Poisnukkuneet ja maanpoveen saatetut
Iida Annikki Mielikäinen Haukiputaalta kuoli 7.3. Hän oli 91-vuotias.
Lue lisääIida Annikki Mielikäinen Haukiputaalta kuoli 7.3. Hän oli 91-vuotias.
Lue lisääHaukiputaan Optiikka ja Silmälääkärikeskuksella on pitkät perinteet Haukiputaan kylällä ja tänä vuonna yritys täyttää 35 vuotta. Liike on sijainnut alusta, eli vuodesta 1988 saakka samassa paikassa Kirkkotiellä. Yrityksessä puhaltaa nyt uudistusten tuulet, sillä yrityksen perustajiin kuulunut Esko Vatjus on jäänyt eläkkeelle ja hänen osakkeensa on ostanut Johanna Räihä. Yksin Johannan ei tarvitse pärjätä, sillä yhtiökumppani Riku Vatjuksella tulee tänä vuonna kaksikymmentä vuotta täyteen yrityksessä.
Lue lisääOpetushallitus on julkaissut lukioiden ja ammatillisen koulutuksen yhteishaun tulokset tältä keväältä. Oulun lukioihin haki 1716 ensisijaista hakijaa. Aloituspaikkoja on 1719. Oulun päivälukioista eniten hakijoita on uuteen Raksilan lukioon.
Lue lisääTyöttömyys kääntyi Pohjois-Pohjanmaalla kasvuun syksyllä 2022 ja työttömien määrä on jatkanut kasvua alkuvuodesta 2023. Pohjois-Pohjanmaalla oli helmikuun lopussa 20 700 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 500 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten. Lomautettujen määrä on edelleen korkea (2 300), mikä johtuu sekä hei- kentyneestä taloustilanteesta sekä talvikauden vähentyneestä työntekijätarpeesta. Avoimien työpaikkojen tarjonnassa on nähtävissä edelleen pudotusta aiempaan koko maakunnan alueella.
Lue lisääOulun omakotitonttien kevään lisähaku alkaa maanantaina 27.3. kello 8 ja päättyy keskiviikkona 29.3. elklo 16. Haettavana on 10 omakotitonttia, jotka voi vuokrata tai ostaa. Yksi tonteista sijaitsee Haukiputaan Niittyholmassa, yksi Kellon Letonrannassa, kolme Korvenkylässä, Yksi Vesalanmäellä, kolme Ritaharjussa, ja yksi Jääkärinkankaalla.
Varhaiskasvatuksen Opettajien Liiton perinteistä Valtakunnallista varhaiskasvatuspäivää vietettiin 16.3. Tänä vuonna teemana oli ”Varhaiskasvatuksesta vahvat juuret tulevaisuuteen”.
Varhaiskasvatuspäivään liittyen oululaisia päiväkoteja haastettiin kutsumaan päättäjiä käymään. Me saimme Päiväkoti Jatulin Tarhaan vierailulle Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Juha Hännisen. Hän aloitti vierailunsa tutustumalla Vihreän Kammarin 4–5‑vuotiaisiin lapsiin ja heidän toimintaansa. Lapsilla oli aiheena toiveruokaäänestys, joten he pääsivät näyttämään mallia, kuinka demokraattinen äänestäminen toimii päiväkotikonteksissa.
Torpanmäellä moottorikelkkansa huippunopeuteen kiihdyttivät lajin pioneerien lisäksi tänä vuonna myös juniorit. Tapahtuman järjestäjä Haukiputaan Moottorikelkkailijat ry on perustettu jo vuonna 1990 ja toimintaa on ollut ajan saatossa enemmän ja vähemmän. Aktiivisena kelkkailijat ovat kuitenkin olleet koko ajan ja tämä vuoden kiihdytyskisoihin osallistui kelkkailijoita ennätysmäärä. Osallistujia oli 66 ja lähtöjä ajettiin 106.
Viime sunnuntaina Haukiputaan Heiton järjestämät juhlauinnit keräsi melkein 300 uimaria yhteen yhdestätoista eri seurasta. Kisat menivät seuran toiminnanjohtaja Hannu Saikanmäen mukaan todella hyvin ja moni seuran uimari alitti aikarajoja ja ui omia ennätyksiä.
Haukiputaan Veikkojen perinteiset Virpiniemen Talvikisat hiihdettiin sunnuntaina 19.3. Talvikisoihin oli ilmoittautunut melkein 140 eri ikäistä hiihtäjää. Kotiladullaan hiihti myös Riitta-Liisa Roponen naisten yleisessä sarjassa viiden kilometrin matkalla komeaan voittoon melkein minuutin erolla toisena tulleeseen Haukiputaan Veikkojen Maria Harjuun.
Haukiputaalta pääsee Kiiminkiin moottorikelkalla vain Kiiminkijokea pitkin, eikä asiaan ole tulossa muutosta näillä näkymin lähitulevaisuudessa. Haukiputaan Moottorikelkkailijat ry:n hallituksessa oleva Janne Hannus sanoo, että Haukipudas-Kiiminki reitille olisi kuitenkin kysyntää ja oikea virallinen reitti lisäisi liikenneturvallisuutta ja yhteyksiä muihin alueen reitteihin. Oulun seudun ympäristötoimi ‑liikelaitoksen johtokunta on vääntänyt Kiiminki–Ouluzone ja Mäkikangas–Ylikiiminki välin kelkkareiteistä jo yli kaksi vuotta.
Länsituulen koulussa on ollut kestävän kehityksen tiimi jo monta vuotta, kunnes vuonna 2021 perustettiin Vihreä Lippu –toiminnan mukainen ympäristöraati. Ympäristöraatiin kuuluu kolme opettajaa ja yhtenäiskoulun oppilaita 3.–9. luokilta, joista vain me kirjoittajat olemme yläkoululaisia. Kokoonnumme kerran viikossa, yleensä maanantaisin välitunneilla.
Eduskuntavaalien ehdokkaista vasta 26 prosenttia on Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV:n mukaan kertonut vaalikampanjansa suuruudesta ja rahoituksen lähteistä. Ahkerimpia ennakkoilmoitusten tekijöitä eduskuntapuolueista ovat olleet Vasemmistoliiton ehdokkaat. Vaalipiireittäin eniten ilmoituksia puolestaan on tehty Hämeessä. Liberaalipuolueen ja Piraattipuolueen kaikki ehdokkaat ovat jo tehneet ennakkoilmoituksen vaalirahoituksestaan.
Vuodesta 1907 lähtien Suomen vammaisille ja sairaille apua tuonut Pieni ele ‑vaalikeräys on eduskuntavaalien aikana äänestyspaikoilla. Lahjoitusten avulla saadaan järjestettyä esimerkiksi vertaistukea tai kuntoutusta. Pienituloisille ja sairaille piristävät tapahtumat ovat tärkeitä.
Rantapohjasta 4.4.1974: Jussi kertoi äidilleen nähneensä ihmeellistä unta. – Mahdatkohan tietää, mitä uni oikein on? kysyi äiti. – Tiedänhän minä. Se on televisio, jota voi katsella nukkuessa, sanoi Jussi. H.H. Oulu
Haukiputaan A‑Kilta saattoi jatkaa kuntouttavan työtoiminnan järjestämistä jälleen helmikuussa alkuvuoden puolentoista kuukauden tauon jälkeen. Paussia tuli, kun toiminta siirtyi sote-uudistuksen myötä vuodenvaihteessa kunnilta hyvinvointialueille ja toiminnot kilpailutettiin palvelun tarjoajien kanssa uudestaan.
– Onneksi tarjouksemme hyväksyttiin ja pääsimme jatkamaan toimintaa täällä Simppulanharjuntiellä, iloitsee Haukiputaan A‑killan sihteeri ja rahastonhoitaja Birgit Tyykiluoto.
Tauko oli huono asia monelle osallistujalle, kun työtoiminta oli keskeytyksissä ja arjen säännölliset rutiinit ja sosiaaliset kontaktit katkesivat.
– Kampanjointi on sujunut todella hyvin, ja ihmisten kohtaaminen ja heidän kanssaan keskustelu on mielestäni ihan parasta, Meriläinen hymyilee.