Mar­jat poi­mi­taan tänä vuon­na suo­ma­lais­ten voi­min – mar­jois­ta 90 pro­sent­tia jää met­sään

Muun muassa mustikkasadosta odotetaan erinomaista. Kuva: Arktiset Aromit oy.

Koro­na­pan­de­mian aiheut­ta­mat poik­keus­o­lot vaa­ti­vat suo­ma­lai­sil­ta myös met­sä­mar­jo­jen poi­min­taan poik­keuk­sel­li­sia toi­mia. Mikä­li suo­ma­lai­set eivät innos­tu kerää­mään mar­jo­ja, ne uhkaa­vat jää­dä met­sään.

– Oli­si kata­stro­fi jät­tää kym­me­nien mil­joo­nien euro­jen arvoi­set mar­jat met­sään, sanoo Ark­ti­set Aro­mit ry:n toi­min­nan­joh­ta­ja Bir­git­ta Par­ta­nen.

– Tar­vit­sem­me suo­ma­lais­ten yhteis­hen­keä ja vas­tuun­ot­toa, sanoo Par­ta­nen.

– Yhdes­sä, isol­la jou­kol­la, voim­me teh­dä tal­teen­o­ton ennä­tyk­sen tänä vuon­na. Sato­nä­ky­mät ovat nyt poik­keuk­sel­li­sen hyvät.

Käy­tän­nös­sä kau­pal­li­siin tar­koi­tuk­siin met­sä­mar­jo­ja poi­mi­vat Suo­mes­sa vain ulko­maa­lai­set. Thai­maa­lai­set, jot­ka ovat kerän­neet val­tao­san teol­li­suu­del­le mene­vis­tä mar­jois­ta, eivät pää­se Suo­meen. Sel­vit­te­lyn alla on, jos mar­ja­ti­loil­la työs­ken­te­le­vät ukrai­na­lai­set voi­si­vat tila­poi­min­nan pää­tyt­tyä jää­dä Suo­meen kerää­mään met­sä­mar­jo­ja. Se ei kui­ten­kaan pois­ta sitä, että suo­ma­lais­ten keruu­in­toa tar­vi­taan nyt.

– Ulko­maa­lai­sil­la kerää­jil­lä on ja on ollut iso mer­ki­tys mar­jay­ri­tyk­sil­le ja sitä kaut­ta jat­ko­ja­los­tuk­sen raa­ka-aineen saan­nil­le ja satoi­hin työ­paik­koi­hin, sanoo Par­ta­nen.

– Tilan­ne on huol­to­var­muu­den kan­nal­ta ris­kial­tis. On aika ottaa poi­min­ta jäl­leen omiin käsiin, sanoo Par­ta­nen.

Vii­me vuon­na Ark­ti­set Aro­mit ry aloit­ti Mar­ja­ka­ve­ri-kam­pan­jan, jon­ka avul­la halut­tiin roh­kais­ta suo­ma­lai­sia mar­ja­met­sään. Kam­pan­ja kan­nus­taa kerää­mään tal­ven mar­jat vähin­tään itsel­le ja sel­lai­sil­le lähim­mäi­sil­le, jot­ka eivät itse met­sään pää­se, mut­ta myös myyn­tiin.

– Luon­non­mar­jois­tam­me suu­rin osa, yli 90 pro­sent­tia, jää myös nor­maa­lio­lois­sa poi­mi­mat­ta, sanoo Bir­git­ta Par­ta­nen.

– Useam­pi läh­ti­si mie­lel­lään mar­jaan, jos oli­si joku kave­ri mukaan läh­ti­jäk­si. Joku tar­vit­see kyy­tiä, toi­nen mar­ja­maas­to­jen tun­ti­jaa ja kol­mas ei toh­di yksin läh­teä met­sään peto­jen tai eksy­mi­sen pelos­sa. Ja monen mie­les­tä mar­jas­ta­mi­nen vain on monin ver­roin haus­kem­paa hyväs­sä seu­ras­sa.

– Vie­lä on hyvää aikaa sopia val­miik­si seu­raa met­sät­ref­feil­le. Ennak­koon kan­nat­taa ulkoil­les­saan jo käy­dä kat­so­mas­sa sopi­via mar­ja­paik­ko­ja, sanoo Par­ta­nen.

Ark­ti­set Aro­mit ry on luon­non­tuo­tea­lan val­ta­kun­nal­li­nen toi­mia­la­jär­jes­tö. Sen toi­min­ta kat­taa luon­non­mar­jat, -sie­net, -yrtit ja eri­kois­luon­non­tuot­teet.

Koro­na­pan­de­mia saat­taa aiheut­taa myös hyvää siten, että yhä useam­pi suo­ma­lai­nen ja per­he tosi­aan löy­tää met­sän uudel­leen.

Mar­jain­poi­min­nan ei tar­vit­se olla urak­ka­työ­tä aamus­ta iltaan, vaan vaik­ka koko per­heen yhtei­nen ret­ki. Samal­la voi kat­sel­la luon­toa, syö­dä eväi­tä ja leik­kiä.

Kun muka­na on pie­nem­piä lap­sia, heil­le voi syn­tyä luon­tai­nen halu liik­kua met­säs­sä, joka kan­taa läpi elä­män. Vas­taa­vas­ta on tut­ki­mus­näyt­töä liik­ku­mi­sen suh­teen. Eli lap­se­na ja nuo­re­na har­ras­tet­tu lii­kun­ta lisää toden­nä­köi­syyt­tä lii­kun­nan har­ras­ta­mi­sel­le myös aikui­siäs­sä. Mitä pidem­pään nuo­ruu­des­sa lii­kun­taa har­ras­te­taan, sitä parem­min se ennus­taa aikui­siän lii­kun­nal­li­suut­ta. Met­säs­sä oles­ke­lu las­kee myös­stres­si­ta­soa ja veren­pai­net­ta. Ja kuten kaik­ki tie­tä­vät, myös mar­jat ovat ter­veel­li­siä.

Itse poi­mi­tuis­ta met­sä­mar­jois­ta ei jou­du mak­sa­maan veroa, mikä­li ne myy. Nii­tä voi myy­dä vero­va­paas­ti esi­mer­kik­si toril­la tai tien­var­sien leväh­dy­sa­lueil­la. Ne voi verot­ta myy­dä myös suo­raan esi­mer­kik­si tori­kaup­piail­le, tuk­kuos­ta­jil­le ja ravin­to­loil­le.

Verol­lis­ta sen sijaan on mar­jo­jen myyn­ti jat­ko­ja­los­tet­tu­na eli esi­mer­kik­si mehus­tet­tu­na, sur­vot­tu­na, makeu­tet­tu­na tai pakas­tet­tu­na.

 

Kari Kaup­pi­nen