Uole­vi Myl­ly­sel­kä muis­te­lee aikaan­sa Oulu­joen vesivoimatyömailla

Vesi­voi­man kult­tuu­ri­pe­rin­tö ‑han­ke on kerän­nyt vuo­si­na 2020–2021 tari­noi­ta jäl­leen­ra­ken­nus­kau­den vesi­voi­ma­ra­ken­ta­mi­seen liit­tyen. Tari­nois­ta on koot­tu Sal­la Mar­ja­kan­kaan toi­mit­ta­ma kir­ja Tari­noi­ta Oulu­joen vesis­tön voi­ma­lai­tos­ky­lis­tä ja ran­ta­tör­mil­tä, jos­sa muun muas­sa yli­kii­min­ki­läi­nen Uole­vi Myl­ly­sel­kä (s. 1937) ker­too tari­nan­sa sii­tä, miten hän 1950-luvun alus­sa, 13-vuo­ti­aa­na meni kysy­mään töi­tä Pyhä­kos­ken voimalaitokselta.

Nyt, yli 70 vuot­ta myö­hem­min enti­sel­lä Joke­lan kou­lul­la Yli­kii­min­gis­sä asu­va Myl­ly­sel­kä muis­te­lee noi­ta aiko­ja mie­lel­lään. Vuo­sien kulu­mi­nen häm­mäs­tyt­tää miestä.

Aluk­si Myl­ly­sel­kä työs­ken­te­li voi­ma­lai­tok­sel­la lähet­ti­nä ja kul­jet­ti tuol­loin muun muas­sa sano­ma­leh­tiä työ­mies­ten parak­kei­hin sekä piti huo­len, että vie­ras­ma­jan juo­ma­kaa­pit oli­vat täyn­nä. Siel­tä löy­tyi pojal­le kai­ken­lai­sia herk­ku­ja maisteltavaksi.

– Oli muka­vaa, kun sai itse­kin juo­da limo­na­dia juo­ma­kaap­pia täyt­täes­sä, sil­lä tuol­loin tava­rat oli­vat vie­lä kor­til­la sodan jäl­keen, Myl­ly­sel­kä muis­te­lee kirjassa.

Hän kul­jet­ti työn­te­ki­jöi­den tun­ti­lis­to­ja sekä tili­pus­se­ja. Usein hän oli työ­maa­po­lii­sin­kin apu­na eri­lai­sis­sa tehtävissä.

– Olin lähet­ti­nä töis­sä Lep­pi­nie­mes­sä kah­dek­san kuu­kaut­ta eli sen ajan, kun edel­li­nen lähet­ti oli armei­jas­sa. Kul­jin töi­hin koti­pai­kal­ta­ni Muhok­sen Sosol­ta, jos­ta käve­lin ensin nel­jä kilo­met­riä pel­to­jen poik­ki Muhok­sen rau­ta­tie­a­se­mal­le. Ase­mal­ta pää­sin lin­ja-autol­la Leppiniemeen.

Päi­vit­täi­nen työ­ai­ka Myl­ly­se­läl­lä on vii­si tun­tia, jon­ka jäl­keen hän meni jat­ko­kou­luun Muhok­sel­le. Kou­lu lop­pui vas­ta illal­la kah­dek­sal­ta. Työ­nan­ta­jal­leen nuo­ri lähet­ti ei ker­to­nut kou­lus­taan, sil­lä työ­paik­ka oli­si toden­nä­köi­ses­ti sil­loin jää­nyt saa­mat­ta, sil­lä huol­to­pääl­lik­kö Sai­ra­nen piti asiois­sa nuor­ten puolta.

Myl­ly­sel­kä muis­te­lee kir­jas­sa myös eri­lai­sia har­ras­tus­mah­dol­li­suuk­sia, joi­ta Oulu­jo­kiyh­tiö työn­te­ki­jöil­leen tar­jo­si. Oli elo­ku­via ja moni­puo­li­sia lii­kun­ta­mah­dol­li­suuk­sia sekä urhei­lu­kil­pai­lu­ja palkintoineen.

Pyhä­kos­ken voi­ma­lai­tok­sen raken­nus­töis­tä elää edel­leen sit­keä huhu, joka ker­too, että voi­ma­lai­tok­sen raken­teis­sa oli­si työ­mie­hen ruu­mis. Uole­vi Myl­ly­sel­kä ker­too Ran­ta­poh­jal­le, että huhu on peräi­sin sii­tä, kun eräs mies kato­si työmaalta.

– Sii­tä puhut­tiin sit­ten pal­jon jäl­keen­päin, että mies oli­si mah­dol­li­ses­ti pudon­nut sup­pi­loon, jon­ka kaut­ta sement­tiä valet­tiin raken­tei­siin. On tätä kuu­lem­ma rönt­ge­nil­lä­kin sel­vi­tet­ty ja jotain siel­lä näh­ty­kin, mut­ta en minä näis­tä osaa sen parem­min sanoa.

Ensim­mäi­sen kah­dek­san kuu­kau­den työ­ru­pea­man jäl­keen Uole­vi Myl­ly­sel­kä meni voi­ma­lai­tok­sel­le töi­hin Mont­taan noin 16–17-vuotiaana. Tuol­loin hän oli työ­maan ylö­sot­ta­ja­na, eli mer­kit­si pape­ril­le ruk­sil­la maa­kuor­mien mää­rän. Myl­ly­sel­kä muis­te­lee kir­jas­sa myös työ­maal­la sat­tu­nut­ta padon pet­tä­mis­tä, jota koi­tet­tiin pitää salas­sa, mut­ta joku viik­ko­leh­ti oli­si saa­nut vihiä asiasta.

– Huhut ker­to­vat, että Oulu­jo­ki Osa­keyh­tiö oli­si osta­nut sivun pois leh­des­tä, Myl­ly­sel­kä ker­too tarinassaan.

Mon­tan jäl­keen Myl­ly­se­län tie vei Uta­jär­vel­le Uta­sen työ­maal­le, jos­sa hän ensin asui para­keis­sa, kuten 1 500 työ­mies­tä­kin. Myö­hem­min hän pää­si asu­maan jon­kun pai­kal­li­sen luo. Uta­sel­la ylö­sot­ta­ja­na työs­ken­nel­lyt Myl­ly­sel­kä pää­si näke­mään kai­vin­ko­ne Mario­nin työs­sään. Hän myös todis­ti sen uppoa­mis­ta Meri­län kohdalle.

– Mario­nin nos­ta­mi­seen meni kol­me kuu­kaut­ta, ja ympä­röi­vät met­sät tyh­je­ni­vät, kun koneen alle tuo­tiin tuk­ke­ja. Meri­län koh­dal­la on edel­leen pal­jon tuk­ke­ja poh­jas­sa, sil­lä ne jäi­vät sin­ne nos­ta­mi­sen jälkeen.

Uta­sel­ta Myl­ly­se­kä muis­te­lee myös raken­ta­mi­sen yhtey­des­sä teh­ty­jä räjäy­tyk­siä, jot­ka sär­ki­vät pai­kal­lis­ten talois­ta uune­ja, jot­ka Oulu­jo­ki Osa­keyh­tiö sit­ten jou­tui korjaamaan.

Voi­ma­lai­tos­työ­maal­ta toi­sel­le ei Myl­ly­se­län mukaan siir­ryt­ty­kään noin vain, vaan aina piti ottaa lop­pu­ti­li ja hakea sit­ten uuteen paik­kaan uut­ta teh­tä­vää. Uta­sen jäl­keen Uole­vi Myl­ly­sel­kä läh­ti Vuo­tun­gin voi­ma­lai­tok­sel­le Kuusamoon.

– Siel­tä tie­ni vei Pirt­ti­kos­ken voi­ma­lai­tos­työ­maan ja Naan­ta­lin Höy­ry­voi­ma­lan työ­maan kaut­ta Ruot­siin betonitehtaalle.

Työ­rual­laan Myl­ly­sel­kä ete­ni ylö­sot­ta­jas­ta Euroo­pan suu­rim­pien pora­ko­nei­den ras­va­rik­si ja edel­leen porariksi.

– Pyhä­kos­ken voi­ma­lai­tok­sel­la lähet­ti­nä työs­ken­te­ly oli mie­len­kiin­tois­ta hom­maa, eivät­kä tapah­tu­mat läh­de pois muis­tis­ta kos­kaan. Jäl­ki­kä­teen ihmet­te­len, miten pää­sin aina töis­sä­ni aitio­pai­kal­le. Minut lai­tet­tiin sem­moi­siin paik­koi­hin, jois­ta olin joten­kin vas­tuus­sa, Myl­ly­sel­kä päät­tää muis­tel­man­sa kirjassa.

Vesi­voi­man kult­tuu­ri­pe­rin­tö ‑hank­kees­sa (Veku­Va­ku) nos­tet­tiin esiin Oulu­joen vesis­tön ja Luu­la­ja­joen voi­ma­lai­tok­set ja nii­den yhdys­kun­nat kult­tuu­ri­pe­rin­tö­nä ja moni­puo­li­se­na voi­ma­va­ra­na. Rajat ylit­tä­vän yhteis­työn ansios­ta poh­jois­ten jokien voi­ma­lai­tos­ra­ken­ta­mi­sen kult­tuu­ri­pe­rin­tö täs­men­tyy, tulee tun­ne­tuk­si ja vah­vis­taa pai­kal­lis­ten yhtei­sö­jen iden­ti­teet­tiä. Han­ke toteu­tet­tiin vuo­sien 2019 ja 2022 väli­se­nä aika­na. Se päät­tyi syys­kuun 2022 lopussa.

Hank­keen myö­tä syn­ty­nyt Buil­ding an Industrial Iden­ti­ty ‑kuva­teos (toi­mit­ta­ja Samu­li Pait­so­la) jul­kis­tet­tiin loka­kuun puo­li­vä­lis­sä. Tämä teos sekä aiem­min jul­kais­tu Tari­noi­ta Oulu­joen vesis­tön voi­ma­lai­tos­ky­lis­tä ja ran­ta­tör­mil­tä teok­set ovat ladat­ta­vis­sa Poh­jois-Poh­jan­maan lii­ton sivuilta.

Oulu­joen vesis­tö käsit­tää Oulu­joen ja Oulu­jär­ven lisäk­si Hyryn­sal­men ja Sot­ka­mon reit­tien jär­vet ja joet. Vesis­tön var­rel­la sijait­see 16 voi­ma­lai­tos­ta. Voi­ma­lai­tok­set ja nii­hin liit­ty­vät asui­na­lu­eet oli­vat yksi Suo­men tär­keim­mis­tä jäl­leen­ra­ken­nus­kau­den raken­nus­hank­keis­ta. Koko­nai­suus on luo­ki­tel­tu val­ta­kun­nal­li­ses­ti mer­kit­tä­väk­si raken­ne­tuk­si kult­tuu­riym­pä­ris­tök­si (RKY).

Oulu­jo­ki Osa­keyh­tiön suur­han­ke Oulu­joen val­jas­ta­mi­sek­si säh­kön­tuo­tan­toon käyn­nis­tyi Pyhä­kos­kel­ta 1941, jos­sa jat­ko­so­ta hidas­ti työn ete­ne­mis­tä. Oulun kau­pun­gin omis­ta­man Meri­kos­ken voi­ma­lai­tok­sen raken­ta­mi­nen oli aloi­tet­tu jo aiem­min. Jat­ko­so­dan vuok­si Pyhä­kos­ken raken­ta­mi­nen venyi lopul­ta yli kym­me­neen vuo­teen. Oulu­joen suu­rin voi­ma­lai­tos avat­tiin 1951. Nyky­ään Pyhä­kos­ki on tehol­taan Suo­men nel­jän­nek­si suu­rin vesivoimalaitos.

Oulu­joen kult­tuu­ri­his­to­rial­lis­ta mer­ki­tys­tä koros­taa myös maa­il­man­his­to­rial­li­nen tilan­ne, jos­sa Oulu­joen voi­ma­lai­tos­ten sar­ja pää­tet­tiin raken­taa. Asi­aa tule­vas­sa väi­tös­kir­jas­saan käsit­te­le­vä Poh­jois-Poh­jan­maan lii­ton kan­sain­vä­lis­ten asioi­den pääl­lik­kö, jää­li­läi­nen Han­na Hon­ka­mä­ki­lä valot­ti asi­aa tar­kem­min teok­sen julkistamistilaisuudessa.

– Kun toi­nen maa­il­man­so­ta lop­pui, Suo­mi oli tilan­tees­sa, jos­sa hävi­tyn sodan jäl­keen piti pyris­tel­lä irti Sak­sas­ta, eikä halut­tu noja­ta Neu­vos­to­liit­toon ener­gian­tuo­tan­nos­sa, ja koko Euroop­pa oli rau­nioi­na, eikä rahaa­kaan ollut, Hon­ka­mä­ki­lä kuvaa läh­tö­ase­tel­mia Suo­mes­sa 1940-luvulla.

Poh­jois-Poh­jan­maan liit­to oli hank­keen pää­to­teut­ta­ja ja Region Norr­bot­ten toi­nen toteut­ta­ja. Yhteis­työ­ta­ho­ja ovat muun muas­sa Kai­nuun liit­to, Ark­ki­teh­tuu­ri­museo, Oulun yli­opis­to, Norr­bot­te­nin, Kai­nuun ja Poh­jois-Poh­jan­maan museot, alu­een ener­giayh­tiöt (Oulun Ener­gia, For­tum Power and Heat Oy, Kai­nuun Voi­ma Oy, Lois­te Oy, UPM-Kym­me­ne Oyj, Vat­ten­fall), Kai­nuun Nuot­ta ry, Met­sä­hal­li­tus, Rokua UNESCO Glo­bal Geo­park, Visit­Fin­land, kylä- ja koti­seu­tu­yh­dis­tyk­set sekä vesis­tö­jen kun­nat, nii­den lukiot ja oppi­lai­tok­set. 3,5 vuot­ta kes­tä­neen Inter­reg Poh­joi­nen ‑ohjel­mas­ta rahoi­te­tun hank­keen kus­tan­nusar­vio oli lähes mil­joo­na euroa. Pro­jek­ti­pääl­lik­kö­nä oli Kirs­ti Res­ka­len­ko.

(Läh­de: Veku­Va­ku-han­ke, Kai­nuun liitto)