistä kuoli 2.10. Hän oli 74-vuotias.
Lue lisääOulu valittiin Euroopan Unionin kulttuuripääkaupungiksi 2026. Iin kunta on sitoutunut olemaan mukana ja tukemaan tätä hanketta – mekin saamme siitä…
Iissä noin 4 miljoonan euron sopeuttamis- ja/tai säästötarve. En ole nähnyt vielä yhtään konkreettista esitystä perussuomalaisilta mistä nämä säästöt otetaan.…
Iin Järkkävisa osoitti jälleen tutuksi roomalaisten sanonnan: sic transit gloria mundi. Viime kerran ykkönen Zinnia jäi tällä kertaa listan alapäähän.…
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä vieraili Iissä maanantaina. Ministeri vieraili Keskustan Iin kunnallisjärjestön teltalla S‑Market Turvan edustalla. Häntä oli vastaanottamassa muun muassa Iin kunnanjohtaja, iiläisiä poliitikkoja sekä paikalla piipahtaneita kuntalaisia.
Iin osallistavan budjetoinnin äänestyksessä voittivat merellisen Vatungin kehittäminen ja saaristomatkailun edistäminen, Roskat vähiin ‑kampanja sekä Marionin kaivinkoneen infotaulu.
Iin kunta alkaa myydä yrityksille Iisi-areenalta mainospaikkoja, jotka sisältävät käyttövuoron liikuntahallille.
Iin kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle Olhavan koulun lakkauttamista 1.8.2022 lähtien. Esitys syntyi kunnanhallituksessa yksimielisesti. Ennen päätöstä kunnanhallituksen kokouksessa esitettiin asian palauttamista uudelleen valmisteluun. Esitys hävisi äänestyksen, joten asian käsittelyä jatkettiin kokouksessa.
Pohjois-Iin Kyläyhdistys ry sai harvinaisia vieraita, kun Keskipohjalaiset Kylät ry:n väki suuntasi syysretkensä Pohjois-Iihin. Yhdistyksen jäseniä oli matkassa parikymmentä.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella on kilpailutettu maanteiden hoitourakoitsijat Iin sekä Raahe–Ylivieska ‑alueurakoihin. Iissä urakoitsijana jatkaa Destia Oy ja Raahe–Ylivieska ‑alueen uutena…
Poliisi pyytää sunnuntaina 17.10. Nelostiellä Iissä rekka-autoa väistämään joutuneita kuljettajia ilmoittautumaan. Poliisilla on esitutkinnassa törkeä rattijuopumus, jossa kuljettajan epäillään ajaneen…
Entisten kuntien, entisten kunnantalojen valtuustosalit elävät pääosin kuntaliitoksen jälkeistä uutta ja aktiivista elämää. Oulun kaupungin omistuksessa oleva Kiimingin valtuustosali on päiväkodin käytössä ja Ylikiimingissä tila on asukastuvan ja asukkaiden kokoontumispaikkana. Yli-Iin valtuustosali on siirtynyt kunnantalon kaupan myötä yksityisomistukseen. Kuivaniemen valtuustosali on Iin kunnan omistuksessa ja se on osa Kuivaniemen kirjastoa. Haukiputaan kunnantalo valtuustosaleineen on purettu, ja tontti on tyhjillään.
Iiläinen metsänomistaja, merivartija Marko Hand rakensi “koronaprojektinaan” pääosin käytetyistä tavaroista itselleen polttopuiden lämminilmakuivaamon. Nyt kuivaamo on ollut käytössä muutaman erän verran, ja se on todettu toimivaksi. Kuivaamo helpottaa polttopuukauppiaan elämää, sillä se antaa mahdollisuuden puun kuivaamiseen ja myymiseen ympäri vuoden. Nyt puuta riittää myös mökkiläisille, joille Hand joutui aiemmin myymään usein eioota.