Yli­kii­min­ki­läis­tä ter­vaa pur­jeh­tii kuu­na­ril­la Tanskaan

Tans­ka­lai­nen van­ha pur­je­lai­va Bona­vis­ta saa­pui Ouluun 14. elo­kuu­ta ja on ollut ylei­sön näh­tä­vil­lä Top­pi­lan­sal­mes­sa liit­tyen Oulun kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki­vuo­teen. Alus on raken­net­tu vuon­na 1914 ja se on kak­si­mas­toi­nen kuu­na­ri. Aikoi­naan se kul­jet­ti esi­mer­kik­si kui­vat­tua turs­kaa Kana­das­ta Väli­me­rel­le. Nyt se on Tans­kan Kan­sal­lis­museon omis­ta­ma museoalus.

Bona­vis­ta sei­la­si Ouluun Tans­kas­ta Ruot­sin kaut­ta. Lai­val­la on osin vaih­tu­va mie­his­tö, niin­pä kyy­dis­sä oli nyt Eras­mus-ohjel­man kaut­ta mukaan tul­lei­ta ruot­sa­lai­sia nuo­ria, jot­ka piti kul­jet­taa kotiin.

– Ihan hie­noa, että saam­me aina välil­lä vapaa­eh­toi­sia mukaan, ker­too Tans­kan Kan­sal­lis­museon meri­his­to­ri­aan eri­kois­tu­nut asian­tun­ti­ja Asger Nør­lund Chris­ten­sen.

– Nor­maa­lis­ti meil­lä on lai­val­la aina­kin kap­tee­ni, perä­mies ja meri­mies. Kes­kuk­ses­sam­me Holbæk Den­mar­kis­sa mei­tä on yhteen­sä kol­me navi­gaat­to­ria, kak­si meri­mies­tä, lai­van­ra­ken­ta­ja ja minä, his­to­rioit­si­ja. Nuor­ten takia teim­me mat­kaa nyt kaik­ki­aan kol­me viik­koa, mut­ta takai­sin menem­me suo­rem­paa reit­tiä kah­des­sa vii­kos­sa, Nør­lund Chris­ten­sen kertoo.

Oulus­sa lai­va on ollut avoin­na ylei­söl­le Top­pi­lan Möli­jäl­lä. Kiin­nos­tu­nut­ta väkeä on riit­tä­nyt jonok­si asti.

– Olem­me olleet aika työl­lis­tet­ty­jä tämän kans­sa, mut­ta se on ollut todel­la fan­tas­tis­ta ja teh­nyt mei­dät onnel­li­sik­si. Iltai­sin kap­tee­ni Sebas­tian ja minä olem­me tutus­tu­neet tähän Poh­jo­lan Venet­si­aan sou­tu­ve­neel­lä. Olem­me käy­neet toril­la mais­te­le­mas­sa muik­ku­ja, jot­ka ovat kyl­lä ihan paras­ta! Lisäk­si olem­me käy­neet kat­so­mas­sa tai­de­näyt­te­lyi­tä ja Huu­ta­jat-kuo­ron esi­tys­tä. Se oli kyl­lä outoa puu­haa! Olem­me todel­la naut­ti­neet olos­tam­me tääl­lä, ja vie­lä haluai­sin käy­dä Turkansaaressa.

Yksi Bona­vis­tan meri­mat­kan tär­keim­piä puu­hia on ollut ter­van osta­mi­nen. Puu­ra­ken­tei­sen pur­jea­luk­sen kipeäs­ti tar­vit­se­ma aine on ollut kiven alla, mut­ta nyt sitä onnis­tut­tiin saa­maan Bona­vis­tan ruu­maan ihan tynnyrikaupalla.

– Löy­sim­me yhtey­den Yli­kii­min­gin ter­van­polt­ta­jiin Oulun kau­pun­gin kaut­ta. Halusim­me ostaa aitoa suo­ma­lais­ta hau­ta­ter­vaa mukaam­me. Tar­vit­sem­me sitä lai­voi­him­me. Käsit­te­lem­me sil­lä pait­si puu­osia, myös köy­siä ja kan­kai­ta, kuten huo­maat­te esi­mer­kik­si mas­ton juu­ren kan­kai­ses­ta suo­juk­ses­ta eli mas­to­man­se­tis­ta. Ter­va suo­jaa nii­tä pait­si kas­tu­mi­sel­ta, myös mädän­ty­mi­sel­tä. Sen lisäk­si, että hoi­dam­me kol­mea van­haa alus­tam­me täl­lä, myym­me sitä myös tans­ka­lai­sel­le Vii­kin­ki­museol­le. Siel­lä sil­lä käsi­tel­lään van­ho­jen vii­kin­kia­lus­ten jäljitelmiä.

Nør­lund Chris­ten­sen työs­ken­te­lee meren­ku­lun his­to­rian asian­tun­ti­ja­na ja on siis hyvin kiin­nos­tu­nut kai­kes­ta van­has­ta lai­voi­hin liittyvästä.

– Pyrim­me säi­lyt­tä­mään ja tut­ki­maan van­ho­ja meren­ku­lun työ­vä­li­nei­tä ja –tapo­ja. Haluam­me myös oppia säi­lyt­tä­mään ja raken­ta­maan van­ho­ja lai­va­ra­ken­tei­ta, joten luon­nol­li­ses­ti olem­me kiin­nos­tu­nei­ta myös tervasta!

Nør­lund Chris­ten­sen ihas­te­lee suo­ma­lais­ten sin­nik­kyyt­tä. Ter­vaa ei tuo­te­ta pika­vauh­dil­la. Pro­ses­si alkaa pui­den koloa­mi­ses­ta ja jat­kuu vii­ti­sen vuot­ta, ennen kuin ensim­mäi­nen ter­va­pi­sa­ra lorah­taa esil­le tervahaudasta.

– Ymmär­sin, että ter­van täy­tyy myös seis­tä aikan­sa, ennen kuin sen voi ottaa käyt­töön, Nør­lund Chris­ten­sen sanoo.

Ter­va­mes­ta­ri Erk­ki Pöys­kö nyö­kyt­te­lee vie­res­sä, mut­ta ker­too, että Bona­vis­tal­le myy­ty ter­va on käyt­tö­val­mis­ta. Pol­ton alku­vai­hees­sa tule­va ohuem­pi ter­va ja lop­pu­vai­heen pak­sum­pi nes­te on kei­tet­ty yhteen ja samal­la vesi on höy­rys­ty­nyt pois. Tulok­se­na saa­tu ter­va on tasalaatuista.

– Tämän kesän Ter­vas­tii­man hau­ta oli noin puo­li­tois­ta ker­taa isom­pi kuin aikai­sem­mat juu­ri tämän tilauk­sen vuok­si. Onnek­si saim­me mukaan myös van­ho­ja ter­vas­kan­to­ja. Toki tark­kaa ter­van mää­rää emme tien­neet pol­ton alku­vai­hees­sa. Lopul­ta saim­me hau­das­ta 360 lit­raa ter­vaa, jos­ta suu­rin osa tuli tän­ne Bona­vis­tal­le, mut­ta osa meni esi­mer­kik­si Käsi­var­ren Lap­piin. Tuo­te on kyl­lä sel­lai­nen, että se ei jää varas­toon sei­so­maan vaan se vie­dään käsis­tä, Pöys­kö kertoo.

Nørd­lund Chris­ten­sen ker­too halua­van­sa elvyt­tää his­to­rial­li­set ter­va­kaup­pa­suh­teet Tans­kan ja Suo­men välil­lä. Tans­kan museois­sa ja his­to­rial­li­sil­la puu­aluk­sil­la oli­si edel­leen tar­vet­ta ter­val­le, jota mie­luus­ti ostet­tai­siin, jos sitä oli­si jos­sa­kin kaupan.

– Itse ter­va on hyvin van­ha kek­sin­tö, jota jo nean­der­ta­li­nih­mi­set käyt­ti­vät lii­ma­na. Myös vii­kin­kia­jal­la pol­tet­tiin ter­vaa jopa kau­pan­käyn­tiä var­ten. 1600-luvul­ta alkaen suo­ma­lais­ten ja ruot­sa­lais­ten tuot­ta­mas­ta ja myy­mäs­tä ter­vas­ta tuli pur­jea­lus­ten vält­tä­mät­tä tar­vit­se­ma hyö­dy­ke. Kau­pan­käyn­ti lop­pui vas­ta 1920-luvul­la, kun terä­sa­luk­set val­ta­si­vat alan, Nørd­lund Chris­ten­sen ker­too ter­van historiasta.

Oulun koh­dal­la kyse ei ole­kaan mis­tään pik­kua­sias­ta, vaan kau­pun­gin his­to­rian, kas­vun ja kehi­tyk­sen mah­dol­lis­ta­nees­ta tuot­tees­ta, joka nos­ti koko maa­kun­nan hyvinvointia.