Enti­sai­ko­jen jou­lu­tun­nel­maa van­has­sa kermameijerissä

Yli-Iin entisen kunnantalon, alkujaan kermameijerin vanhat hirret vievät Esa Kälkäjän lapsuumuistoihin sekä talon historian syövereihin. Oikealla hirsissä näkyy käsinkirjoitettu teksti, joka osoittaa sylkykupin paikan. Se kertoo ajasta, jolloin talo oli kulkutautisairaalana.Yli-Iin entisen kunnantalon, alkujaan kermameijerin vanhat hirret vievät Esa Kälkäjän lapsuumuistoihin sekä talon historian syövereihin. Oikealla hirsissä näkyy käsinkirjoitettu teksti, joka osoittaa sylkykupin paikan. Se kertoo ajasta, jolloin talo oli kulkutautisairaalana.

Astut­taes­sa sisään Yli-Iin enti­sen kun­nan­ta­lon, alun­pe­rin ker­ma­mei­je­rik­si vuon­na 1913 raken­ne­tun hir­sio­san oves­ta sisään pää­see tun­nel­maan, jon­ka vain van­hat hir­ret ja nii­den tari­nat voi­vat luoda.

Jos hir­ret osai­si­vat puhua, ne ker­toi­si­vat höy­ryl­lä toi­mi­van, vuon­na 1916 toi­min­tan­sa aloit­ta­neen ker­ma­mei­je­rin, ja sen ohes­sa olleen vil­ja­myl­lyn työn­te­ki­jöi­den ja vie­rai­den tari­naa. Ne ker­toi­si­vat sii­tä vau­rau­des­ta, jot­ka yli-iiläi­set mai­don tuot­ta­jat roh­keal­la pää­tök­sel­lään Maa­mies­seu­ran kokouk­ses­saan vuon­na 1912 teke­mäl­lä pää­tök­sel­lään toi­vat pitä­jään. Jos hir­ret osai­si­vat puhua, ne ker­toi­si­vat taloon mei­je­rin lak­kaut­ta­mi­sen jäl­keen perus­te­tun kul­ku­tau­ti­sai­raa­lan poti­lai­den ja hen­ki­lö­kun­nan tun­te­muk­sis­ta 1930-luvul­ta, kun tuli­rok­ko rie­hui pitä­jäs­sä. Poti­lail­la oli myös lavan­tau­tia ja kurkkumätää.

Hir­ret ker­toi­si­vat 1940-luvun kun­nos­tus­toi­mis­ta ja talos­sa sit­tem­min asu­nei­den per­hei­den tari­naa, ne ker­toi­si­vat las­ten syn­ty­neen talos­sa. Hir­ret kuis­ki­si­vat sak­sa­lais­ten vie­rai­lus­ta talos­sa, kun he kävi­vät Lapin sodan aikaan ilmoit­ta­mas­sa sil­lan räjäyt­tä­mi­ses­tä. Talo tyh­jen­net­tiin ja ikku­nat sär­kyi­vät räjäh­dyk­sen voimasta.

Hir­ret tari­noi­si­vat kun­nan pää­tök­sen­teos­ta ajal­ta, jol­loin talon laa­jen­net­tiin ja sen sei­nien sisä­puo­lel­la pyö­ri Yli-Iin kun­nan pää­tök­sen­te­ko­ko­neis­to aina vuo­teen 2013 saak­ka, jol­loin Yli-Ii lii­tet­tiin Ouluun ja kun­nan­ta­lo myy­tiin huu­to­kau­pal­la nykyi­sel­le omis­ta­jal­leen, Esa Käl­kä­jäl­le.

Nyt hir­ret hen­git­tä­vät, ne huo­ku­vat hel­po­tuk­ses­ta pääs­ty­ään jäl­leen näky­väk­si. On nii­den aika tuo­da talon nykyi­sil­le ja tule­vil­le asuk­kail­le sekä vie­rail­le rau­haa ja muis­to­ja menneestä.

Tule­van jou­lun aikaan Esa Käl­kä­jä ja Anja Kar­vo­nen-Käl­kä­jä kokoon­tu­vat suvun kes­ken viet­tä­mään jou­luis­ta het­keä talon suo­jiin. Vuo­den pimein aika luo tun­nel­maa ja upeat hir­si­sei­nät vie­vät Esa Käl­kä­jän omas­sa lap­suus­ko­dis­sa Kii­min­gin Koi­te­lin­kos­kel­la vie­tet­tyi­hin vuo­siin. Aika pysäh­tyy. Sama tun­ne syn­tyy, kun Käl­kä­jä kesäil­ta­na istuu talon taka­pi­hal­la Iijoen tör­mäl­lä kuun­nel­len kos­ken kohi­naa. Mie­li palaa nuo­ruus­vuo­sien kyn­nyk­sel­le Koiteliin.

Paris­kun­nan vuo­det Yli-Iin enti­sel­lä kun­nan­ta­lol­la ovat olleet löy­tö­ret­ki, joka yhä jat­kuu. Kun sork­ka­rau­ta on lyö­ty sei­nään, ei ole tie­det­ty mitä tulee vas­taan. On tul­lut syl­ky­ku­pin sijain­nis­ta ker­to­vat teks­ti, on löy­ty­nyt upea­ta kul­lan väris­tä tapet­tia. Oves­ta on kävel­lyt sisään talos­sa lap­se­na asu­nut mies ker­to­maan tari­naan­sa. Talon his­to­ria on imais­sut uudet omis­ta­jan­sa mukaan­sa osak­si vuo­si­kym­men­ten ket­jua. Paris­kun­ta pyr­kii teke­mään osan­sa palaut­taak­seen talon sil­le kuu­lu­vaan arvoon­sa ja toi­voo, että joku jos­kus jat­kaa hei­dän työ­tään, jot­ta arvo­kas hir­si­ra­ken­nus jos­kus palaa enti­seen loistoonsa.

Kau­no Nyman kysyy, vie­lä­kö ker­ma­mei­je­rin esi­neis­töä löy­tyi­si jostain?

Tutus­tu Ran­ta­poh­jan tilaus­tar­jouk­siin täs­tä.