Iin kir­kon ark­ki­teh­ti Gus­taf Strand­berg oli enti­nen huippu-urheilija

Pert­tu­lin­py­hän vas­tai­se­na aamu­yö­nä vuon­na 1942 nousi Iin edus­tal­ta merel­tä kova uko­nil­ma. Kel­lo vii­den tie­tä­mis­sä, suu­rim­man osan iiläi­sis­tä vie­lä nuk­kues­sa, sala­ma iski kirk­koon. Liki 250 vuot­ta van­ha Pyhän Lau­ren­tiuk­sin nimiin vihit­ty kirk­ko oli het­kes­sä lie­keis­sä. Ilta­myö­häl­lä oli­vat kir­kos­ta ja kel­lo­ta­pu­lis­ta jäl­jel­lä vain savua­vat rau­niot. Elo­kuun 23. päi­vä 1942 oli Iis­sä surun päi­vä. Kan­sa­lais­ten mur­het­ta lisä­si se, että elet­tiin jat­ko­so­dan aikaa ja lähes vii­koit­tain kirk­ko­her­ra Eino Virk­ku­la sai vie­dä suru­vies­tin rin­ta­mal­la kaa­tu­neen omaisille.

Eteen­päin oli kui­ten­kin kat­sot­ta­va. Kirk­ko­neu­vos­to piti jo sama­na päi­vä­nä kokouk­sen, ja Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen kans­sa ryh­dyt­tiin neu­vot­te­lui­hin lähel­lä ole­van rukous­huo­neen vuo­kraa­mi­ses­ta juma­lan­pal­ve­luk­sia ja mui­ta kir­kol­li­sia tilai­suuk­sia var­ten. Sota-ajan takia ei vuo­kra-ajan pituu­des­ta osat­tu arvioi­da mitään eikä uuden kir­kon rahoi­tuk­ses­ta ollut luon­nol­li­ses­ti tie­toa­kaan. Uuden kir­kon raken­ta­mis­ta var­ten perus­tet­tiin rahas­to välittömästi.

Sodan päät­ty­mi­sen jäl­keen vuon­na 1948 oli­vat uuden kir­kon suun­nit­te­lu ja rahoi­tus niin pit­käl­lä, että kirk­ko­val­tuus­to hyväk­syi pii­rus­tuk­set. Nel­jäs­tä tar­jouk­ses­ta valit­tiin raken­nusu­ra­kan teki­jäk­si raken­nus­lii­ke S. Val­jus. Työt aloi­tet­tiin kevääl­lä 1949 ja seu­raa­va­na kesä­nä voi­tiin viet­tää uuden kivi­kir­kon vih­kiäi­siä. Uusi kirk­ko oli suun­ni­tel­tu van­haa kun­nioit­taen. Se on kor­kea­kat­toi­nen ja pala­nut­ta kirk­koa pel­kis­te­tym­pi sisä­rat­kai­suil­taan. Kel­lo­ta­pu­li teh­tiin eril­leen. Iso­ko­koi­sen alt­ta­ri­tau­lun maa­la­si tun­net­tu poh­ja­lai­nen tai­tei­li­ja Eero Neli­mark­ka.

Kir­kon lopul­li­sik­si kus­tan­nuk­sik­si tuli 26 mil­joo­naa mark­kaa, jos­ta 18,5 mil­joo­naa mark­kaa saa­tiin avus­tuk­si­na ja lah­joi­tuk­si­na. Suu­rin yksit­täi­nen lah­joi­tus, lähes 10 mil­joo­naa mark­kaa, tuli Ame­ri­kan lute­ri­lai­sil­ta kir­koil­ta. Loput urak­ka­sum­mas­ta mak­set­tiin seu­ra­kun­nan met­sän­myyn­nil­lä ja lainanotolla.

Iin seu­ra­kun­nas­ta otet­tiin jo vuon­na 1943 yhteyt­tä Oulun lää­ni­nark­ki­teh­ti Gus­taf Strand­ber­giin uuden kir­kon pii­rus­tus­ten teke­mi­sek­si. Strand­ber­gin valin­taan pää­dyt­tiin sik­si, että hän oli suun­ni­tel­lut pala­neen kir­kon remon­tin vuon­na 1936. Myö­hem­min suun­nit­te­lu­työ­hön tuli mukaan Gus­taf Strand­ber­gin työ­to­ve­ri ja yhtiö­kump­pa­ni Aar­ne Hytö­nen. Strand­berg oli näin olleen var­sin sopi­va asian­tun­ti­ja Iin uuden kir­kon suunnittelijaksi.

Knut Gus­taf Strand­berg syn­tyi 11.11. 1898 Pie­ta­ris­sa ja kuo­li 7.11. 1953 Hel­sin­gis­sä. Hän val­mis­tui ark­ki­teh­dik­si vuon­na 1926 Tek­nil­li­ses­tä Kor­kea­kou­lus­ta. Strand­berg oli aloit­ta­nut työt Hel­sin­gin kau­pun­gin raken­nus­tar­kas­tus­toi­mis­tos­sa jo opis­ke­luai­ka­naan 1924 ja jat­koi samas­sa työ­pai­kas­sa vuo­teen 1928 asti. Strand­berg nimi­tet­tiin seu­raa­va­na vuon­na yli­mää­räi­sek­si ark­ki­teh­dik­si Yleis­ten raken­nus­ten yli­hal­li­tuk­seen. Vai­kut­taa sil­tä, että hän oli ete­vä ja arvos­tet­tu ark­ki­teh­ti. Hel­sin­gis­sä olles­saan Gus­taf Strand­berg ehti suun­ni­tel­la muu­ta­man asuinkerrostalon.

Gus­taf Strand­berg toi­mi vir­kaa­te­ke­vä­nä lää­ni­nark­ki­teh­ti­na Kuo­pios­sa vuo­des­ta 1930 ja Oulus­sa vuo­des­ta 1932. Oulun var­si­nai­sek­si lää­ni­nark­ki­teh­dik­si hänet nimi­tet­tiin vuon­na 1937. Oulun aika on Strand­ber­gin tuot­te­liain­ta aikaa. Moni Oulun kes­kus­tan 1930-luvun funk­tio­na­lis­mia edus­ta­va raken­nus on Strand­ber­gin käsia­laa. Ennen Oulun raken­nuk­sia Gus­taf Strand­berg suun­nit­te­li Kemin pap­pi­lan, joka val­mis­tui vuon­na 1935. Raken­nus ei ole aikoi­hin toi­mi­nut pap­pi­la­na, vaan se on kun­nos­tet­tu mui­hin seu­ra­kun­nan tar­koi­tuk­siin. Olen vii­me vuo­si­na käy­nyt hie­nos­sa juh­la­ti­las­sa paris­sa muistotilaisuudessa.

Ouluun alkoi 1930-luvun jäl­ki­puo­lis­kol­la koho­ta lää­ni­nark­ki­teh­din suun­nit­te­le­mia raken­nuk­sia mel­ko taa­jaan. Pak­ka­huo­neen­ka­tu 9:ään Tori­ka­dun kul­maan nousi vuon­na 1936 edel­leen­kin lii­ke- ja asuin­ta­lo­na toi­mi­va ker­ros­ta­lo. Vii­me vuo­si­na on Oulus­sa kes­kus­tel­tu Pel­to­laan vuon­na 1937 val­mis­tu­neen Oulun­suun sai­raa­lan yli­lää­kä­rin talon koh­ta­los­ta. Kysei­nen yli­lää­kä­ri oli Kon­rad von Bagh, ”Pak­ki”, kuten hänen nimen­sä tai­pui kan­san suus­sa. Hänen poi­kan­sa oli tun­net­tu elo­ku­va­mies Peter von Bagh. Talo on ollut pit­kään tyh­jil­lään ja kär­si­nyt leh­ti­tie­to­jen mukaan jon­kin ver­ran ilki­val­las­ta. Oulun kau­pun­gil­la on ollut kiin­teis­töl­le myyn­ti­suun­ni­tel­mia. Sama­na vuon­na val­mis­tui Kaup­pu­rien­ka­tu 7:ään asuin- ja lii­ke­ra­ken­nus, joka aikoi­naan toi­mi Oulun Puhe­lin Oy:n toi­mis­to­ra­ken­nuk­se­na. Nykyi­sin sen katu­ta­sol­la on mm. ravin­to­loi­ta patioi­neen ja ylem­mis­sä ker­rok­sis­sa asuntoja.

Vuon­na 1938 val­mis­tui Top­pi­lan seu­ra­ta­lo, joka nyky­ään tun­ne­taan Top­pi­lan lii­kun­ta­ta­lo­na. Oulu­joen poh­jois­puo­li oli Gus­taf Strand­ber­gin koh­tee­na sama­na vuon­na myös Kos­ki­tie 25:ssä, johon koho­si lii­ke- ja asuin­ker­ros­ta­lo. Kemin­tien itä­puo­lel­la on Val­ta­tie 45:ssä hiu­kan ulom­pa­na kadun reu­nas­ta hyvin ympä­ris­tös­tään erot­tu­va neli­ker­rok­si­nen asuin­ta­lo. Vie­lä ennen tal­vi­so­taa val­mis­tui­vat liike/asuinkerrostalot Alek­san­te­rin­ka­dul­le ja Rau­ta­tien­ka­dun ja Lin­nan­ka­dun kul­maan. Väli­rau­han aikaan kesäl­lä 1940 nousi rau­ta­tie­a­se­maa vas­ta­pää­tä ker­ros­ta­lo, jos­sa toi­mi alun­pe­rin Hotel­li Oulas. Sotien jäl­kei­sis­tä Gus­taf Strand­ber­gin Ouluun suun­nit­te­le­mis­ta raken­nuk­sis­ta lie­nee tun­ne­tuin Svens­ka Pri­vats­ko­lan i Uleå­bor­gin van­hem­man osan raken­nus, joka val­mis­tui vuon­na 1946. Vie­lä vuon­na 1948 raken­net­tiin Lin­nan­ka­dun ja Uuden­ka­dun kul­maan liike/asuintalo. Vuo­den 1949 kesäl­lä Strand­berg nimi­tet­tiin lää­ni­nark­ki­teh­dik­si Helsinkiin.

Gus­taf Strand­berg oli lah­ja­kas urhei­li­ja. Ruot­sin­kie­li­se­nä hänen seu­ran­sa oli luon­nol­li­ses­ti Hel­sing­fors IFK. HIFK:lla oli 1920-luvun alku­puo­lel­la erit­täin taso­kas ja nime­käs ”ylei­sur­hei­lu­tal­li” joh­to­täh­te­nä moni­puo­li­nen Erik Wilen. Seu­ra voit­ti ylei­sur­hei­lun Kale­van mal­jan mon­ta vuot­ta peräk­käin. Gus­taf Strand­ber­gin nimi esiin­tyy ensi ker­taa Suo­men ruot­sin­kie­li­sen urhei­lu­lii­ton SFI:n mes­ta­ruus­ki­sois­sa Vaa­sas­sa vuon­na 1921, jol­loin hän voit­ti 10-otte­lun ja nap­pa­si prons­sin yhden ja kah­den­kä­den kei­hään­hei­tos­sa. Hän uusi 10-otte­lun mes­ta­ruu­ten­sa seu­raa­va­na vuon­na, min­kä lisäk­si kul­taa tuli molem­mis­sa kei­hään­hei­tois­sa ja prons­sit 110 m:n ja 400 m:n aidoissa.

Vuo­si 1923 oli tulok­sel­li­ses­ti Gus­taf Strand­ber­gin paras. Mat­ti Han­nus kir­joit­taa Ylei­sur­hei­lun tuhat täh­teä teok­ses­sa: ”Uljas­var­ta­loi­nen tule­va ark­ki­teh­ti ‘Klamp­pi’ Gus­taf Strand­berg otte­li Göte­bor­gin kisois­sa 1923 ees­ti­läi­sen ME-mie­hen Alek­sandr Kulm­pe­ren kan­noil­la SE-pis­teet 7228 (nyky­tau­luk­ko 6304, Kulm­pe­ren pis­teet 6270)”. Kulm­pe­re otte­li prons­sia seu­raa­van vuo­den Parii­sin olym­pia­lai­sis­sa. Gus­taf Strand­berg oli SFI:n mes­ta­ruus­ki­sois­sa var­si­nai­nen mita­li­roh­mu. Kul­taa tuli jäl­leen 10-otte­lus­sa. Ura­koin­tia hel­pot­ti se, että otte­lu­mes­ta­ruuk­sis­ta kil­pail­tiin eri tapah­tu­mas­sa kuin laji­koh­tai­sis­ta. Tämä selit­tää sen, että Strand­berg sai kul­taa 400 m:n aidois­sa ja kei­hääs­sä sekä hopeat 110 m:n aidois­sa ja seipäässä.

Gus­taf Strand­ber­gin urhei­lu-ura oli lyhyt, sil­lä SFI:n mes­ta­ruus­kil­pai­lu­jen tulos­luet­te­lois­sa hänen nimen­sä näkyy enää vuon­na 1924 mes­ta­ri­na 10-otte­lus­sa ja seu­raa­va­na vuon­na saman lajin ja kei­hään hopea­mi­ta­lis­ti­na. Työt ja opis­ke­lu­jen vii­meis­te­ly sai­vat jät­tä­mään urheilemisen.

Gus­taf Strand­berg kil­pai­li Kale­van kisois­sa junio­ri­na jo vuon­na 1917, jol­loin hän oli vii­des 110 m:n aidois­sa ja kar­siu­tui alue­ris­sä pit­kis­sä aidois­sa. Vuon­na 1921 ja 1922 hän otti hopea­mi­ta­lin 5‑ottelussa kir­kas­taen metal­lin kul­lak­si huip­pu­vuo­te­naan 1923. Vii­siot­te­lu oli ylei­sur­hei­lun olym­piaoh­jel­mass­sa vain vuo­si­na 1920 ja 1924. Molem­mis­sa kisois­sa kul­taa voit­ti mik­ke­li­läi­nen Eero Leh­to­nen, joka ei väli­vuo­si­na juu­ri kil­pail­lut. Gus­taf Strand­ber­gin 10-otte­lun mes­ta­ruus Kale­van kisois­sa tuli vuon­na 1922 ja hope­aa edel­li­se­nä ja seu­raa­va­na vuon­na. Otte­lu­jen ohel­la hän sai hopea­mi­ta­lin 110 m:n aidois­sa vuon­na 1922 seu­ra­to­ve­rin­sa Erik Wile­nin jälkeen.

Mat­ti Han­nus mai­nit­see Strand­ber­gin olleen tasai­nen otte­li­ja ilman heik­kouk­sia. Tätä kuvaa­vat ennä­tyk­set: 200 m 23,7, 400 m 53,0, 110 m aj. 16,0, 400 m aj. 58,4, sei­väs 330, pituus 681, kei­häs 58,77. Oli­si ollut kiin­toi­saa näh­dä Gus­taf Strand­ber­gin panos­ta­mi­nen urhei­luun vie­lä vuo­teen 1924. Ei oli­si ollut mah­do­ton­ta, ettei­kö hän oli­si ollut mita­lis­ti 10-otte­lus­sa tai var­sin­kin 5‑ottelussa. Parii­sin Colom­be­sin sta­dio­nil­la Gus­taf Strand­berg kil­pai­li vuon­na 1922 Rans­ka-Suo­mi maa­ot­te­lus­sa, jos­sa hän oli 400 m:n aidois­sa kol­mas ja 110 m:n aidois­sa neljäs.

Vii­me aikoi­na kes­kus­te­lut­ta­nee­seen Iin kirk­ko­ran­nan raken­nus­kan­taan liit­tyy eri­koi­nen yhteen­sat­tu­ma. Iin kir­kon suun­nit­te­li­ja on 10-otte­lun ja 5‑ottelun suo­men­mes­ta­ri Gus­taf Strand­berg ja v. 1952 val­mis­tu­neen Iin kun­nan­vi­ras­ton suun­nit­te­li iiläi­nen insi­nöö­ri Heik­ki Häy­ry­nen, joka saa­vut­ti kak­kos­si­jan pii­rien­vä­li­sen SM-jouk­kue­vii­siot­te­lun hen­ki­lö­koh­tai­ses­sa kil­pai­lus­sa Lapinlahdella.

Yhteis­tä molem­mil­le on vie­lä se, että 400 m:n aidat oli kum­mal­la­kin vah­va laji. Häy­ry­sen lähes 30 vuot­ta nuo­rem­pi ennä­tys 57,8 oli hie­man parem­pi kuin Strand­ber­gin 58,4.

Läh­teet: Elo Kyös­ti ym., Iin seu­ra­kun­nan his­to­ria; Han­nus Mat­ti, Sisu­pus­se­ja ja san­ka­rei­ta. Poh­jois­poh­ja­lai­sen ylei­sur­hei­lun his­to­ria; Han­nus Mat­ti, Ylei­sur­hei­lun tuhat täh­teä; Han­nus Mat­ti, Lai­ti­nen, Esa, & Mar­tis­kai­nen, Sep­po, Kale­van kisat Kale­van mal­ja — Vuo­si­sa­ta ylei­sur­hei­lun Suo­men mes­ta­ruuk­sia; SFI:n ylei­sur­hei­lu­mes­ta­ruus­ki­so­jen his­to­ria; Sil­van­der Carl-Erik, Svens­ka Pri­vats­ko­lan i Uleå­borg 1859–1999; Tilas­to­pa­ja; Wikipedia/Gustaf Strandberg