Vauvoja
Kirsi ja Johannes Havana Oulusta saivat 30.6. esikoiseksi tytön, jonka mitat olivat 3 620 grammaa ja 48 senttiä.
Lue lisääKirsi ja Johannes Havana Oulusta saivat 30.6. esikoiseksi tytön, jonka mitat olivat 3 620 grammaa ja 48 senttiä.
Lue lisääHaukiputaan Heiton mestaripainija Einari Suutari täytti 70 vuotta heinäkuun 29.päivänä. Muhoksen Voiton maailmanmestari Tapio Sipilä kutsui Eikan painikaverit ja ystävät Oulun torille syntymäpäiväkaffeelle. Suomen Painiveteraanikerhon varapuheenjohtajana hän esitti päivänsankarille kerhon lämpimät onnittelut.
Lue lisääPitkän ajan keskiarvoon nähden lämpimintä oli heinäkuussa Lapissa ja idässä. Kahdella havaintoasemalla rikottiin asemakohtaiset kuukausisade-ennätykset. Maasalamoita oli tavanomaista vähemmän.
Lue lisääOnko olemassa parempaa tunnetta kuin uuden kirjan aloittaminen, muutaman sivun lukeminen ja ymmärtäminen, ettei kirjaa voi laskea käsistään ennen viimeistä sivua? Kun kirja on niin hyvä, että se tempaisee mukaansa eikä päästä irti vielä päivienkään päästä, kun viimeinen sivu on jo käännetty ja takakannen sisäpintaa tuijotettu tyhjä tunne sisällä.
Lue lisääRantapohjasta 14.8.1973: Sota-ajan jälkeen alettiin pitää iltamia. Siihen aikaan oli Metsäkukkia ‑valssi tapetilla. Tällöin vieressäni istunut mies sanoi: “Soittaisivat kunnon marssin eikä mitään luuansitteitä.” M.H.Haukipudas
Sähkön hinnan nousu ja nykymaailman tilanne ovat vaikuttaneet myös polttopuiden menekkiin ja jonoja kertyy väistämättä, kun talojen lämmityskustannuksia hilataan alaspäin.…..
Lotto: 4, 8, 25, 28, 29, 31, 38. Lisänumero: 21. Plusnumero: 2. Voitonjako: 7 oikein – kpl, 6+1 oikein 3…
Kesän heinätyöt on tehty myös Juha Lindholmin osalta. Lindholm kertoi, että heinien seipäälle nosto alkaa olemaan historiaa, eikä Haukiputaan alueella niin juurikaan enää tehdä.
Perussuomalaisten Oulun vaalipiirin piirijärjestöt, Perussuomalaisten Kainuun piiri ry ja Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piiri ry, ovat valinneet eduskuntavaaliehdokkaita tuleviin eduskuntavaaleihin 2023. Puoluehallitus tekee lopullisen hyväksynnän ehdokaslistasta.
Maire Maria Kamula Iistä kuoli 22.7. Hän oli 75-vuotias.
Scott Derrickson kuuluu James Wanin (Conjuring-sarja) ohella niihin nykypäivän elokuvaohjaajiin, jotka tuntuvat parhaiten olevan perillä siitä, mikä suurta yleisöä pelottaa. Derricksonin elokuva Sinister (2012) nimettiin vuoden 2020 brittitutkimuksessa jopa maailman pelottavimmaksi elokuvaksi.
Haukiputaalainen matkatoimisto Matkamajakka on aloittanut yhteistyön Hanna Maaria Ikosen ja Riikka Vuotin kanssa. He ovat yhdessä suunnitelleet täysin uudenlaista konseptia matkailun saralle. Yhteistyötä on punnittu jo pitkään. Ensimmäinen suunniteltu matka peruuntui koronan vuoksi, mutta nyt yhteistyökumppaneilla on täysi tohina päällä, jotta seuraava matka toteutuu.
Rantapohjasta 26.7.1973: Pikku Juha asui kaukana kirkonkylästä, missä pääsi käymään vain harvoin. Kerran kun hän pääsi isän kanssa kirkkoon ja pappilaan, huomasi poika seinällä enkelin kuvan ja sanoi: “Kato iti, metto!” A.K.Arkala
Savonlinnan oopperajuhlille suuntautuneen Rantapohjan lukijamatkan suurimman jännityksen aiheen muodosti sää, jonka ennusteiden perusteella piti sisältää rajuja ukkosia ja vesisateita etenkin juuri lauantaina, jolloin ryhmän oli tarkoitus suunnata sekä laivaristeilylle että illan oopperaan.
Halosenniemen Koljun majalta kantautui iloisia lasten ääniä ja kiljahduksia kun kauan odotettu Lasten Kesätapahtuma toteutui 14.7. Koljun majan viihtyisä pihapiiri tarjosi erinomaisen ympäristön monipuoliseen touhuamiseen.