Poisnukkuneet ja maanpoveen saatetut
Esteri Rautakoski Iistä kuoli 7.5. Hän oli 88-vuotias.
Lue lisääEsteri Rautakoski Iistä kuoli 7.5. Hän oli 88-vuotias.
Lue lisääSuurin syy suomalaisten silmäleikkauksiin on iän myötä yleistyvä kaihi. Suomessa arviolta 70 0000 ihmiselle vuodessa tehdään silmäleikkaus, joko julkisella tai yksityisellä puolella. Toiseksi yleisin syy tulla silmien leikkaukseen, on toive päästä eroon silmälaseista, oli sitten kyse lähi tai kaukonäön huononemisesta. Tuolloin puhutaan silmien linssileikkauksesta, jossa vaurioitunut linssi poistetaan ja korvataan uudella tekolinssillä, joka on usein myös monitehoinen.
Lue lisääHaukiputaan seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi on valittu Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kappalainen, teologian maisteri Salla Autere. Hän sai 1065 ääntä sunnuntaina ratkenneessa kirkkoherran…
Lue lisääUnelmien liikuntapäivä keräsi Haukiputaan torille arviolta ainakin kolmesataa kävijää lauantaina. Tapahtumassa oli tarjolla torizumbaa, kahvakuulaa, suunnistusta, jumppaa, jääkiekko- ja jalkapallojuttuja ynnä muita liikunnallisia tempauksia ja aktiviteetteja. Kellon Työväen Urheilijoiden Kukkaset ‑voimisteluryhmä esitti voimistelutaitojaan, ja Punaisen Ristin teltalta tarjoiltiin ilmaiseksi jauhelihakeittoa ja makkaroita.
Lue lisääSäynäjäahon puutarha täyttää tänä keväänä huikeat 50 vuotta. Alusta alkaen puutarhalla on panostettu kukkien laatuun ja hyvään asiakaspalveluun.
– Kun kasvit kasvatetaan itse siemenistä, taimista ja juurakoista, voimme varmistaa kasvien laadun ja kestävyyden, kiteyttää toisessa sukupolvessa toimiva puutarhayrittäjä Jaana Säynäjäaho, joka on ollut mukana puutarhan toiminnassa pienestä pitäen.
Kaikki sosiaalinen media vaikuttaa liikaa lapsiin ja nuoriin. Monissa sovelluksissa, esimerkiksi TikTokissa, törmää paljon ulkonäön arvosteluun ja kauneusihanteisiin, jotka tuhoavat…
Haukiputaan kirkkoherran vaaleissa kahtena ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä maanantaina ja tiistaina äänesti 405 äänioikeutettua. Ennakkoäänestys jatkuu perjantaihin asti ja varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 19.5. kirkossa.
Kaatuneiden muistopäivää vietetään sunnuntaina 19.5. Haukiputaalla. Jumalanpalveluksen jälkeen lasketaan seppeleet sankarimuistomerkille lippuvartiossa. Juhla alkaa seurakuntakeskuksessa kello 12. Juhlapuhuja on Samuli Pohjamo ja juhlan avaa Hannu Liljamo. Haukiputaan nuorisokuoro esiintyy, ja juhlallisuuksissa on mukana myös Haukiputaan Mieskuoro. Tarjoilusta vastaavat paikalliset martat.
Rantapohjasta 18.8.1977: Pikkutyttö katseli äitinsä kanssa valokuvia ja kysyi äidiltä, että kenen miehen kanssa sinä tuossa kuvassa olet. Äiti vastasi, että etkö sinä isääsi tunne. – No mikä kaljupää mies se sitten tässä meijän kanssa asuu, ihmetteli tyttö. A.V.Olhava
Haukiputaan Pallon naisten edustusjoukkue pelasi Naisten Kakkosen ottelun 11.5. Virpiniemessä. Vastustajana oli sarjanousija Kokkola F‑10. Peli alkoi tasaisissa merkeissä, mutta kärsivällisyys ja vahva pallonhallinta tuottivat lopulta tulosta 31. peliminuutilla, kun Essi Huttunen siirsi kotijoukkueen 1–0 johtoon komealla kaukolaukauksella yläkulmaan. Keltavihreät jatkoivat hyvää peliään ja ottelun 40. minuutin kohdalla Anni Sorakangas tuplasi HauPan johdon.
Rantapohja onnittelee uusia ylioppilaita. Aarinen Miska, Alakärppä Adalmina, Alapuranen Markus, Alavaikko Isella, Annanperä Jenna, Aula Ville, Autio Minea, Eshakova Ekaterina,…
Ari Alatossava, 59, valittiin Oulun kaupunginjohtajaksi huhtikuun lopussa. Kuusamosta lähtöisin oleva Alatossava on työskennellyt Oulun konsernijohtajana vuodesta 2022 saakka, ja hän oli vt. kaupunginjohtaja viime joulukuusta. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Iin kunnanjohtajana.
Haukiputaan seurakunnan kirkkoherraehdokkaat Salla Autere ja Lauri Kujala vastasivat kysymyksiin vaalipaneelissa lähes salintäyteiselle yleisölle Haukiputaan seurakuntakeskuksessa viime viikolla. Yleisö halusi…
OK Aurinkovoima Oy, johon kuuluu muun muassa Haukiputaan Sähköosuuskunta, haki suunnittelutarveratkaisua Haukiputaan Suokkosentielle rakentaakseen alueelle Kurkelan aurinkovoimalapuiston.
Ulla-Maija Lahdenperä Iistä kuoli 22.4. Hän oli 80-vuotias.
Yli 500 voimistelijaa ja valmentajaa eri puolilta Suomea kokoontui Kello Cupiin 27.4. Kellon Työväen Urheilijoiden järjestämiin joukkuevoimistelun kilpailuihin. Kellon TU.n kaikilta 14 kilpailuihin osallistuneelta joukkueelta nähtiin laadukasta voimistelua. Kisasuoritusten lisäksi mukana oli myös nuorempien voimistelijoiden esityksiä, näin he saivat hyvää kokemusta esiintymisestä yleisön edessä.